Vain äitylijutut / Vanhemmuus

Vauva syntyy ja esikoinen jää pois päiväkodista – uhka vai mahdollisuus?

Kirjoitan tätä aamuyöstä, koska en saanut unta aihetta koko yön mietittyäni. Pitänee lukea teksti ajan kanssa joskus paremmalla vireystilalla 😀 Kaikki alkoi siitä, kun kysyin instagramissa omasta mielestäni viattoman kysymyksen; vauva syntyy, minne menee esikoinen. Vastausten määrä yllätti, jokainen puolusti luonnollisesti omaa valintaansa parhaana mahdollisena. No, se ei ole yllätys, attribuutioteorian mukaan ihminen puolustaa aina sitä valintaa tai sattumaa, joka ei ole ristiriidassa oman psyykkeen kanssa (esimerkki lause: “On se hyvä, että tein lapset nuorena, ei sitä tässä iässä jaksaisi enää millään valvoa vastasyntyneen kanssa”. “Onneksi tein lapset vasta lähempänä nyt 39-vuotiaana, en olisi ollut parikymppisenä valmis äidiksi”.)

Keskustelin tänään äitiysneuvolassa terveydenhoitajan kanssa siitä, että haaveeni olisi, että pystyisin hoitamaan esikoistani kotona vauvan synnyttyä. Hän alkoi tyyliin taputtaa ja hihkua ilosta, tarkka lainaus taisi olla: “Halleluja!!” Jäin miettimään keskustelua kotona. Hän kertoi, että KUKAAN ei nykyään enää tee niin. Että päinvastoin, isommat lapset halutaan pois jaloista, jotta vauva saa jakamattoman huomion. Terveydenhoitajan reaktio oli ensimmäinen aidosti ilahtunut ja ylistävä kommentti sen puolesta, että otan lapseni pois päiväkodista. Muiden (äitien) ilmeet ja sanat ovat viestineet lähinnä hämmästystä ja yleisin kommentti on ollut: “Oikeesti???”. Mulle reaktiot ovat olleet yllättäviä ja olen alkanut nolostelemaan aiheesta puhumista. Olenko tosiaan ainut, joka näin tekee? Olenko jotenkin harhainen asian suhteen? Miksi muut näkevät asiassa uhkia, kun minä näen mahdollisuuksia?

Meidän tilanteemme on seuraava: Mimmin ja vauvan välille tulee kahden ja puolen vuoden ikäero. Taapero on ehtinyt olla päiväkodissa n. 4kk. Vauva syntyy tammikuussa. Silloin en kyllä millään jaksaisi herättää nukkuvaa lasta kesken unien ja lähteä viemään päiväkotiin (potentiaalisesti) hangessa kahlaten. Olisi puettava vauva ja väsynyt taapero JA ITSENI. Sama rumba olisi uudestaan iltapäivällä. Uskon, että ehdin aikataulutettuun oravanpyörään mukaan oikein kivasti myöhemminkin. Mieheni äiti on jäämässä samoihin aikoihin eläkkeelle ja on kertonut, ettei malta odottaa, että pääsee viettämään enemmän aikaa lapsenlapsensa kanssa. Olisi siis kenties mahdollista, että Mimmi viettäisi esimerkiksi yhden päivän viikossa Mummin kanssa. On monia harrastuksia, joissa isompi ja pienempi sisarus voivat olla mukana. Meidän paikkakunnallamme on ainakin sisarusmuskareita, perhe-vauvauintia sekä avoimen varhaiskasvatuksen toimintaa, jossa Mimmi saa oman ikäistä leikkiseuraa ja vauva saa olla menossa mukana. Tarkoitus on, että laitan Mimmin päivähoitopaikan katkolle n. puoleksi vuodeksi sekä hyödynnän kesäkatkon, näin säästyn myös merkittävästi päivähoitomaksuista. Moni ei tiedä, että päiväkotipaikan voi (ainakin meidän paikkakunnallamme) säilyttää, vaikka pitäisi siitä katkoa. Mimmi saa siis todennäköisesti jatkaa samassa päiväkodissa sitten, kun sinne palaa.

