DIY / Leikkivinkit / Lelusuositukset / Motoriikka Viisi leikkiä puuhelmillä (saatu osana Playunion brändilähettiläskautta) Jos joku muukin kärsii kesänuhasta ja muksut kaipaavat tekemistä, tässä tulee viisi vinkkiä helmien pujotteluun. Tämä leikkiklassikko on mulle tuttu omasta lapsuudesta ja toimintaterapiassa sitä käytetään lapsen tavoitteiden mukaan paljonkin. Helmet ja naru eivät vie paljoa tilaa reissussakaan ja esim. kannellisessa rasiassa sopivat matkailuautoon tai veneeseen mukaan. Puuhaa voi toistaa uudestaan ja uudestaan tai tehdä pysyvät helminauhat. Perinteinen helminauhan teko vaatii lapselta sekä kahden käden yhteistyötä ja silmän ja käden yhteistyön tarkkuutta. Jonkin verran myös esineen käsittelyä yhdellä kädellä vaaditaan. Toimintaa voi helpottaa teippaamalla narun kiinni pöytään. Usein toimintaterapiassa käytän harjoittelu vaiheessa piipunrassia, joka pysyy paremmin paikoillaan. Kolmannessa kuvassa piirsin helmiin numerot tussilla ja kirjaimet toimivat isommalla lapsella loistavasti! (extravinkki: permanenttitussi lähtee pinnoilta käsidesillä, jota löytynee jokaisesta kodista nykyään, vinkin sain asiakkaana äidiltä, joka oli luokanopettaja) Helmien lajittelu väripurkkeihin. Purkit ovat perus pilttipurkkeja ja päällystetty venytetyllä ilmapallolla. Toimii! Jos purkkeja on vain yksi niin myös se toimi taaperon mielestä, että vaan pudottelee helmiä ja kuuntelee sen kilahduksia. Syy-seuraus suhde on ihmeellistä. Etsi oikea muoto/lajittelu muodon perusteella. Kokeilin, osaako taapero etsiä oikean muodon kuvan perusteella, sanallisen vihjeen avulla kyllä. Tämä vaatii visuaalista erottelukykyä ja hiukan työmuistiakin.. mitäs muotoa olitkaan etsimässä? Tarkistetaanko? Anna lapsen sekoilla ja leikkiä vapaasti helmien ja erilaisten kuppien kanssa. Saat 30min vaikka ruuanlaitto-aikaa tai voit tuijotella kattoon samalla, kun muksun aivot kehittyvät kohisten. Josko näistä lähtisi liikkeelle? Helmet ovat niin loistavia hahmottamisen, luokittelevan päättelyn ja hienomotoriikan valmiuksien harjoitteluun, että suosittelen lämpimästi. Näissä Playunionin ensihelmissä oli ihanan isot reiät ja ne sopivat taaperon käteen hyvin. Terkuin, Heini
Lelusuositukset / Yleistä heinäkuu 30, 2023 2 kuukautta Tagged ajatuksia, Barbie, lapsuus, leikki-ikä Tuoreita ajatuksia Barbie-elokuvasta ja leluista En tajunnut sitä koskaan. En lapsena, enkä aikuisena. Ettäkö nukke aiheuttaisi minulle kauneuskomplekseja. Kyllä aikuiset sitten olivat typeriä. Barbie (tai barbit kuten […]
Leikkivinkit toukokuu 16, 2023 5 kuukautta Tagged askartelu, DIY, kirjavinkit, lelusuositukset, suositukset Leikki leikkinä pihalla – luontoaskartelun juhlaa Jo ensimmäinen Leikki leikkinä kirja oli herkullinen. Kauniita neonvärejä, herkullisia pastellisävyjä, oivalluksia ja uusia ideoita, inspiraatiota ja ennen kaikkea askarteluideoita, jotka tulivat […]
Lelusuositukset / Taaperon jutut / Vauvajuttuja / Vauvaleikit huhtikuu 20, 2023 6 kuukautta Tagged kirjavinkit, leluja vauvalle, taaperolle, vauvalle, vauvavuosi Mitä vauvan ja taaperon kanssa voisi lukea? Lukuviikon kunniaksi 1-vuotiaan kirjasuosikkeja. Meillä asuu kaksi erilaista lukijaa. Ensimmäinen, joka osasi puolivuotiaana heti istumaan opittuaan kääntää sivua. Lapsi jonka saa tekemään […]
Lelusuositukset huhtikuu 6, 2023 6 kuukautta Tagged leikki-ikä, leikkihuone, leikkivinkit Nukkekodin elämää Kallax-hylly mikä Kallax-hylly. Mimmin “nukkekoti” sijaitsi pitkään ihan vaan meidän kirjahyllyssämme. Kun Lyyli alkoi nousemaan tukea vasten ja nappailemaan tavaroita hyllyiltä, oli […]