Vain äitylijutut

Ekologiset kengät – esittelyssä Hukkasiini

Yhteistyössä Hukkasiini

Ajan viidentoista minuutin matkan kotoani Voikkaalle. Oranssi rintamamiestalo ja iloinen, innokas nainen. Aurinko paistaa, hiekkatiellä on muutamia lammikoita, pellolla vielä lunta mutta kohta on jo kokonaan sulaa. Olen tullut tutustumaan paikkaan, jossa Hukkasiinit tehdään.

Nanna näyttää paljon käytössä ollutta Hukkasiini-paria. Nahasta näkyy, että se on muokkautunut mutta kenkä on silti siisti, kaunis, käyttäjälleen mukautunut. Mitä, jos kaikki kengät tehtäisiin kestämään käyttöä? Tai vaikka ajatelkaa, jos kaikki tavarat maailmassa tehtäisiin näin? Hukkasiinit tehdään nahkateollisuuden ylijäämämateriaalista. Voiko olla mahdollista, että on olemassa kengät, jotka on valmistettu kokonaan Suomessa? Jossa yksi nainen (ajatelkaa!) tekee kaiken aina materiaalien hankkimisesta ompeluun. Uusia nahkamerkkejä Nanna kertoo tilaavansa Valkealasta ja niihin tulee logo polttomerkinnällä, aiemmin hän teki nekin itse. Siinä vaiheessa, kun kuulen, että Hukkasiinit viedään postiin pyöräkärryllä ekologisuuden maksimoimiseksi, liikutun onnesta.

Kysyn Nannalta, mikä tässä työssä on parasta. Hän kertoo, että luova työ on parasta. Se, että saa itse päättää kaikesta, miten tehdään, milloin ja missä tehdään. Ehdotan, että miten olisi talvikenkien suunnittelu seuraavaksi. Juttelemme, mitä materiaaleja siihen tarvittaisiin mutta suunnitelmaa täytyy vielä hioa. Arvostan sitä, että Hukkasiinien valmistuksessa ei olla valmiita kompromisseihin. Kengät tehdään yleensä tilauksesta, joten jos haluaa kengät käyttöön jo keväällä, tilaus kannattaa tehdä heti. Koska kengät tehdään käsityönä, niissä saattaa kestää hieman. Verkkokaupassa on valmiitakin pareja mutta Hukkasiinilla ei nimensä mukaisesti haluta pitää liian isoa varastoa – hävikin minimoimiseksi.

Hukkasiineissa on runsaasti varvastilaa. Niissä on myös niin sanottu “nolla korko”, eli kantapäässä ei ole erikseen pehmusteita eikä sisäpohjaa ole erityisesti muotoiltu. Kengät siis on suunniteltu oikeille jaloille, ergonomisuus pikamuodin edellä. Minusta kengät ovat kauniit. On hapsullisia ja nyörillisiä. On maanläheisiä värejä, sekä voimakkaita värejä.

Malli on ajaton ja simppelin tyylikäs. Valitsin itse kengät, jotka ovat vaaleaa nahkaa, vaikka konjakin sävy olisi myös kiinnostanut. Keväällä kuitenkin vaaleampi sävy kiehtoo (syksyllä olisi takuuvarmasti valinnut tummemman ruskean). Nyörillä kengät saa kiristettyä nilkan kohdalta napakaksi. Kengät sujahtavat jalkaan helposti. Hyllyssä on työkengiksi menevät Hukkasiinit, jotka ovat valkoiset mintunvärisin yksityiskohdin. Mietin heti, että nuo sopisivat osastotyöhön loistavasti.

Ensimmäistä kertaa Hukkasiinit pääsivät jalkaan ihan vain parvekkeella mutta jo parin päivän päästä maa oli sulanut niin paljon, että lähdin pidemmälle kävelylenkille uusilla kengilläni. Testasin asvaltin, hiekkatien, epämääräisen sohjon ja metsäpohjan. Koska pohja on ohut ja tuntuma maahan sen vuoksi iso, kengät ovat parhaimmillaan joustavalla alustalla mutta eipä tuo kotikatukaan hassummalta tuntunut. Askel rullaa, aurinko paistaa enkä malta odottaa, mihin seikkailuihin Hukkasiinit minut tänä kesänä vievätkään!

Seuraavaksi teen todennäköisesti tilauksen lapselleni. Nämä olisivat ihanat kengät kaikkeen touhuamiseen ja leikkiin. Kengät eivät kiristä, eivät purista. Ne joustavat ja ovat kevyet. Tulkoon ihanat leikit metsässä ja nurmikolla!

terveisin, Heini

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *