Yleistä DIY vauvanlelut osa 1 Kuvasta saat päätellä itse, mikä on mun lempikarkkia (jo ala-asteelta saakka). Idea on yksinkertainen, vauvan viihdyttäminen esimerkiksi ruuanlaiton ajan. Mulla on hieno kokoelma tällaisia “vipsuttimia”, jotka ovat hyllyllä vauvan tasolla houkuttimena. Ne on aseteltu siten, että ne ovat ikäänkuin “kiellettyjä”, joten vauvan huomio on taattu. Tässä siis osa yksi, Van Slooten purkki. Tarvitset tähän jonkinlaisen purkin, jossa on kansi. Kanteen tehdään reikä (itse leikkasin ronskisti keittiösaksilla), välttäen toki kovin teräviä reunoja. Purkkiin pujotetaan silkkiliina, kyseessä voisi olla myös muu pitkä asia, jonka saa vedettyä ulos vaikkapa pitkä kankaan kaistale. Tämä huivi on todella pitkä ja siis ainoa juju tässä on, että vauva vetää huivin ulos. Vanhempi sitten jossain välissä “lataa” purkin uudelleen, eli tunkee huivin takaisin. No, miksi tämä on hyödyllistä? Kyse on toki puhtaasti viihdykkeestä mutta samalla lapsi harjoittelee voimansäätelyä ja kahden käden yhteistyötä. Toiminto sopii lapselle, joka on oppinut ryömimään/konttaamaan ja istumaan itsenäisesti, toki myös syöttötuolissa tätä voi kokeilla mutta olen lattialeikkien puolesta puhuja. Lisää samantyylisiä vinkkejä on tulossa lisää pikkuhiljaa, aina kun ehdin niitä näpytellä koneelle.
Yleistä elokuu 15, 2023 1 kuukausi Flow-viikonloppu 2023 Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Flow-festivaaleilla. Festarit, josta olen haaveillut varmaan kymmenen vuotta. Festarit, joille en ole koskaan päässyt syystä tai toisesta. […]
Lelusuositukset / Yleistä heinäkuu 30, 2023 2 kuukautta Tagged ajatuksia, Barbie, lapsuus, leikki-ikä Tuoreita ajatuksia Barbie-elokuvasta ja leluista En tajunnut sitä koskaan. En lapsena, enkä aikuisena. Ettäkö nukke aiheuttaisi minulle kauneuskomplekseja. Kyllä aikuiset sitten olivat typeriä. Barbie (tai barbit kuten […]
Yleistä kesäkuu 28, 2023 3 kuukautta Tagged juhlat, kesä2023, kuulumisia Juhannus ja fiiliksiä Juhannus oli mulle kaunis mutta haikea. En tiedä miksi. Miksi kaikki on nykyään niin haikeaa. Haikea ehkä siksi, että mulla oli itselläni […]
Yleistä toukokuu 10, 2023 4 kuukautta Tagged leikki-ikä, taaperolle, teatteri, vauvalle Kuulas tulee taas – näin tutustut lapsen kanssa teatteriin Kaupallinen yhteistyö lasten teatteritapahtuma Kuulas Kun pääset ensimmäistä kertaa lapsen kanssa teatteriin, se jännittää niin aikuista, kuin lasta. Jännitys alkaa teatterin ovella […]