Sain upeita viestejä perheiden erilaisista tilanteista aiheeseen liittyen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos kotiin jäävällä vanhemmalla on synnytyksen jälkeinen masennus tai muita vakavia mielenterveyden häiriöitä, silloin esikoinen saattaisi hyötyä varhaiskasvatuksesta, mikäli se ei kuormita perhettä entisestään. Lupasin edellisellä kerralla, kun kirjoitin varhaiskasvatuksesta, että jätän aiheen rauhaan, mutta en näköjään sittenkään osaa. Edellisesssä tekstissäni kritisoin mm. sitä, että varhaiskasvatuksesta on tehty jo vauvoille “pakko”, sillä muuten “lapsi jää ilman virikkeitä”. Hoh-hoijaa, sanon minä. Jos vakavin uhka siinä, että alle kolmivuotiaani jää pois päivähoidosta on tylsistyminen, niin otan tämän uhan mielelläni vastaan. Tylsistyminen ei ole vaarallista. Liika stressi on. Lukiolaisten väsymystä ja ahdistusta on tutkittu nykyään todella paljon. Minua mietityttää, johtuuko se siitä, että he ovat astuneet varhaiskasvatuksen oravanpyörään jo niin varhain, että takana on “oppimisuraa” lukion, yhdeksän vuoden peruskoulun, esiopetuksen ja “päiväkotiuran” takia potentiaalisesti 18-vuotta. Ovatko he ehtineet ollenkaan huilata tuona aikana? No, onneksi on pitkät kesälomat!

Me aikuiset pelkäämme tylsistymistä kuollaksemme mutta harvoin kukaan todella kertoo ehtineensä niin pitkälle; onhan meillä loputon määrä viihdettä ympärillämme ja useimmat enemmänkin valittavat, että aikaa on liian vähän, tekemistä liian paljon. Lapselle tylsistyminen ei ole tässä ärsykkeitä täynnä olevassa maailmassa vaarallista, uskon, että silloin pääsee luovuus vasta heräämään. Miettikää tätä kesää, mitä lapset kaipaavat? Kasan hiekkaa, jossa leikkiä, vedessä pulikointia, leikkipuistoa. Lapset tyytyvät usein vähään, meillä aikuisilla on huomattavasti enemmän vaatimuksia heille ja itsellemme.

Moni viestiä laittanut on ollut huolissaan minun jaksamisestani ja tylsistymisestä, siitä, että “pää hajoo” kotona. Ensinnäkin, uskon, että sitä on tavallaan turha murehtia etukäteen. Mistäs minä tiedän, mikä jaksamiseni tulee olemaan puolen vuoden päästä. Saatan olla kuoleman väsynyt ja itkeä silmät päästäni.. tai saatan olla ihan ok. Esikoisen vauva-ajasta muistan kuitenkin, miten nopeasti ensimmäiset 4kk menivät, miten nopeasti vauva lähtikin liikkeelle ja olikin jo taapero. Jos miettii kulunutta puolta vuotta, niin se reilun puolen vuoden katko päiväkodista tulee varmaan menemään myös aika nopeasti. Aika merkitsee minulle nykyään paljon enemmän kuin raha. Miksi en viettäisi aikaani rakkaideni kanssa? Olen jutellut paljon oman Mummini kanssa ja aina salaa liikutun siitä, miten hän on erityisesti viime aikoina alkanut huokailemaan sitä, että kyllä elämässä parasta aikaa oli se, kun lapset olivat pieniä, kun lapset olivat kotona ja lähellä. Ja miettikää, hänellä oli kaksosten syntyessä 5 alle kouluikäistä lasta HUH HUH!!!!!!!! Siinä on oikeasti ollut työtä ja jotenkin oman erittäin järkevän, sanallisia ohjeita noudattavan, itsenäisesti leikkivän taaperoni kanssa, uskon pärjääväni ihan mukavasti.

