Leikkivinkit / Lelusuositukset / Vauvajuttuja / Vauvaleikit Kaikki vauvan lelut Tämän tekstin kirjoittaminen tuntuu olevan täysin mahdotonta. Kaikkia vauvan leluja on nimittäin mahdotonta kerätä yhteen paikkaan samaan aikaan. Joku löytyy ruokapöydän alta, toinen hoitorepusta, kolmannesta puuttuu osia, jotka ehkä ovat sohvan alla, ehkä eivät, neljäs on aivan iltapuurossa ja niin edelleen. Meillä on vauvalle kaksi lelukoria, joita vaihtelemme vuorotellen hänen saatavilleen. Suosin vauvanleluissa (leikkikaarta eli baby gymia lukuunottamatta) pienikokoisia leluja, jotka saa otettua mukaan ja jotka saa helposti säilytykseen koreihin. En itse voi sietää hyppykiikkuja, seisomatuoleja enkä mitään isompia “viihdekeskuksia”. Välttelen leluja, jotka pitävät mekaanista ääntä tai joissa on vilkkuva valoja. En kaipaa sellaisia elämääni, eikä kokemukseni mukaan vauvakaan. Tietenkin vauvalelut ovat mystisesti alkaneet uudestaan kiinnostaa myös isosiskoa. Käsittämätön taantumuksen ilmiö, johon liittyy erittäin vahvasti se, että vauvan kanssa pitää kilpailla aina siitä lelusta, josta hän on sillä hetkellä kiinnostunut. Vauvaleluihin liittyy erityisiä turvallisuus-ohjeita ja sääntöjä mm. materiaalien ja irtoavien osien suhteen. Itsenäisesti liikkuva vauva kuitenkin vähät välittää turvallisuudesta. Kun suussa käyvät niin kengät kuin sipulin kuoret, en liikaa stressaa lelujen ikäsuosituksista. Isosiskon lelut ovatkin vauvan mielestä parhaita ja monet niistä soveltuvatkin loistavasti myös vauvan käyttöön. Mikä teillä on ollut vauvan suosikki-lelu? Terkuin Heini
Lelusuositukset joulukuu 13, 2024 10 kuukautta Tagged aika ennen perhettä, lautapelit, leikki-ikä, leikkihuone, leikkivinkit Parhaat joululahjat alle kouluikäiselle – osa 2 Seuraavaksi päästään kategoriaan, jota RAKASTAN ja joka toimii mielestäni parhaiten joululahjaksi kenelle vaan. Miksikö? Koska lautapeliä lahjaksi antaessa et anna pelkästään tavaraa, […]
Aistit / Leikkivinkit / Lelusuositukset / Taaperon jutut marraskuu 25, 2024 10 kuukautta Tagged aistileikki, leikit, leikki-ideat, leikkivinkit, Leluja leikki-ikäiselle Parhaat joululahjat alle kouluikäiselle osa 1 Aloitetaan tämä joululahjavinkkiteksti lahjakategoriasta toivotuimmalla eli LELUILLA! Moni lapsi toivoo leluja ja vanhemmat toivovat, että niitä tulisi maltillinen määrä. Mitkä lelut ovat […]
Leikkivinkit / Lelusuositukset kesäkuu 13, 2024 1 vuosi Tagged eskarille, leikki-ikä, lelusuositukset, lorupussi, lukeminen Loruja kesään! Kaupallinen yhteistyö Loruisa kanssa Meidän äitillä oli lorupussi. Se oli jämäkankaasta tehty liila/ruudullinen pussi, jossa naru pussin suulla ja sisällä oli lorukortteja. […]
DIY / Leikkivinkit toukokuu 17, 2024 1 vuosi Tagged DIY, leikki-ideat, Ulkoleikit Pajumaja lapsille DIY Minulla oli visio. Äidilläni oli taito. Siskollani oli eeppiset kaivuu- ja punontataidot. Niinpä ehdotin jotain aika villiä. Tehdään elävä pajumaja lapsille leikkipaikaksi! […]