Lelusuositukset / Vanhemmuus

Lelulehdet – epäreilua mässäilyä vai lapselle tärkeää haaveilua?

Gepeton nukkekotijutut olisivat varmaan minun toivelistassani.. niin, siis jos olisin muksu..

Ajattelin koota tähän hieman ajatuksiani joululahjoista, lahjojen antamisesta, saamisesta ja nyt syksyllä ilmestyneistä lelulehdistä.

Lahjat ovat ihana asia. Googlasin viime vuonna mm. hakusanoilla “mitä vauvalle joululahjaksi” ja olen laatinut lahjalista.net -sivuille Musumen toivelahjalistan jota päivitän säännöllisesti. Tämä siitäkin huolimatta, että Musumella on jo kaikkea ja enemmänkin. Olen innokas kirppareilla kiertäjä ja usein en uskalla pyytää, vaikka lapseni tarvitsisi jotakin, vaan mieluummin ostan sen itse.

Pyytämiseen vaikeus johtuu lapsuudestani. Kaikesta onnesta ja rakastavasta perheestäni huolimatta en uskaltanut pyytää, jos minulta puuttui jotakin. Kai se liittyi jotenkin rahaan ja lamaan, sillä tiesin, että rahaa ei ole, enkä siksi paljastanut, vaikka olisinkin jotain oikeasti halunnut/tarvinnut. Seiskalle mentäessä häpesin itseäni syvästi, kun jouduin kulkemaan joka päivä lenkkareissa, vaikka muilla oli tennarit ja ballerinat. Lapsena nukuin lelulehdestä leikatun Tamagotchin kanssa. Luin ahkerasti lelulehtiä ja “leikin” niillä. Tein mielikuvituksessani Barbie-perheitä, nimesin heidät, keksin kaikille lempiharrastukset ja lempivärit.. Haaveilin, minkä lelun ottaisin jokaiselta sivulta. Samaa, mitä aikuisetkin tekevät selatessaan Pinterestiä ja aikakauslehteä.

Musumen ensimmäisiä lahjoja jo ennen syntymää oli tämä kirja

Joskus mietin, miten epäreilua elämä on. Että lelulehdet kannetaan jokaiseen lapsiperheen kotiin, halusimme tai emme ja lelulehdestä sitten näemme, mitä kaikkea ihanaa on tarjolla. Mietin nyt erityisesti vähävaraisten perheiden lapsia ja vanhempia, miltä se tuntuu? Kun ei ole varaa toteuttaa edes sitä yhtä toivetta? Antaako ylpeys periksi pyytää apua, hankitaanko lahjat rahatilanteesta huolimatta velaksi, mitä tapahtuu perheessä joulun jälkeen? Kun koulussa kysytään, mitä kukakin sai joululahjaksi ja vastaa ympäripyöreästi “rahaa”, ettei kukaan kyselisi tarkemmin, koska mitään lahjoja ei koskaan ollutkaan..

En koe, että haaveilu ja lelulehtien selaaminen olisi vahingoittanut lapsena minua, tiesin, että kuvitelmani eivät ole todellisia enkä tulisi koskaan saamaan himoitsemiani muotileluja ja Belleville-legoja. Mutta sitten aina joskus saatoin saadakin. Tai ainakin siskoni sai minun toivomani lelut (mistä EN OLE YHTÄÄN KATKERA, no okei, case “lotslotsmato” eli Lots-a-Lots-a-Leggggggs sattuu vieläkin).. Vaikka olimme pienituloinen perhe, en koe, että olisin oikeasti jäänyt mistään paitsi, vaan lahjakasa oli aina yltäkylläinen ja runsas.