Jos lapsellani olisi esimerkiksi isoja kielellisiä haasteita, tilanne olisi varmasti toinen. Jos lapseni olisi vaikka 5-vuotias ja osaisi IKÄVÖIDÄ kavereitaan, tilanne olisi varmasti toinen. Alle kolmivuotiaan kehitystehtäviin ei kuitenkaan vielä kuulu harjoitella leikkiä lapsiryhmässä. Pienemmissä ryhmissä kyllä. Moni vanhempi pelkää, että vauvaa hoitaessa vanhempi lapsi ei saa tarpeeksi huomiota. Hah, ai päiväkodissako sitten saa aikuisen huomiota? No, ehkä välähdyksinä hetki kerrallaan. Pienten ryhmässä aikuisten huomio menee usein vauvoja suojellessa (etteivät isommat jyrää päältä) ja kaksivuotiaiden välisiä kiistoja, tönimisiä ja lelujen jakamista selvittäessä. Sosiaalisia taitoja ei OPITA varhaiskasvatuksessa, vaan niitä sovelletaan siellä käytännössä. Uskon, että sosiaaliset taidot opitaan kotoa, omilta vanhemmilta ja temperamenttipiirteet määrittävät myös merkittävästi sitä, mitä mitä kutsumme sosiaalisiksi taidoiksi.

Mitä tulee isomman sisaruksen mustasukkaisuuteen, sitä en osaa ennustaa. Mutta kuvitellaan, että olisimme moniavioisia ja mieheni ottaisi uuden vaimon (NUOREN JA KAUNIIMMAN, jota KAIKKI ihastelisivat ja jolle tuotaisiin lahjoja). Sitten he jäisivät yhdessä puolen vuoden virkavapaalle mutta minun pitäisi käydä edelleen normaalisti töissä kahdeksasta neljään. Joka päivä, kun tulisin kotiin, tajuaisin, mitä kaikkea kivaa he ovat tehneet yhdessä, käyneet treffeillä, tavanneet yhteisiä ystäviämme ja miten heidän suhteensa syvenisi ja minulla olisi vain muutama tunti iltaisin heidän kanssaan. Edistäisikö se sitä, että hyväksyisin tämän uuden vaimon osaksi meidän ihanaa kuvitteellista polyamorista suhdettamme? Vai olisiko sittenkin kiva, että ehtisin viettää aikaa uuden perheenjäsenen kanssa ja tutustua häneen kunnolla? SORI TÄMÄ ESIMERKKI mutta kello on 4:11 aamulla.

Kyllä, minulla on vain yksi lapsi, joten saatan olla asian suhteen täysin harhainen ja suorastaan VÄÄRÄSSÄ. Ehkä kahden kanssa onkin niin MEGAKUORMITTAVAA, että soitan anoen päiväkotiin ja pyydän heitä hakemaan välittömästi esikoisen sinne. Ehkä tosiaan lapseni jää vaille hänen kehitykselleen VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ virikkeitä ja sosiaalisia suhteita, hänestä tulee kelvoton elämään yhteiskunnassa ja elää onnettomana loppuelämänsä. Ehkä jos Mimmi jää nyt alle kolmivuotiaana pois varhaiskasvatuksesta, hän jää JÄLKEEN ikätovereista, eikä KOSKAAN OPI MITÄÄN. Ja mikä pahinta, ehkä hän TYLSISTYY kotona minun ja vauvan kanssa.

terveisin, Heini

Comments

heinäkuu 20, 2021 at 12:16 pm

Et ole harhainen 🙂 😀
Meillä kahden kanssa on ollut kotona kivempaa kuin yhden, ei tule sitä tylsistymistä. Ja vastaavasti nyt kolmen kanssa vieläkin kivempaa.
Tuntuu tosiaan suurin osa isommista sisaruksista olevan päiväkodissa. Sinällään sen ymmärtää, jos se on ollut lapsen arkea niin kauan, että sitä tosiaan kaipaa. Meillä on tavallaan ollut helppo valinta, kun lapset eivät ole olleet päiväkodissa, niin eivät ole sinne kaivanneetkaan. Esikoinen menee nyt syksyllä eskariin suoraan kotihoidosta, ja en kyllä vaihtaisi näin jälkeenpäinkään asiaa 🙂



Joltte
heinäkuu 20, 2021 at 5:43 pm

Moi, täällä äiti jonka 2 v 7 kk esikoinen jäi kotiin heti kun jäin äitiysvapaalle. Toki meidän tapauksessa erona se, ettei hän ikinä päiväkodissa ehtinyt ollakaan, vaan mummun hoidossa 4 pv viikossa. Että tavallaan vähän etuoikeutetusta asemasta kommentoin. Itse en juurikaan osannut pelätä ettenkö pärjäisi kahden kanssa, tuntui vaan älyttömän kivalta että ensinnäkin ehdittiin olla esikoisen kanssa kahdestaan kotona yli kaksi kuukautta ennen vauvan syntymää (aikaistettu äitiysvapaa) ja sitten molempien kanssa. Itselleni nimenomaan tuo aikatauluttomuus on ollut kotonaolon parasta antia! Ja hyvin on pärjätty kaikinpuolin, päivät on tietenkin välillä eri tavalla intensiivisiä kahden kanssa. Tylsyyttä varmaan isolla sisaruksella välillä on joo, mutta minunkin mielestäni se lienee vain ja ainoastaan hyvä, kyllä tässä elämässä ehtii höyrytä. Ison sisaruksen kanssa saadaan myös paljon kahdenkeskistä aikaa kun vauva nukkuu, ja vauvan ihailevista katseista isosiskon suuntaan kyllä huomaa, että hänelle se nyt ei ainakaan tee hallaa että isosiskokin pyörii menossa mukana!

Nyt meidän 3 vee on menossa kerhoon syksyllä, on siellä kahtena päivänä viikosta 3 h kerrallaan. Suosittelen tämänkin kortin katsomaan, on kuitenkin ihan eri kuin päiväkoti, ja varmasti saa 3-vuotiaalle ihan tarpeeksi sosiaalista kanssakäymistä. 🙂

Ja vielä se, että tottakai tilanteita on monia, esimerkiksi eräällä tutullani jonka mies on reissutyössä poissa aina monta päivää kerrallaan, ymmärrän hyvin että vilkas 2-vuotias isoveli on hoidossa osa-aikaisesti. Sitä en ymmärrä, että missä vaiheessa se kääntyi niin, että se on tosiaan ihan normi, että isomman sisaruksen pitää olla hoidossa? Toivoisi, että ihmiset enemmän kyseenalaistaisivat tätä ja ainakin kokeilisivat eri systeemejä, ja kun tosiaan isommille löytyy noita omia kerhoja ja koko porukalle perhekerhoja, niin ei se sosiaalisuus ole kyllä juuri mikään syy viedä hoitoon. Ja tosiaan aikuisen huomiota saa kyllä varmasti useimmiten enemmän kotona, vaikka olisikin vaativampi vauva, mitä nyt olen päiväkotien arkeen tutustunut esim. harjoittelussa aiemmin.



    Heini
    heinäkuu 27, 2021 at 6:18 pm

    Aikatauluttomuus on ollut UPEAA! Nykyään jos on yksikin kalenterimerkintä, niin se on ihan outoa, “miten me nyt ehditään sinne neuvolaan?” 😀 Kerho ois varmasti jees, jos on just isompi muksu. Sen uskon täysin, että kotona saa enemmän huomiota kuin päiväkodissa. Kiitos tarinastasi!



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *