Kuukauden ikäisenä Musume oli jo väläyttänyt ensimmäisen hymynsä ja rakasti kasvoja. Välillä tuntui, että katse harhailee minne sattuu mutta aina välillä vietimme oikein kunnon “tuijottelutuokioita”. Hän rakastui entistä enemmän hoitopöydän aurinkonaamaan ja tutustui Barbapapaan 😀 Kokeilimme hieman kukkuu-leikkejä hoitopöydällä. Vein hitaasti esineitä vauvan näkökenttään, katsoin seuraako hän lelua ja kokeilimme heleä-äänisiä helistimiä. Musume viihtyi kyljellään vauvapesässä sekä mahallaan lattialla pieniä aikoja. Jatkoimme vauvatusta ja “tummy time”- treenejä.

Isin lahja 6 viikon iässä oli soiva ja liikkuva mobile, josta tuli etenkin myöhemmin Musumelle todella tärkeä. Vaikka mobilessa oli myös “white noise” toiminto, emme käyttäneet sitä iltaisin, vaan silloin tällöin päivisin päiväunilla. Jostain syystä koin hirveää syyllisyyttä mobilen käytöstä, sillä Musume viihtyi hereillä sitä katsellen sängyssä hyvin. Jälkikäteen mietittynä, miksi syyllistyin tästä niin kovasti? Siitä, että sain käydä vessassa rauhassa tai viikata samassa huoneessa pyykkiä? Siitä, etten jokaikinen-hetki-ja-sekunti ollut loputtomassa ihokontaktissa vauvan kanssa? Siitä, että vauva pärjäsi 5 minuuttia ilman syliäni ja huh, käytin “keinosyliä”? Hormonit ovat jännä juttu, sillä se, että vauva oli hereillä pinnasängyssä parin metrin päässä tuntui minusta erolta. Samaan aikaan jatkuva, ikuinen läheisyys kuitenkin tuntui uuvuttavalta. Tuntui helpottavalta, että välillä, edes hetkeksi, vauva oli jonkun muun sylissä. Tuntui myös, että näin hänet paremmin. Miten pieni hän oli… sillä imettäessä vauva on koko ajan lähellä, koko ajan “iso”. Otin hänet aina yhtä iloisena takaisin syliin, uudelleen ihastuneena.

Muistan, että tässä vaiheessa ajattelin ensi kertaa ihastuneeni vauvaan. Rakastin häntä heti, kun sain hänet synnärillä syliini. Sellaisella voimakkaalla rakkaudella, jota ei voi oikein sanoilla edes kuvailla, sillä sanat tuntuvat laimeilta tunteeseen nähden. Mutta ihastuminen, se vei kuitenkin hieman aikaa ja tajusin vain eräänä päivänä, että hitto, olen ihan rakastunut. Hän hurmasi minut viekkaasti ja valloittavasti, olemalla vain oma itsensä.

Tässä vaiheessa olisi varmaan hyvä aloittaa vauvahieronta, etenkin, jos vauva kärsii mahavaivoista. Emme kuitenkaan näin tehneet, emmekä koskaan päässeet (valitettavasti) päivittäisen vauvahieronnan makuun. Yritin. Jostain syystä Musume reagoi aina hirveän voimakkaasti, jos ALOITIN vauvahieronnan. Sen sijaan hoitopöydällä tai sylissä hän antaa “mutustella” eli hieroa jalkoja, selkää ja käsivarsia ihan mielellään. Ongelma oli siinä, että yritin suorittaa vauvahierontaa ja vauva tuntui aistivan sen. Vauva (ja lapsi ja teini ja aikuinen) tarvitsee lempeää ja samalla jäsentävää kosketusta, jotta hän oppii hahmottamaan oman kehonsa “ääriviivat”. Meille tämä kosketus tuli luontevasti hoitotilanteissa, kantoliinassa, sylitellessä ja imettäessä. Silti vähän harmitti, kun vauvahieronta ei tullut meillä säännölliseksi tavaksi.

Lauloin kovasti vauvalle ja kuuntelimme myös cd:tä mutta siitä lisää seuraavassa osiossa. 😉

Muuten vielä näistä leikkivinkeistä. Kannattaa aina suhteuttaa ikävinkit oman vauvan tilanteeseen, jos esimerkiksi ensimmäiset viikot ovat menneet tehohoidossa, on hyvä lukea ikäkausivinkkejä soveltaen.

terveisin, Heini