Kirja saatu pr-lahjaksi Kummakustannus

Nyt kaikki nepsy-perheet ja nepsylasten kanssa työskentelevät huomio! En ole vielä tähän mennessä koskaan nähnyt satukirjaa, jossa kerrottaisiin näin hyvin aistiyliherkkyyksistä; siitä minkälaista on kun kaikki aistimukset saattavat olla vihollisia, jotka täytyy kesyttää. Villasukat, purjosipuli tai varhaiskasvatuksen lauluhetki – toisille ne voivat ylivoimaisia esteitä.

En osaa oikein verrata tätä mihinkään muuhun kirjaan, koska sellaista ei yksinkertaisesti ole. Kauniisti kuvitettu kuvakirja, jossa kerrotaan ongelmista ratkaisukeskeisesti. Kirja ei liikaa alleviivaa tiettyjä diagnooseja, vaan kertoo lapsen kokemuksesta ja siitä, miten voi aikuisena tukea aistiyliherkkyysistä kärsiviä.

Kirjan päähenkilönä on Kaiku, mielikuvituksekas lapsi joka osaa hienosti sanoittaa sitä, miltä epämiellyttävät aistimukset tuntuvat. Sukat tuntuvat siltä, kuin niissä olisi kuumia pistelevää lohikäärmeitä, jotkut ruoka-aineet ovat liian ujoja tullakseen Kaikun suuhun ja meluisassa ympäristössä pää tuntuu kuin muurahaispesältä.

Annika Hämysen kirjassa on 4 erilaista tarinaa, joissa kuuluu kokemusasiantuntijoiden ääni. En tiedä, onko tekijöillä itsellään kokemusta aistiherkkyyksistä lähipiirissä mutta ainakin kirjaa tehdessä oli kuultu lapsia, joilla niitä on. Kirjaa lukiessani tuli mieleen vanhoja asiakastapauksia, muistoja lapsista, joiden oli vaikeaa olla valtaväestölle tavallisissa arkisissa tilanteissa. Tykkäsin erityisesti siitä, että tämä kirja ei ollut sellainen liian tietoiskumainen tarinoiltaan, vaan loppuun oli koottu aikuisille oma tietopaketti aistiyliherkkyyksistä.

Taaperoni on todella innokas lukija. Kirjan ikäsuositus on 4 -vuotiaasta ylöspäin mutta kesällä kolme täyttävä lukutoukkani on tarinoista aivan liekeissä! Olemme nyt neljän päivän aikana lukeneet kaikki tarinat noin kolme kertaa päivässä. “Luetaanko Puhku ja Hehku?”, hän kysyy. Kaiku on hahmona niin samaistuttava, että lapsi halusi laittaa samanlaiset kuulosuojaimet kuin hänellä on.. (ostimme kuulosuojaimet kun taapero oli menossa sirkukseen siltä varalta, että siellä olisi kovia ääniä). Johanna Lehtomaan kuvitus on kaunis ja lapsi tykkää katsoa pieniä yksityiskohtia.

Kaikki lapset eivät osaa sanoittaa omia kokemuksiaan aistiherkkyysistä yhtä hyvin kuin Kaiku. Siksi kirja olisi aivan loistava luettavaksi yhdessä nepsy-lapsen kanssa ja vielä paremmin se sopisi tuomaan ymmärrystä esimerkiksi varhaiskasvatus ryhmään muillekin lapsille. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille varhaiskasvatuksen työntekijöille, sosiaalityöntekijöille, perhetyöntekijöille, toimintaterapeuteille, fysioterapeuteille, puheterapeuteille, lastenneuron ja lastenpsykiatrian työntekijöille eli toisin sanoen kaikille lasten kanssa työskenteleville. Kirja on myös lempeä tapa selittää vaikkapa isovanhemmille tai lapsen lähipiirille, mistä aistiyliherkkyydessä on kyse ja kirja tarjoaa esimerkkejä tavoista, joilla lasta voi tukea arjen melskeissä.

Terveisin, Heini