Kuulumisia

Luopumista ja valmistautumista

Kuva Jenni Höök

Ilmassa on selvästi syksy.

Meillä se tietää kahta asiaa; aivan uudenlaista arkea ja uusia alkuja. Ja tietysti yhden aikakauden päättymistä. Luopumista kesästä. Luopumista hitaista aamuista.

Käyn mielessäni luopumista hoitovapaasta, vaikka samaan aikaan en ole hetkeäkään miettinyt sen jatkamista. Samalla valmistaudun tulevaan. On paljon asioita, joihin voi valmistautua ja toisiin taas ei. Vaikka yritän mielessäni visualisoida realistisesti, minkälaista uusi arkemme tulee olemaan, luulen, että se tulee yllättämään minut silti.

Olen tehnyt tätä valmistautumis- ja/tai luopumistyötä konkreettisten asioiden kautta. Varannut kirpparipöydän ja hinnoitellut sinne meneviä tuotteita. Olen nimikoinut Mimmin vaatteita sellaisella vimmalla, että se kävi jo ihan työstä. (Tilasin Ikioma.fi tarroja, lisäksi käytössä on ollut Lindexistä ostettu tekstiilitussi). Olen miettinyt, mitä ruokia voisin tehdä valmiiksi pakkaseen, kehtaanko pyytää siivousapua, pitäisikö hankkia Mimmille muutama t-paita, kun niitä tuntuu olevan vain yksi kappale. Yritän viritellä keskustelua puolison kanssa, miten varhaiskasvatuksen hakukuviot tulevat menemään, kumpi hoitaa arjessa ruuanlaiton ja niin edelleen. Olen varannut tutustumiskäynnin päiväkotiin viikkoa ennen aloitusta, jonne menemme koko perhe. Laittanut kesälaukut varastoon, kaivanut kuvan okranvärisen repun esiin ja alkanut pakata sinne töihin meneviä tavaroita. Mimmi ei malttaisi odottaa varhaiskasvatuksen alkua, hän odottaa siellä olevan muita lapsia ja leikkiä. Uskon, että hän pärjää hienosti.

Mitä olen oppinut äitiysloman ja vanhempainvapaiden aikana?

  • Olen oppinut laittamaan ihan älyttömästi enemmän kasvisruokia kuin ennen ja keittämään kunnollisen aamupuuron. Jostain syystä mun ruoanlaitto oli enemmän ennen lapsen saamista sellaista proteiini ja joku kasvislisäke, kun nyt olen tajunnut, että ei sitä lihaproteiinia välttämättä tarvitse joka aterialle. Lue myös mun arkiruokalista, johon tulee koko ajan lisää kasvisruokia.
  • Olen oppinut, että vaikka minulla olisi aikaa minusta ei kuoriutunut esille maagisesti kodin hengetärtä. Meillä on edelleen sotkuista ja tiskit eivät päädy suoraan koneeseen. En edelleenkään silitä vaatteita ja lakanoita, pyykkituvan mankelikin meni jumiin minun käytössäni. Kaivoin nyt elokuussa ensimmäisen kerran ompelukoneen esillä koko kahden ja puolen vuoden aikana ja korjasin Mimmin vaatteita koossa 62cm. En ole kertaakaan leiponut pullaa, (muutaman kerran kyllä teeleipää) tai lähtenyt huvikseen puistelemaan mattoja.
  • Olen oppinut, että kotona olo on mukavaa mutta ensimmäisen puolen vuoden jälkeen aloin kaivata omaa juttua ja siitä syntyi tämä blogi. Olen oppinut nukkumaan päiväunia lepäämään silloin kun on tarve. Olen oppinut että somen “tekeminen” on aika yksinäistä puuhaa eikä some ikinä korvaisi aitoja ihmiskontakteja ja sitä tukea, mitä olen saanut esimerkiksi mammaliigalaisilta.
  • Olen oppinut, että aika on saanut aivan erilaisen merkityksen. Oma aika, perheaika, parisuhdeaika, niiden kanssa tasapainoilu on ollut joskus vaikeaa mutta kun balanssi löytyy, niin elämä on oikeasti aika ihanaa. Rakastan sitä, kun olemme Mimmin kanssa porukassa jossakin, sukulaisten tai ystävien kanssa, jolloin kokonaisvastuu lapsesta jakautua monen aikuisen kesken.
  • Olen oppinut, että ystäviä voi saada aikuisiällä ja vielä sellaisia, että heidän kanssaan puhutaan muustakin kuin lapsesta (nojoo myös paljon lapsista, koska tiedän että samanikäisten vanhemmat jaksavat eritavalla kuunnella selitystä pottailusta, sadannen hampaan tulosta ja yöllisistä heräämisestä). Monet ovat jääneet puistotutuiksi, joiden kanssa kenties vertaillaan kurarukkasten ominaisuuksia mutta ei koskaan päästä syvemmälle tasolle. Tutustuminen vie aikaa ja puhelinnumeroiden vaihtoa, kutsua teelle tai yhteistä retkeä.
  • Olen oppinut tukiverkoston merkityksen ja sen miten upea on, että lapsella on lähietäisyydellä ihmisiä, jotka välittävät hänestä kuin omastaan. Olen kiitollinen saamastani hoitoavusta ja samalla nostan hattua niille, jotka tekevät tämän kaiken yksin tai vailla tukiverkostoa. Minusta ei olisi siihen.
  • Olen oppinut että osaan olla kiukun edessä tyyni ja rauhallinen kestän sen hyvin. Samalla kuitenkin hermostun ja huudan taaperolle pikkuasioista etenkin, jos olen väsynyt. Olen oppinut, että kannattaa kokeilla kaikenlaista, kyllä sen sitten huomaa, jos jokin ei toimi omalle vauvalle ja perheelle (oma keksintöni: hybridivanhemmuus!)

Nyt kun yksi aikakausi on tulossa päätökseen, olen yllättävän tyyni. En ole vielä itkenyt asiaa, vaan tehnyt valmistautumista ja paljon ajatustyötä uuden arkemme suhteen.

Tässä vaiheessa myös kiitos Sinulle, joka olet kulkenut blogin matkassa! (kenties alusta asti? Shoutout, jos olit mukana jo 2020!) Jatkan bloggaamista, oman aikataulun, jaksamisen ja kiinnostuksen mukaan.

terveisin, Heini

P.S. Kaikki luopuminen ei ole kuitenkaan huono juttu. Olen tehnyt luopumista myös bloggaajayhteisöstä, jossa ehdin olla 9kk mukana, ennen sen paljastumista huijaukseksi ylläpidon suhteen. Harva uskoo, että identiteettihuijaus osuisi omalle kohdalle mutta minulle kävi niin. Mutta näen asiassa myös hyvää: Nyt tuntuu, että blogi on taas enemmän omani enkä stressaa syksyä ja blogin jatkoa niin paljon kuin ennen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kesän ihanimmat sisäleikit

25 elokuun, 2021