Arki / Vanhemmuus

Miten opettaa lapsi osallistumaan kotitöihin?

Kuvassa Mimmi tasan 1,5v

Sadepäivä, siivouspäivä.

Katselin tänään tyttöämme, joka vapaaehtoisesti halusi imuroida roskat pöydän alta. Se tomeruus ja keskittyminen, jonka hän latasi imurointiin, se vakavuus saamaansa tehtävää kohtaan oli todella hellyyttävää. Hän on tänään heiluttanut rättiä, laittanut puhtaat aterimet lokeroon, halunnut putsata rätillä lattiasta tahroja ja siivonnut kaatamansa vedet ja auttanut pastejoiden leipomisessa. (Viimeksi mainittu päättyi huutoon, kun pasteijat piti laittaa kymmenen minuutin HUOLELLISEN voitelun jälkeen uuniin).

Rakkaus kaikenlaisiin kankaisiin on Mimmin kohdalla käsittämätöntä. Toki hän on vauvasta asti nähnyt, kun viikkaan vaatteita, järjestelen niitä kaappiin ja ripustan pyykkejä telineeseen. Mutta onhan se hämmentävää, miten hän taaperotanssissa huivin kanssa tanssimisen sijaan keskittyy viikkaamaan sitä suoraksi lattialle. Ihailen hänen tarkkuuttaan joissakin asioissa, toisissa taas hän on melko boheemi ja välinpitämätön. Lelujen siivouksessa taaperon huomio edelleen harhautuu yksityiskohtiin ja leikki alkaa kesken siivoamisen, toisaalta taas leikki saattaa keskeytyä siihen, että matto on rutussa.

Jos et halua lopun elämääsi hyöriä keittiössä marttyyrina, poimia teini-ikäisten lasten hikisiä sukkia treenikassista ja nostella viidet kengät eteisessä telineeseen, on aika aloittaa lasten osallistuminen kotitöihin HETI. Hämmästyttävän pieni jaksaa, haluaa ja voi olla mukana kotitöissä. Yksi vauvavuoden parhaista neuvoista, joita olen saanut on ystäväni J:n neuvo; tee kaikki vauvan kanssa yhdessä. Siten jää oikeasti aikaa illalla sitä kuuluisaa omaa aikaa ja rentoutumista varten.

Nyt kaksivuotiaana Mimmin kotitehtäviin kuuluvat seuraavat tehtävät;

  • Pyykinpesussa hän saa painaa käynnistysnappia (ei hätää, pesukoneessamme on lapsilukko, jotta hän ei voi käynnistää sitä, milloin tahtoo!)
  • Silloin tällöin hän saa ripustaa pyykkiä alimmalle telineelle (joudun valitettavasti korjailemaan myöhemmin työn tulosta..)
  • Puhtaiden ruokailuvälineiden laittaminen ja lajitteleminen vetolaatikkoon astiapesukoneen telineestä
  • Ruokailun jälkeen oman lautasen ja mukin vieminen tiskipöydälle
  • Pöydän kattaminen (osittain ja autettuna)
  • Silloin tällöin ruuanlaitossa “auttaminen” eli lähinnä porkkanaraasteen varastaminen leikkuulaudalta
  • Omien kenkien laittaminen kenkätelineeseen ulkoilun jälkeen
  • Jos kaataa esim. maidon saa itse rätillä siivota sen

Tolkuton määrä kärsivällisyyttä toki tarvitaan, kun lapsi on mukana melkein missä vaan kodin askareessa. Mimmi ainakin on varsin…. avulias. Usein tuhoa syntyy samaan tahtiin, kuin ehdin itse siivoamaan. En olisi uskonut vielä pari vuotta sitten, että haluan käyttää lapsivapaan hetkeni siihen, että saan oikeasti siivota rauhassa. Ehkä siellä on joku toinenkin, joka ymmärtää tämän luksuksen? Monissa jutuissa taaperosta alkaa olla jo oikeasti apua. Hän vielä toistaiseksi auttaa mielellään ja nauttii siitä, että saa tehdä ja kokeilla, olla mukana aikuisten jutussa. Usein laitan meille jotain kivaa (Mimmin mielestä) musiikkia soimaan.

