Miksi valitsen taaperolleni muinaismediaa?

Olen muinaisjäänne median käytössä. Mulla ei ole ollut puhelimessa nettiä (mobiilidata) kuin vasta tänä vuonna. Käytän edelleen paperikalenteria. Liityin someen oikeastaan vasta tänä keväänä.

Jos selailee kuusi- ja seitsemänkymmentäluvun kirjoja, ne näyttävät usein ankeilta ja värittömiltä. Sivut täynnä tekstiä, muutama mustavalkoinen kuva punaisella värillä höystettynä. Ja sitten nykyajan kirjat! Täynnä ihania värejä, kuvia, kurkistusluukkuja, ääniä, jopa valoja, pintoja, joita voi koskettaa, tarinoita kaiken maailman teemoista. Kirjoja, jotka on todellakin kirjoitettu lapsille, jotka kokevat kirjat kaikilla aisteillaan. Tässä asiassa en esimerkiksi kaipaa entiseen ja valitsen miljoona kertaa mieluummin modernit lastenkirjat kuin tympeät ja yksipuoliset tarinat. Muistutan vielä tässä kohtaa, että kirjat, sarjakuvat ja lehdet ovat mediaa siinä missä televisio, sosiaalinen media, äänikirjat, podcastit, radio ja Youtube. Kirjojen lukemista vanhemmat harvoin rajoittavat nykyään, mutta meillä kotona oli toisin. Luimme siskoni kanssa niin paljon kirjoja, että erityisesti kesälomalla meidän “lukuaikaamme” rajattiin (isäni mielestä lukeminen oli laiskottelua :DDD).

Tiedostan myös että esimerkiksi lapsen television katsominen oli 90-luvulla tuomittavin mahdollinen kasvatustapa, kun taas nykyään Pikku Kakkonen on jopa suositeltava asia vaikkapa suomen kielen oppimisen kannalta. (Olen jopa lukenut neurologin lausunnon, jossa perheelle suositeltiin valitsemaan lastenohjelmia, joissa on näyttelijöitä (ei siis piirrettyjä)). Meillä kotona televisioita ja lastenohjelmia katsottiin PALJON. Parhaimpia joulumuistojani oli se, että lastenohjelmat eivät loppuneet koskaan, sillä joulunpyhinä niitä tuli melkein aamusta iltaan. Käsitykset siitä, minkälaista mediaa lapsille ja kuinka paljon, ovat muuttuneet kolmessakymmenessä vuodessa huimasti. Uskon niiden muuttuvan jatkossakin.

Emme todellakaan elämässään missään teknologiakuplassa, jossa ei ole telkkaria, tietokoneita näyttöineen (4kpl), tablettia, läppäriä, älypuhelimia ja pelikoneita. Niitä löytyy meiltä kotoa yhteensä 14 kappaletta. Miettikää!!! Unohdin laskuista vielä miehen työläppärin.. Musume saa katsoa esimerkiksi kyläpaikassa telkkaria, vaikka meillä yleensä kotona telkkari pysyy kiinni niin kauan, kun hän on hereillä. Kunhan oli nuhainen ja väsynyt, katsoimme ainakin puolet myyrä DVD:n jaksoista sylikkäin. Hän osaa hakea Myyrä DVD-kannen, näyttää sitä ja ilmoittaa erittäin selkeästi, että haluaa katsoa sitä.

On monia syitä miksi valitse YouTuben sijaan DVD:t. Muistele itse omaa lapsuuttasi; mitä muistat katsomistasi lastenohjelmista? Muistat ehkä alku tunnarit, jotka toistuivat jaksosta toiseen. En muista yksittäisiä jaksoja esimerkiksi Muumeista, muistan vain ne, jotka oli nauhoitettu VHS-kasetille. Niitä samoja videoita veivattiin uudestaan ja uudestaan, kunnes ne osattiin lähes ulkoa sanasta sanaan. Toisin kuin aikuiset, lapset harvoin kaipaavat uutta katsottavaa, vaan mieluummin katsovat samoja tuttuja hahmoja ja tarinoita.

Inhoan video- ja suoratoistopalveluissa yhtä ominaisuutta yli kaiken; sitä että seuraava jakso alkaa heti edellisen perään. Näin tunnin videohetki muuttuukin äkkiä kolmen neljän tunnin maratoniksi ja videot jäävät pyörimään vailla katsojaa, kun lapset aloittavat muut touhut. Videoiden mekastaessa taustalla äänimaailma on äkkiä levoton. Minun lapsuudessani videoilla oli alku ja loppu. Pikku Kakkonen lopputunnarin pärähtäessä soimaan ei sitä vastaan oikeastaan ollut protestoimista. No, kuulostaa simppeliltä asialta mutta on itseasiassa yllättävän merkittävä. Hauska hetki alkaa ja loppuu kuten oikeassa elämässä yleensä käy. Lopputekstien alkaessa voi tulla hetkellinen harmitus; “joko tämä loppui”. Jos videon halusi katsoa uudestaan, joutui odottamaan PIIIIIIIITKÄN kelaamiseen kuluvan ajan. Sen sijaan suoratoistopalveluissa on loputtomasti katsottavaa, aina löytyy uusi video jota ei ole nähty, aina voi katsoa lisää ja enemmän.

