Leikkivinkit / Lelusuositukset / Motoriikka

Leikkejä puolapuilla

Olen kehitellyt töissä vuosien varrella lukuisia pieniä motivointikeinoja ja leikkivariaatioita puolapuilla. Joillekin lapsille kiipeäminen ja painovoimaa vastaan taisteleminen voi olla aidosti pelottava kokemus. Tällöin käytän esimerkiksi seinätarroja, kulkusia tai vauvojen musiikkileluja, jotka kannustavat lasta kiipeämään ylöspäin palkintoa tavoitellen. Todellinen palkinto on tietenkin itsensä voittaminen ja pikkuhiljaa toistojen myötä kiipeilyn oppiminen. Leikin kautta pelko saattaa hälventyä, jolloin onnistumisen kokemukset ovat mahdollisia.

Olen haaveillut puolapuissa kotiin jo pitkään. Kirjoittaessani monia sähköposteja kotimaisille puolapuuvalmistajille yhteistyön toivossa lopulta luovutin, vastaus oli, että he haluavat mieluummin nättejä kuvia, kuin että jakaisin leikki-ideoitani. Ok, viesti selvä. Tärkeämpää siis yritykselle oli, että kunhan näyttää kivalta niin se riittää, toimintaterapeutin jakamista leikkivinkeistä ei oltu kiinnostuneita.

Puolapuut halusin ehdottomasti meidän makuuhuoneeseen lastenhuoneen sijaan. Haluan ensinnäkin itsekin käyttää niitä lasten mentyä nukkumaan, halusin et ainakin aluksi puolapuiden käyttö olisi valvottua ja kolmanneksi en halua, että joka kerta, kun lapsi mahdollisesti hyppää alas puolilta alta pitäisi raivata pikkuleluja kuten Duploja. Turvallisuusasiat ovat super tärkeitä, sillä kokenutkin kiipeilijä saattaa innoissaan vain “unohtaa pitää kiinni” ja siksi patja on oltava vakiona paikallaan, mitä paksumpi sen parempi.

Mutta niin, nyt niin leikki-ideoihin!

Töissä mulla on käytössä monipuolisempaa välineistöä, kuten puolapuihin kiinnitettävä liukumäki, säkkituoleja, paksu patja, hulavanne ja niin edespäin joita käytän terapiassa. Kotona mennään niin sanotulla pienvälineistöllä, joka on helppo siivota pois. Esittelen tässä tekstissä siis vain leikki-ideoita tällä kertaa pienemmille välineistölle erikoistuotteiden sijaan.

Mimmi tykkää kiivetä hakemaan hernepusseja ja heittää niitä alas. Puolapuihin myös kiinnittää koukulla pienen ämpärin tai pussin, josta voi käydä poimimassa leluja joita saa heittää alas. Meillä on käytössä muun muassa pehmeitä virkattuja palloja. Nämä ja hernepussit olen itse tehnyt.

Erilaiset heittojutut ovat tällä hetkellä suosiossa. Mimmi on tykännyt tästä tarkkuusheitto taulusta aikaisemminkin mutta nyt, kun se on puolapuilla ja ylempänä niin sitä on pystynyt käyttämään monipuolisemmin. Muistelen, että se on ostettu aikoinaan Kuopiosta lelukauppa Partaselta. Tarkkuusheitto leikkejä voi laittaa roikkumaan myös ihan vaan kankaasta, jossa on reikiä tai laakeista ämpäreistä, joihin voi heittää vaikka niitä pehmoisia virkattuja palloja.

Hienomotoriikan harjoittamiseksi voi kokeilla pyykkipoikien ripustamista naruun isomman muksun kanssa, joka pystyy irrottamaan toisen kätensä puolasta. Toimintaterapiassa käytän tätä usein keskilinjan ylittämisen harjoituksena siten, et toisella puolella on ämpäri ja samalla kädellä ripustetaan pyykkipojat.

Itsehän kuulun koulukuntaan, jossa puolapuilta saa hypätä alas, mutta sitä ennen pitää ilmoittaa aikeensa (“nyt mä hyppään”) ja miettiä, mikä on sopiva korkeus hypätä. Jalkojen tärähdys yleensä kertoo, että nyt oli liian korkealta hypätty. Lapsi oppii kyllä yleensä tuntemaan omat rajansa mutta jos hänellä on paljon itsesäätelyhaasteita, tarvitaan enemmän aikuisen tukea ja toiminnan sanoittamista. Tärkeää on se edes pieni harkinnan hetki ennen hyppyä. Jos kotiin asentaa puolapuut, joutuu varautumaan siihen, että jossain vaiheessa joku sieltä saattaa hypätä tai pudota. Ja siksi turvallisuus on mega-tärkeää! 2-vuotiaan kanssa emme todellakaan ole antaneet hänen kiipeillä ilman valvontaa mutta jonain päivänä hän saattaa livahtaa makuuhuoneeseen huomaamattamme. Hyväksi havaittu “este” on joogamaton laittaminen puolapuille, mikä jos ei estä niin ainakin hidastaa taaperoa kiipeämässä ylös asti.

Makuuhuoneesen on tosiaan rakentunut pieni jumppanurkka/leikkipaikka, jonka esittelen joku kerta myöhemmin laajasti. Varmaan joitain leikki-ideoita unohtui tästäkin, niitä saa jakaa kommentteihin! Aikaisemmin olen kirjoittanut temppuradan tekemisestä olohuoneeseen, jos kaipaat vinkkejä sisällä järjestettävään liikuntaan. Haaveissa kotiin olisi vielä renkaat ja liukumäki mutta ne nyt ovat jo melkoista ekstraa! Puolapuilla pääsee kuitenkin karkeamotoriikan tukemisessa jo tosi pitkälle.

Meillä puolapuista on ollut jo nyt iloa ja uskon, että tiukkoina pakkaspäivinä, jolloin vauvan kanssa emme pääse ulkoilemaan, Mimmi saa purettua energiaansa liikkumalla kotona. Siksi halusin käyttää Mimmin syntymäpäivärahat (kesältä) puolapuihin ja että ne varmasti saadaan asennettua ennen vauvan syntymää. Toivottavasti jumppanurkasta on iloa myös äidille raskausmahan kadottua!

Terveisin, Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuulumisia joululta

1 tammikuun, 2022

Aika lasketun ajan jälkeen

11 tammikuun, 2022