Meille opetettiin kotona, että joululahjaksi voi toivoa sellaista, mikä hankittaisiin joka tapauksessa. Saimme niukasti synttärilahjoja, mutta jouluun panostettiin. Äitini taisi kerätä lahjoja kesästä asti ja saimme paljon ns. järkilahjoja; lakanat, sukkia, alusvaatteita, taskulamput, yöpukuja, toki lelujakin. Äiti ompeli itse Barbeille vaatteita ja askarteli aaltopahvista kerrossängyn hienoine laskosverhoineen ja iskä teki puusta Barbeille sängyn. Minulla on vahva episodinen muisti ja muistan hyvin monet lapsuuden joulut ja lahjat ja miltä niiden saaminen tuntui. Ensimmäinen joululahjoihin liittyvä muisto on, kun sain ehkä 4-vuotiaana joulupukilta punaisen potkukelkan, se oli hienointa, mitä kuvitella saattaa. Sama potkukelkka on tainnut kiertää koko suvun lapset sen jälkeen! Muistan pettymyksen siitä, että olisin halunnut vielä lahjaksi leluja, mutta niitä ei sopinut enää pyytää (sosiaalisista syistä, kaverit olisivat nauraneet) ja aloin saamaan “isojen tyttöjen” juttuja, kirjoja ja vaatteita.

Lahjojen antamisessa olen innokas, vähän turhankin.. Käytin töissä käydessäni lahjoihin helposti satoja euroja, kun yritin valita lahjan saajalle mieleisen, mielellään ekologisen tai aineettoman lahjan. (Kiitos Tavarataivas-dokumentin, jonka näin vuosia sitten). Rankinta hoitovapaassa ja kotihoidontuella elämisessä onkin se, ettei ole kunnolla rahaa lahjoihin.

Ystäväni kertoi, että on aikoinaan opettanut lapsilleen antamista siten, että ennen joulua kerättiin leluja hyväntekeväisyyteen ja lapset saivat itse valita, mitä leluja annetaan “köyhille lapsille”. Leluja kerättiin suunnilleen saman verran, kuin lahjalistassa oli toiveita. Ystäväni kertoi, että joskus lapset valitsivat pois annettavaksi sellaisiakin leluja, jotka hän olisi itse säilyttänyt. Lelut vietiin sitten muistaakseni paikallisen hyväntekeväisyyskirpputorin keräykseen, josta ne toimitettiin Viipuriin lastenkotiin ja katulapsille. En muista, että meille olisi kotona opetettu samanlaista hyväntekeväisyyden kulttuuria, vaikka varmaan hyväntekeväisyysarpajaisiin ja kauneimpien joululaulujen kolehtiin osallistuimmekin. Yksi tavara sisään, yksi ulos kuulostaa mielestäni ihan huipulta systeemiltä!

Onkos nää nyt sitten tyttöjen vai poikien legoja..??? Unohdetaanko jo tämä ylimääräinen jaottelu!

Lelulehteä selatessani (kyllä, Musume on lukenut sen puhki mutta niin olen minäkin taustatyön tekemiseksi!!) huomasin, että toimintaterapeuttina tiukan seulani täyttäisivät vain alle n. 10 sivua 250-sivuisesta kuvastosta. Nämä olivat enimmäkseen Legoja ja Duploja, Oppi ja Ilo- tehtäväkirjoja ja joitakin lautapelejä. Olen kerännyt nyt kuukauden verran Schleichin leluja kirpparilta Musumelle tulevaisuutta ajatellen ja niitä olisin himoinnut myös mutta se oli enemmänkin sellainen mieliteko.

Missä olivat liikunnalliset lelut, tavalliset pallot, tasapainolaudat sun muut? Eikö muka talvella voi pelata jalkapalloa? Miksi lelulehden valikoima esittelee melko yksipuolisesti vaan hahmoleluja kun olisi kaikenlaista muutakin? Yksi aukeama Stigoja ei mielestäni riitä mainostamaan liikunnallisia leluja, kun kuitenkin tiedetään, että lasten päivittäiset liikuntasuositukset täyttyvät vain harvalla ja luistimet pitää useimpien hankkia joka tapauksessa viimeistään eskarissa.

Missä olivat ekologiset lelut? Hämmästyin, miten vähän edelleen kierrätysmateriaaleja käytetään leluissa, vaikka yhdellä sivulla oli maininta siitä, että hiekkalelut on valmistettu kierrätetystä muovista. Ihailemani Brion puuleluihin on hiipinyt vuosi vuodelta lisää ja lisää muovia puuosien rinnalla, tälle alapeukku.. Toisaalta se näkyy siinä, että Brion hintataso on tullut jonkin verran alemmas, lelut ovat lapsille kiinnostavia ja esimerkiksi junaradat pysyneet nykyajassa monipuolisine leikkimahdollisuuksineen.

Ennen lahjan ostamista mielestäni olisi hyvä käydä läpi seuraava lista:

Onko sama lahja mahdollista hankkia kierrätettynä? En nyt tarkoita pelkästään kirppareilla haahuilua, ymmärrän, että kaikilla ei ole siihen aikaa mutta esimerkiksi tori.fi pystyy hakukenttään kirjoittamalla tekemään tästähankintoja muotileluja lukuunottamatta.. Esimerkiksi uusimmassa lelulehdessä ollut Schleich -Tyrannosaurus Rex maksaa uutena 26,90€, täsmälleen sama on Torissa 15€. Schleich-leluilla on muuten huikea jälleenmyyntiarvo, joten tusinadinoon verrattuna siitä saattaisi saada kirpparilla vielä 5-10€, jos lahjan saaja haluaa siitä joskus luopua.

  • Onko tämä lelu tai tavara monikäyttöinen? Esimerkkinä lelulehdestä himoitsemani Martinexin Muumien uimahuone, niiiiiin kaunis ja ihana meidän Muumifanillemme.. Mutta.. Enpä tiedä sen monikäyttöisyydestä, uskon, että siitä olisi iloa kyllä seuraavat 3 vuotta mutta ei missään nimessä pidempään.
  • Onko mahdollista antaa lahja aineettomana (puhallettavan flamingon sijaan reissu lähikylpylään?)
  • Jos olet käsitöidentekijä, mikset tekisi lahjaa itse? Nukensängyt syntyvät perus puukässätaidoilla ja neulontabuumin velloessa varmasti villapaita syntyisi nukellekin ja huomattavasti nopeammin. Muistan kuinka Babe – Urhea Possu -elokuvassa tyttö suuttuu kun saa vaarinsa tekemän nukkekodin ja inisee: “YYYÄÄÄÄÄÄÄ! Se on vääränlainen, halusin sen mikä oli televisiossa!!”. Muistan, että muksuna jo ajattelin, miten kiittämätön hän oli!!!
  • Onko lelu sellainen, että lahjan saaja haluaisi mahdollisesti säästää sen omille lapsilleen? Onko lahjassa ainesta ns. “perintökaluksi”? Paljonko olisit valmis maksamaan käytetystä vastaavasta tuotteesta kirpparilla?
  • Hyötylahjat kunniaan!!! Jos et uskalla ostaa suksimonoja lahjaksi, urheiluliikkeen lahjakortti on varmasti toivottu juttu 5-6- vuotiaista eteenpäin ainakin.
Nämäkin kaikki kirpparilta..

Miten sitten, jos haluaa toteuttaa lapsen hartaimman toiveen. Kun hän nimenomaan toivoo Ryhmä Hauta.. Olisiko sittenkin kirja tai palapeli parempi vaihtoehto? Kummasta lapsella on enemmän iloa; Pipsa Possu-kirjasta vai pehmolelusta? Jos halutaan välitöntä iloa heti jouluaattona niin varmaan pehmolelusta. Jos taas halutaan pitkäaikaisempaa iloa ja hyötyä, kirja voittaa takuulla pehmolelumereen hukkuvan possuparan. Erilaisilla hahmoilla päällytettyjä kulutustavaroita on pilvin pimein, varmasti on tarjolla Ryhmä Hau juomapulloa tai yöpaitaa (joita ostettaisiin joka tapauksessa), jolloin lapsen toive tavallaan kuullaan vaikka sitä ei suoraan toteutetakaan.