Ajattelen, että telkkarin katsominen yhdessä on huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin että jokaisella perheenjäsenellä on omat laitteet ja tabletit. Sosiaaliset vaikutukset ovat mittavat, jos jokainen tuijottaa omaa ruutuaan ja yhteyttä niin puolisoon kuin lapsiin voi olla ääritapauksissa mahdotonta löytää. Tablettien ja kännykän ruutujen myötä ruuduista on tullut yksityisiä. Tällöin häviää mielestäni olennainen median käytön sosiaalinen puoli, joka mielestäni on erittäin oleellinen. Kun kirjaa luetaan yhdessä, siitä on helpompi keskustella, samoin sarjoja. Toki voin kysellä toiselta sarjasta tai kirjasta, johon en ole itse tutustunut mutta keskustelu jää aika ontoksi.

Yksi syistä tablettivastaisuuteen liittyy sellaiseen olennaiseen selviytymiskeinoon kuin ääreisnäkö. Jo nyt on huomattu muutoksia lasten ääreisnäössä, sillä puhelimen tai tabletin katsominen heikentää sitä verrokkiryhmiin verrattuna. Ääreisnäkö on sillä lailla oleellinen, että se auttaa esimerkiksi havainnoimaan liikenteessä muut kanssaliikkujat, autot ja pyörät.

En myöskään vähättele television katsomisen turvallisuuspuolta; olohuoneessa on helpompi valvoa, mitä lapsi katsoo ja keskustella siitä, onko lapsen näkemä jäänyt häntä vaivaamaan. En halua, että lukija ymmärtäisi minun pitävän mediaa kaiken pahan alkulähteenä. En usko, että esimerkiksi Youtube on “paha”. Sen kuitenkin tiedän, että on ihmisiä, jotka tekevät pahoja tekoja ja käyttävät hyväkseen erilaisia sosiaalisen median kanavia ja sen viattomimpia käyttäjiä hakeakseen järkytyksen tuomaa mielihyvää omaan köyhään elämäänsä. Youtubessa (jos sitä katsotaan tabletilta) on yksinkertaisesti vaikeampaa nähdä, mitä lapsi katsoo. Tämä liittyy syyskuussa 2020 tapahtuneeseen ilmiöön, jossa lasten videoiden sekaan oli editoitu video, jos nuori mies tekee itsemurhan ampuma-aseella. Video alkoi harmittomana kissanpentu videona ja se saattoi pompsahtaa missä tahansa esille. On sanomattakin selvää, että videon nähneet lapset olivat erittäin järkyttyneitä näkemästään ja vanhemmat saivat käydä erittäin monta keskustelua aiheesta. Moni kielsi Youtuben, TikTokin ja vastaavien käytön kokonaan. Mutta mitä tilalle?

Monessa kodissa ei ole enää DVD-laitteita, kotiteattereita, CD-soittimia tai muuta muinaisteknologiaa. En itsekään niitä osannut aikaisemmin kaivata, onhan huomattavasti helpompaa, kun tv-tason alla ei ole sekavaa johtomerta pölyä keräämässä. Raskausaikana kuitenkin ostin 25 euron cd-soittimen ja hoksasin, että Xboxilla, (jonka mies sai ilmaiseksi töistä) pystyykö katsomaan DVD- ja Blueray -levyjä. DVD-levyjä on kirpparilla uskomattoman halvalla myynnissä, suurimman osan olemme saaneet ilmaiseksi, kun tuttavaperheiden muksut ovat kasvaneet niistä ohi. Loppupeleissä ne tulevat huomattavasti halvemmaksi kuin jatkuvat suoratoistotilaukset. Joo, levyt koteloineen vievät tilaa. Olen kuitenkin jotenkin tyytyväinen, että Musume osaa jo nyt valita joukosta suosikkinsa, Muumin ja Myyrän, vaikka hän ei osaa niitä sanoa. (edit. PAITSI sanan Muumi, jonka oppi tänä aamuna. Videot motivoivat häntä näköjään todella paljon!)

Etsin kai jonkinlaista tasapainoa. Ihannetilanteessa peliajasta ei koskaan tulisi riitaa lasten kanssa. Lapsi tulisi kertomaan, kun luokkakaveri on lähettänyt hänelle Whatapissa pornovideon ja mediankäytöstä ei tarvitsisi tehdä sen isompaa numeroa, koska lapset tekisivät mielellään muutakin kuin pelaisivat padilla ja puhelimella. Että media ja sosiaalinen media olisivat yksi (pieni) osa arkea, että ne eivät hallitsisi elämää. (Hah, tämän kun näkisi…) Tuskin kukaan kaipaa takaisin VHS-kasettien maailmaan, nautin siitä, että löydän biisit netistä jo pienenkin tekstinpätkän perusteella ja olen entisessä (lapsettomassa) elämässäni nauttinut kovasti vaikkapa pelimaailmasta.

Mielestäni pelaaminen on kehittävämpää tekemistä kuin pelkkä videoiden passiivinen katselu. Tunnen lapsia, jotka eivät koskaan pelaa, mutta ovat täysin koukussa pelivideoihin. Se on mielestäni surullista; jos kerran peli kiinnostaa, miksi ei kokisi sitä itse? (mikäli ikärajat sen sallivat) Videota katsoessa tapahtuu aivotasolla yhtä paljon kuin tuijottaisi seinää, siksi me aikuisetkin käytämme sitä nollaamiseen (mikä on kyllä loistavaa esimerkiksi, kun makaa kuumeessa sohvalla!!) Pelatessa aivot ovat sentään aktiivisemmat kuin videota katsoessa. Pelit voivat olla todella koukuttavia, mutta niihin sentään liittyy jonkinasteista sosiaalisuutta, luovuutta ja ongelmanratkaisua.

CD-levyjen ja DVD-elokuvien valitseminen on itselläni vähentänyt puhelimen hipsuttelua. Joo, kyllä mulla on Spotify-lista Musumelle, joo on YouTubessa tosi hauskoja ja kivoja videoita eikä pelkkää shaibaa, joo ihan hyvin voisin laittaa Late Lampaat pyörimään Netflixistä tabletilla vaikkapa reissussa. Tykkään kovasti kuunnella äänikirjoja ja ehkä niistä tulee meidän yhteinen juttumme automatkoilla, (tosin toivon, että lapseni joskus keskittyy myös ihan niihin perinteisiin kirjoihin.) En halua totuttaa häntä automatkojen videoihin, mutta olen valmis syömään sanani, jos koen tulevaisuudesta niistä olevan jotakin hyötyä (epäilen, itse kärsin matkapahoinnista edelleen, jos vilkaisenkin somea tai videoita autossa).

Minua on alkanut suunnattomasti ärsyttää ruutujen ja kosketusnäyttöjen hallitsevuus omassa elämässäni, joten vähentämään useilla keinoilla. Postiasiointi, verkkopankkiasiat, jumppatunnin ajanvaraus, kampaajan ajanvaraus, herätyksen asettaminen, reseptin etsiminen, tennisvuoron varaaminen, ruokaostokset ja verkkokaupat, kirpparimyynnin seuraaminen, sähköiset kalenterit, tori.fissa viestien vaihtaminen, luontopolun osoitteen etsiminen, uutiset ja blogien lukeminen.. KAIKKI tuntuu keskittyvän niin paljon puhelimeen, että etsin vaistomaisesti keinoja, joilla pääsisin edes osasta eroon. Olen karsinut siitä mistä voin, kulutan mediaa enemmän muista lähteistä kuin puhelimen kautta.

En edes aloita siitä sosiaalisesta mediasta… Huh, miten koukuttavaa!

Aina kun otan puhelimen käteen Musume tulee läpsimään minua ja ojentaa kirjan tilalle. Hän selvästi osoittaa mieltään jos roikun niin liian kauan näytön ääressä. Hyvä niin, kiitos että muistutat minua keskittymään hetkeen. Kiitos, että olet vielä leikkivä, menevä, tässä oikeassa elämässä kiinni.

Herättikö teksti ajatuksia? Lisätietoa esimerkiksi mediakasvatuksesta löytyy KAVI:n ja Opetushallituksen sivuilta, suosittelen etenkin kouluikäisten vanhempia lukemaan ne huolella. Mediakasvatus on supertärkeä ja mielenkiintoinen aihe, johon en nyt paneudu enempää tässä tekstissä. Mediakasvatusta ei voi mielestäni kuitenkaan ulkoistaa varhaiskasvatukseen tai kouluun, vaan vanhempien yhdessä on mietittävä oman kodin säännöt (parhaimmillaan lapsen kanssa yhdessä!)

terveisin, Heini