Olen oppinut lasten myötä tärkeän taidon: nimittäin myöhästymisen! Olen nykyään aina paikalla myöhässä tai pari minuuttia vaille.

Mulla oli lapsena paha myöhästymiskammo. Olin siinä käsityksessä, että jos on myöhässä, ei voi mennä ollenkaan mihinkään. Olen myöhästynyt koulusta ehkä kaksi kertaa, joista toisessa käytännössä kello soi ja olin melkein koulun pihalla. Tämä jätti minulle kuristavan tunteen aina, kun olen myöhässä ja vuosia varasin siirtymiin niin paljon aikaa, että olin aina vähintään puoli tuntia aiemmin paikalla missä olinkaan.

Olen huomannut, että lapset ovat opettaneet sopivasti kontrolloimattomuutta ja kaaoksen sietämistä. En edelleenkään tahallaan myöhästy mistään enkä osaa olla hällä väliä -asenteella mutta osaan suhteuttaa asiat oikeisiin mittoihin. Esimerkiksi huomasin tehtävän palautuksen menneen pieleen ja tämän vuoksi latasin tiedoston myöhässä opintojaksolle. Ärsytti, toki mutta myös samalla laitoin viestin opettajalle ja pahoittelin tapahtunutta. Se, että palautus oli n. 7h tuntia myöhässä ei vaikuttanut arvosanaani ja jos olisi vaikuttanut, olisin silti saanut saman oppimiskokemuksen tehtävästä.

Joululoman aikana tein kuitenkin myöhästymisen ennätyksen. Ensimmäisenä päivänä loppiaisen jälkeen nukuin todella, todella huonosti. Alkava työpäivä stressasi ja olin illalla alkanut pohtia, olinko sittenkin laskenut tunnit pieleen ja olikohan minulla edes töitä. Valvoin perinteisesti klo 02.00-04.30. Nukahdin. Heräsin kun esikoinen ilmestyi huoneeseen ja tajusin, että työt alkavat vartin päästä. Tuli kiire. Olin illalla ajatellut meneväni vasta aamulla suihkuun ja suihku oli pakollinen, koska haisin kaiken sohvalla rötväämisen jälkeen karsealle. Kävin siis suihkussa, puin, nappasin eväät reppuun ja autoin lapsia pukemaan. Vein lapset ja miehen autolla päiväkotiin ja kurvasin itse työpaikalle.

Olin paikalla puoli tuntia myöhässä klo 8.00 ja pyysin työkaveria katsomaan koneelta, oliko minulle tulossa asiakasta ja jos niin kuka. “Tää kirja on ihan tyhjä!” Ai mitä? Eli kyllä, minulla oli kuin olikin vapaa päivä, kiitos 80 prosenttisen työajan, jonka olin laskenut taas ihan miten sattuu.

Jostain syystä ylimääräinen vapaapäivä meni haahuillessa ja ihmetellessä. Mutta jotenkin lasten myötä tämäkään kokemus ei edes hävettänyt. Mitään vahinkoa kun ei oikeastaan tapahtunut.

Terkuin, Heini