Toimintaterapian näkökulmasta kotitöissä on valtavasti erilaisia harjoitteita, joita annan täsmäharjoitteina lapsille ja nuorille. Olen aikoinaan harjoitellut asiakkaan kanssa pyykinpesua, leiponut ja miettinyt keinoja huoneen siivoamiseen nuorisopsykalla silloin, jos se on ollut nuoren tavoitteiden mukaista. Motivaatio kotitöiden tekemiseen on usein kuitenkin kouluikäisillä visusti piilossa. Joillakin perheillä toimii rahapalkkio, toisilla “muistuttelu”, toisilla palkintotaulut. Yhtä oikeaa ratkaisua ei varmasti ole.

Vielä pieni kuvaus omasta lapsuudestani. Teimme kotitöitä mielestäni aika niukasti. Osallistuimme, mutta emme todellakaan vapaaehtoisesti. Yleensä äiti oli jättänyt lapun, jossa oli tehtävälista. Jaoimme tehtävät siskoni kanssa, hän hoiti yleensä puhtaat astiat kaappiin ja minä pyykit narulle. (Veikkaan, että edelleenkin valitsisimme samat tehtävät). Luulen, että esikoisena sain hieman enemmän vastuutehtäviä ja kotihommia. Emme saaneet koskaan rahaa kotitöistä.

Saimme olla siis lapsena lapsia, keskittyä leikkeihin ja lukemiseen, tehdä omia luovia projektejamme. Mutta samaan aikaan vanhempamme hoitivat lähes kaikki kotityöt ennen teini-ikää. Näin jälkikäteen ajateltuna, eihän se ollut reilua eikä oikein. En muista, että olisin esimerkiksi osannut vielä yläasteella käynnistää pyykkikonetta.. Palvelu pelasi ja puhtaat pyykit ilmestyivät pinossa työpöytäni tuolille (sentään laitoin ne itse kaappiin).

Mutta miten löytää tasapaino tässä asiassa? Että lapsena ei tarvitsisi huolehtia liikaa kotitöistä, sillä mielestäni lapsi ei saa missään nimessä olla vastuussa yksin vaikka perheen ruokahuollosta. Miten vastuuttaa lasta SOPIVASTI kotitöihin? Lapsen työtä on kuitenkin leikkiminen, koululaisilla taas on läksyjä ja harrastuksia, teineillä melkein liikaakin paineita koulumaailmassa ja kaverisuhteissa. Mielestäni ei ole liikaa vaadittu, että koululainen hoitaa omat harrastusvälineensä kuntoon. Oman huoneen siivoaminen on varmaan yleisimpiä kotitöitä, joita lapsilta odotetaan. Uskon, että tämäkin asia riippuu lapsesta ja hänen luonteestaan ja iästään. Nyt syksyllä arjen alkaessa on kuitenkin ehdottoman tärkeää käydä läpi asiaa keskustellen; Tällaisia kotitöitä meidän taloudessamme on tehtävä, näin ne jakautuvat tällä hetkellä, kuka ottaa minkäkin vastuualueen.

Anna lapsen epäonnistua, anna hänen kokeilla, anna hänen yrittää. Sehän hommassa on kaikkein vaikeinta. Vielä tänäkin päivänä, jos ripustan pyykkiä äitini kanssa, hän ohjeistaa “muista humpsauttaa ennen kuin ripustat”. Se. On. Raivostuttavaa. Olen kuullut ohjeen viisituhatta kertaa. Tiedän kyllä. Joo, olin just aikeissa tehdä niin. Enkö osaa edes pyykkejä ripustaa oikein? En muista kuka yritti selittää tätä minulle näin: “On niin monta asiaa, mitä pitää lapselle opettaa. Sitten sitä välillä tulee kauhea tunne – olenko muistanut kertoa ja opettaa tämän asian? Tämä on tärkeää, eihän lapsi pärjää elämässä ilman tätä neuvoa!” Ja sitten tulee vahingossa toistaneeksi saman asian jokaikinen kerta.

Odotan jännityksellä tulevia vuosia, sillä epäilen, että tämän hetken tiskausinto ei tule lapsellamme säilymään kovinkaan pitkään. Tsemppiä teille, jotka painitte varhaisteinien kanssa kotitöiden jakamisesta, ansaitsette kaikki sympatiat!

terveisin Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *