Mulla on soinut päässä monta viikkoa Haloo Helsingin biisistä rivi “Tämä vuosi, joitain suosi enemmän”. Tämä rivi on ollut mielestäni aina todella koskettava ja herkistää mut usein. Vaikka itselle ei olisikaan tapahtunut mitään pahaa, olen tietoinen, että aina onni ei suosi kaikkia tasapuolisesti. Tämä syksy on ollut erityisen raskas omien terveyshuolien ja tutkimusten vuoksi. Ja vaikka diagnoosi on selvä ja hoidot aloitettu (tänään) niin mieli ei oikein osaa vielä prosessoida tätä kaikkea.

Silti ajattelen, että tämä vuosi on (kaikesta huolimatta) suosinut minua. Olen elossa, lapseni ovat olleet terveempiä tänä vuonna (etenkin sen jälkeen, kun jäin kesäkuussa hoitovapaalle!). Minulla on edelleen elämäni rakkaus vierelläni (15 vuoden jälkeen!) Läheisilläni on ollut terveyshuolia myös ja se on tosi surullista. On ollut menetyksiäkin, jotka ovat saaneet minut heräämään aamuisin kyynelissä.

Se, että olen todellakin saanut olla koko kesän kotona tuntuu melkein pieneltä ihmeeltä, jonka tiedostin sillä hetkellä ja josta olin todella kiitollinen. Aika maalla on muuttunut melkein kultaiseksi. Kaikki se viljely ja sadonkorjuu tuntuu nyt melkein unelta (vaikka epäonnistumisiakin tuli). Teimme keväällä elävän pajumajan, josta pyydettiin lisäkuvia, joten tässä kuva kesäkuulta! Kesä, sauna ja lasten pihaleikit muistan toivottavasti aina. 

Olen päässyt tänä vuonna Coldplayn keikalle (josta olen haaveillut yläasteesta asti), PMMP:n stadionkeikalle, olen nähnyt Maustetytöt ja Ruusut ja päässyt nauttimaan teatterista yhdessä lapseni kanssa. Kesällä kävimme Muumimaailmassa perheen kanssa. Kävin Hakamäki-piknik festareilla perheen kanssa. Tällaiset kokemukset ja elämykset ovat minulle tärkeämpää kuin tavarat.

Osallistuin viiden vaatteen vuosi -haasteeseen, joka loppujen lopuksi oli enemmän 8-10 vaatteen vuosi mutta sai kyllä ajattelemaan rahankäyttöä vaatteisiin kovasti. Ja siis hyvänen aika, mikä materialistinen unelma toteutui! Remontoitiin meidän 2000 rakennettu keittiö ja siitä tuli mun mielestä ihana. Keittiö tuottaa mulle iloa joka päivä jopa sotkuisena.

Tänä vuonna reissasimme kotimaassa Tampereella useamman kerran ja Helsingissä ja Mikkelissä päiväretkellä. Pääsimme viikoksi Tampereelle kylpemään ja reissu oli todella onnistunut (Mimmi oppi uimaan!). Lähdin yksin Kilpisjärvelle vaeltamaan ja toteutin pitkäaikaisen unelmani (koko reissu tuntuu vieläkin kuin unelta!)

Ja siis hyvänen aika, julkaisimme kirjan! Mikä urakka! KIITOS kaikille kirjan ostaneille. Kävin avannossa säännöllisesti yksin ja kavereiden kanssa. Osallistuin tanssitunneille ja workshopeille ja tuntui, että löysin omat lajini. Pääsin esiintymään! Huolsin kehoa pilateksessa ja joogassa. En malta odottaa, että tanssitunnit ja musiikkiteatteritunnit taas alkavat.. Aloitin uudestaan keramiikan, dreijasin ja kokeilin kuvanveistoa ensi kertaa. Se oli ihanaa!! Liityin kirjakerhoon ja luin sen ansiosta kirjoja, joihin en olisi muuten tarttunut. Ja bonuksena sain uusia ystäviä!

Voiko siis tästä vuodesta tuntea muuta kuin kiitollisuutta? Mielestäni ei. Tämän vuoden pimeydestä jäi siis kuitenkin mieleen valo. Mietin tätä eilen joogassa: miten joku saattaa ajatella, että ei ole mitään järkeä elää täällä pimeässä. Mutta minä, minä valitsen katsoa valoon ja etsiä valoa.

Miten sun vuosi mennyt?

terkuin, Heini

p.s. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille tältä vuodelta!