Lastenvaatteet / Odotus / Vauvajuttuja Hankintoja vauvalle osa 1 Ah, niin paljon asiaa ja kirjoitettavaa mutta niin lyhyet illat! Viime viikolla kerroinkin, mitä olen hankkinut itselleni raskausaikana. Nyt on aika raottaa, minkälainen on vauvan vaatekaappi! Nämä kaikki olen säästänyt Mimmiltä, kaikki hankittu kirpparilta ja muutama body vuoden 2019 äitiyspakkauksesta Kuten moni mun ystävistä tietää, olen säästänyt vauvalle paljon kaikenlaista vaatetta. Liikaakin. Siitä huolimatta, että laitoin omasta mielestäni paljon vauvan vaatteita kiertoon, niitä tuntui olevan yllin kyllin vielä seuraavallekin. Säästin viime kerralla paljon suht neutraaleja juttuja ja kaiken epäkäytännöllisen laitoin heti suosiolla kirpparille. Monet myyvät vauvan vaatteita heti sitä mukaa, kun ne jäävät pieneksi. Suoraan sanottuna (etenkin viime kevään turkiskuoriais-gaten jälkeen) suosittelen tätä. Säästä vain lempparit! Minulla niitä lemppareita tuntui olevan aivan liikaa siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt luopua vauvan vaatteista. Nyt huomaan, että olisi ehkä ollut parempi antaa vaatteet käyttöön. Moni valkoinen body oli keltaisten maitotahrojen peitossa siitä huolimatta, että olin omasta mielestäni laittanut ne puhtaana kaappiin! Tykkään pienelle vauvalle ihan hurjasti kietaisubodeista. En oikeastaan edes säästänyt “tavallisia” bodeja lainkaan. Tykkään myös pienelle vauvalle noista terällisistä trikoopöksyistä. Harmikseni ihan pieniä sukkiksia ei löytynyt mutta en usko, että niitä juuri kaipaankaan. En tällä kertaa ottanut äitiyspakkausta, osittain juuri tästä syystä, että oli niin paljon vaatetta jo valmiina, etten kokenut tarvitsevani enempää. Myös nämä on säästetty Mimmiltä, koot 50-56cm Kaikesta tästä huolimatta, aina silloin tällöin tulee kirpparilta tai Kaikolla vastaan jotakin, mitä ei voi ohittaa. Ensimmäisiä hankintoja vauvalle oli Kaikon Bambi-kietaisubody. Tiesin, että sitä ainakin tulisi käyttämään. Mun maku oli esikoisen aikaan erittäin sukupuolineutraali. Nyt en ollut lainkaan niin ehdoton. Sillä, värit ovat vain värejä. Voin valita vauvalle sellaisia värejä ja kuoseja, joista itse pidän. Vaaleanpunainen tai harmaa vaate ei määritä vauvan sukupuolta. En pelkää enää, että vauvani olisi myöskään liian “tyttömäinen” frillavaatteissaan. Sillä, mitä väliä? Näihin söpöyksiin olen sortunut kaikista päätöksistäni huolimatta Uusissa vaatehankinnoissa korostuu yksi asia ylitse muiden; nimittäin merinovilla. Jostain syystä mulle oli tällä kertaa supertärkeää, että tammikuinen ei palelisi. Kesävauvan kanssa en muista, että olisin edes ollut moisesta huolissaan mutta nyt olen jotenkin aivan hurahtanut untuvaan, villaan, merinoon.. Kuvassa hankintoja kirpparilta ja kaupasta. Uutena ostin Lindexin sateenkaari-bodyn (joka oli vaan liian hurmaava), Kaikon kietaisubodyn ja merinovillaisia legginsseja ja bodeja tanskalaiselta Dillingiltä. Ostin myös muutamia sukkia legginssien pariksi. Sukkia myös anoppi löysi kirpparilta ja niitä onkin meillä nyt mukavasti. Pikkuisemme saa päälleen nämä haalarit; yöpuku Pikkuset, merinovilla-silkki haalari Dilling, villa-frotee haalari Dilling ja ihana, ihana vanupuku Unikid. Harmaa nallehaalari pääsee mukaan sairaalaan, sillä se on meidän pienin vaatteemme vastasyntyneelle. Olen pitkään miettinyt, että haluaisin tammikuiselle untuvahaalarin pienessä koossa, mutta päädyin siihen, että pärjäämme varmasti villalla ja untuvamakuupussilla ensimmäiset kuukaudet. Toki hypistellessäni ihania untuvahaalareita melkein jo sorruin mutta nyt kun olen valinnut, että pienintä haalarikokoa ei meille tule, olo on helpottunut. Tuleva täti oli neulonut myös tammikuiselle ihanan mini-pienet sukat, tumput ja myssyn. Voiko suloisempia olla, nämä nimittäin mahtuvat nyt hyvin Emppu-nukelle. Ihailen kovasti Metsolan ja Gugguun merinovillapipoja, mutta katsotaan löydänkö niitä käytettyinä new born-koossa. Yöpukuja on nyt yhteensä neljä kappaletta, niitä tuskin tarvitaan lisää. Tällainen vaate-esittely tällä kertaa! Lisää vauvan hankintoja myöhemmin. terveisin, Heini
Lelusuositukset / Taaperon jutut / Vauvajuttuja / Vauvaleikit 20 huhtikuun, 2023 7 kuukautta Tagged kirjavinkit, leluja vauvalle, taaperolle, vauvalle, vauvavuosi Mitä vauvan ja taaperon kanssa voisi lukea? Lukuviikon kunniaksi 1-vuotiaan kirjasuosikkeja. Meillä asuu kaksi erilaista lukijaa. Ensimmäinen, joka osasi puolivuotiaana heti istumaan opittuaan kääntää sivua. Lapsi jonka saa tekemään […]
Lastenvaatteet 21 helmikuun, 2023 9 kuukautta Tagged kotimaiset lastenvaatteet, lastenvaatehulluus, lastenvaatteet Mitä taaperolle päälle pakkasella ja välikautena? Yhteistyössä Johanna K. Design kanssa Olen julistanut näiden merinovillatuotteiden ilosanomaa jo pidempään kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella. Olen ollut Johanna K:n fani […]
Lastenvaatteet 3 helmikuun, 2023 10 kuukautta Tagged kotimaiset lastenvaatteet, lastenvaatehulluus, suositukset Asiaa lastenvaatteista Olen huomannut jännän trendin viime aikoina. Yhä useampi vaatemerkki on lopettanut lastenvaatteiden myynnin ja keskittynyt vain naisten vaatteisiin. Näitä esimerkkejä löytyy jonkin […]
Vain äitylijutut / Vauvajuttuja 26 tammikuun, 2023 10 kuukautta Tagged kantoliina, kantovälineet, vauvan kanssa, vauvavuosi Vauvan kantaminen ja meidän kantovälineet Rakastan, rakastan. Kantaminen on tullut minulle ja vauvoille luonnostaan. Se tuntuu hyvältä, se tuntuu oikealta. Molemmat vauvani ovat viihtyneet kannettavina ja se […]