Jotkut perheet sopivat, että lahjatoivelistasta toteutuu yksi toive, toiset vetoavat edelleen kiltteys/tuhmuus-korttiin, kolmannet toteuttavat helposti kaikki toiveet, kun kerran rahaa riittää ja lapsi niin kovasti ilahtuu. Ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia tässä lahjaviidakossa, joten jokainen tehköön niin kuin parhaaksi näkee. Joulut ovat jokatapauksessa muuttuneet ainakin seuraavaksi viideksi-kuudeksi vuodeksi, nyt vain koetetaan selviytyä tästä.

Unelmoinnissa ei mielestäni todellakaan ole mitään vikaa. Joka tapauksessa lapset näkevät lelumainoksia kaupallisten kanavien lastenohjelmien seassa, eivät he sokeita ole. Lapset RA-KAS-TA-VAT lelulehtiä, ne ovat kuin huumetta näköjään jo taaperoikäisestä lähtien. Aikuisen tehtäväksi jää sanoittaa tätä tahtomisen tunnetta ja sitä, miten kaikkea ei voi saada, mitä haluaa. Olen saanut monta askartelua inhoavaa lasta harjoittelemaan toimintaterapiassa saksilla leikkaamista, kun tehdään yhdessä joulun toivelahjalistaa leikkaamalla lelujen kuvia. Jostain syystä traktorin kuvat ja Spidermanit ja ne isot mulkosilmäeläimet saavat lapset syttymään askarteluun, leikkaamiseen ja pahville liimaamiseen ennen näkemättömällä tarkkuudella ja sitkeydellä. En itse saanut Tamagotchia, mutta minulla oli sen kuva, jonka liimasin pahville, nimesin lemmikkini ja hoidin häntä kahdesti päivässä. Ysärillä se riitti.

Ja mitä vauvan lahjaan tulee, niin hyötylahjat ovat tässä vaiheessa parhaita. Vauva nauttii ensisijaisesti pakettien avaamisesta (jos siitäkään) ja rapisevien sisällöllä ei ole väliä muille kuin vanhemmille. Ruokalappuja ei ole koskaan liikaa, sukkia ja lapasia katoilee jne. Täsmälahjat ovat ihan loistavia ja siksi nykyään kerään sitä lahjalistaan nettiin, jottei tule ns. tuplabuukkauksia (Never forget niitä synttäreitä, jolloin paketeista paljastui 3 identtistä Elsa-nukkea) eikä tule sanottua kysyjälle “ei nyt tule mitään mieleen, mitä tarvittaisiin”..

Loppuun vielä pieni tarina siitä, että annat vihjeitä lahjatoiveesta mutta lopputulos oli vähän sinne päin, kaikella rakkaudella! Stefan on hyvä esimerkki lahjasta, joka on mielestäni karsea, mutta Musumen mielestä ihana ja hänelle tärkeä. Stefan tuli meille yksivuotissynttäreillä. Kuvailen nyt hieman häntä; hän on kirkkaan myrkyn vihreän värinen, kyljessä violetteja ja pinkkejä kukkia, sarvet keltaiset, hän haisee karsealta muovilta puolen vuoden jälkeenkin, hän on kuminen ja pomppuisa, niin ja hän on siis poro. Unohdin mainita vielä isoista mulkosilmistä. Olin lahjalistassa ja synttärikutsussa maininnut, että juhlia juhlitaan Bambi-teemalla ja lahjalistassa oli maininta erään lahjan väritoiveena vihreästä väristä. Stefanissa eli “Stefussa” nämä kaksi asiaa fuusioituivat kauniilla tavalla. Stefu on tällä hetkellä voimakkaan muovin hajun vuoksi ulkoruokinnassa parvekkeella mutta pääsee leikkeihin usein mukaan.

Musume tulee saamaan tänä jouluja aivan varmasti lahjoja. Jos itse saisin päättää, vaikka koko Iloisen Hepun valikoiman.. Nyt vaan harjoitellaan sitä, että kaikkea ei voi saada, mitä haluaa, vai mitä?

Mitä sitten äidille joululahjaksi? Auton sisäsiivous, kiitos.

terveisin Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yllättävä vauvakuume

marraskuu 10, 2020