En ollut esikoisen aikaan kuullutkaan “Gender reveal” -juhlista. Tai jos olin jossain ohjelmassa sellaisen nähnyt, ajattelin korkeintaan, että onpa jenkit hassuja. Nyt jotain oli kuitenkin nyrjähtänyt aivoissani. Halusin juhlat. Halusin kakun. Itseasiassa kakku oli se kaikista tärkein asia. Halusin kutsua tulevan vauvan isovanhemmat meille, kiitokseksi siitä, että he ovat omalta osaltaan auttaneet jaksamaan perhevapaiden aikana ja ovat aina tarjonneet apuaan Mimmin hoidossa. Halusin juhlia meitä, perheenä. Halusin juhlia hoitovapaan päättymistä ja uuden elämänvaiheen alkua. Vielä yhtenä sivujuonteena toki oli, että juuri sinä sunnuntaina minun ja mieheni olimme seurustelleet tasan 12 vuotta. Naurettavan pitkä aika. Päätin, että hitto, minähän pidän juhlat jos haluan, vaikka gender reveal juhlat olisivatkin nolot. Oli kivaa, että myös vaarit ja papat pääsivät mukaan juhliin, baby shower-juhliin kun usein kutsutaan vain naisia.

Nyt seuraa kuitenkin se kuumottava osuus. Minä en siis tiennyt lapsen sukupuolta, kun lähdimme synnäriltä ja vain mieheni luki lapun, jonka kätilö oli meille kirjoittanut. Jep. Ehdin siis olla aika hermostunut kolme yötä nukuttuani ja tuntui, kuin olisin odottanut joulupukkia, jonka tiedän tuovan aivan superihanan lahjan. Mua jännitti OIKEASTI. Vaikka olinkin jo jonkun aikaa julistanut (kaikille, ketkä vaan jaksoivat kuunnella) että olin kannastani melko varma. Viime kerralla muistan, että olin myös ihan varma ja olin väärässä. Olin nähnyt silloin hyvin eläväisen unen poikavauvasta ja olin aidosti yllättynyt, kun ultrassa meille kerrottiin, että meille tulee “Prinsessa”. Ja todella, Prinsessan todellakin saimme!

Aiemmin kirjoitinkin jo kuulumisista ultrasta ja siitä, että inhokkivärini oli aiemmin vaaleanpunainen. No, tilanne ei ole sinänsä muuttunut, että kirkuvan pinkki ei ole edelleenkään mieleeni mutta hempeä roosa, murrettu vaaleanpunainen.. AH! Olin vauvavuonna tunnettu siitä, että puin usein Mimmin vaaleansiniseen (joka mielestäni on todella kaunis väri sinisilmäiselle vauvalle!) ja vastustin sellaista hempeää värimaailmaa. Nyt totean vain; värit ovat värejä, ne eivät määritä sukupuolta eikä sukupuoli määritä sitä, mitä värejä haluat vauvallesi pukea. Juhlissa, joissa tarkoituksena oli kakun avulla paljastaa vauvan sukupuoli kohtasimme kuitenkin probleeman.. Vaaleansininen pojalle ja vaaleanpunainen tytölle? No, niin se kai sitten menee, sillä edelleen nuo värit viestivät monelle, että mikä vauvan oletettu sukupuoli on. Mieheni vitsaili vielä viime hetkellä, että mitä jos kakku onkin sisältä keltainen tai vihreä, mitäs sitten? No olisihan se voinut ihan hyvin niinkin mennä, että keksitään vaan värit ja määrätään niille merkitykset, niinhän sininen ja punainenkin ovat keskittyjä merkityksiä. Mutta nyt mentiin perinteisin menoin. Pieni olalle taputus mulle itselleni koristeluista. Ilmapallot ja viiri Prismasta, kukkia ja heiniä takapihalta.

Kakun teki taitava Alppien-kakut ja tarjottavana oli lisäksi marenkia ja poppareita, ei sen kummempaa. Isovanhempien lisäksi 2 vauvan tätiä osallistuivat etäyhteydellä kotisohviltaan. Ihanin hetki oli, kun Mimmi näki leikatun kakun ja alkoi taputtaa. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että juhlat ovat hänen kunniakseen mutta sillä hetkellä hän vaan riemuitsi siitä, että meille tulee vauva. Itsellekin ajatus on jotenkin konkreettisempi ja kirkkaampi. Etenkin, kun päivä päivältä odotettu sisarus potkii ja pungertaa enemmän ja enemmän.

Ja ei, en vieläkään(!!!) paljasta, tuleeko meille poika vai tyttö. Saa arvata kommentteihin!

Kannattaa muuten katsoa Youtubesta pieleen menneitä Gender reveal-videoita. Ne. On. SUPERHAUSKOJA!

terkuin, Heini