Yleistä

Joka päivä ulos

Tulimme juuri kotiin koko perheen pyöräretkeltä. Kuten edelliselläkin kerralla, Musume nukahti juuri ennen kotiovea pyörän istuimeen ja isänsä kantoi hänet nukkuvana sänkyyn päiväunille.

Ihmettelin aluksi, kun neuvolassa kyseltiin jossain vaiheessa, käymmekö ulkona. Öö.. joo totta kai, joka päivä kerran tai jopa kaksi. Päivittäinen ulkoilu on minulle tällä hetkellä todella tärkeää. On vauvavuoden aikana ollut myös joitakin päiviä, jolloin en millään ole jaksanut lähteä ulos myrskyn tai kotitöiden runsaan määrän takia. Niinä päivinä olen tuntenut itseni saamattomaksi ja väsyneemmäksi. Pitkään Musume nukkui parhaiten vaunuissa/rattaissa ja kävimme yleensä joko aamu- tai iltapäivällä lenkillä ja toiset (ja kolmannet) päiväunet nukuttiin parvekevaunuissamme. Nyt harjoitellaankin sitten nukahtamista päiväunille pinnasänkyyn.

Mieheni ei ole ulkoilmaihminen mutta on tänä keväänä myös innostunut vanhasta harrastuksestaan pyöräilystä ja lähtenyt Musumen ja minun mukaan “retkille” eli eväiden kanssa leikkipuistoon keinumaan ja kävelyille rattaiden kanssa. Nuo retket ovat olleet aivan ihania koko perheen yhdessäolohetkiä ja arvostan sitä, että mieheni on mukana, vaikka ei ole omalla mukavuusalueellaan metsässä mönkiessään. Ostimme juuri käytetyn kantorinkan, joka mahdollistaa entistä paremmin metsäretket ja toivottavasti pääsemme sitä pian testaamaan.

Muistan eräästä brittidokumentin, jossa tutkimuksissa huomattiin, että ulkoilu, pihaleikit ja metsäretket edistävät lapsen kielellistä kehitystä merkittävästi. Asiaa tutkittiin siten, että vauvalle/taaperolle laitettiin anturit päähän ja ensin normaalina päivänä katsottiin aivoalueiden aktivoituminen. Sitten äitiä kehoitettiin lisäämään hänen käyttämiään sanoja niin paljon kuin mahdollista päivittäisessä puheessa. Aivojen kielelliset alueet aktivoituivat erityisesti, kun äiti selosti taaperolleen ulkona nähtyjä asioita ja sanojen lisääminen päivittäisessä käytössä oli helpompaa ulkoillessa. Vaikka vauva tai taapero ei siis itse tuottaisikaan vielä puhetta, on hänelle tärkeää kertoa asioita passiivisen sanavaraston kerryttämiseksi.

No miksei samaa voi tehdä kotonakin, lisätä käytämiään sanoja? Ulkoilu tarjoaa merkittävästi enemmän (hyvällä tavalla) ärsykkeitä kuin neljän seinän sisällä oleminen. Enkä nyt ota huomioon edes karkeamotoriikkaa, vaan ihan jo pelkkää ulkona olemista! Ulkona on aina hieman jotain uutta ainakin tässä neljän vuodenajan maassa. Myös siellä tutulla pihalla tapahtuu muutoksia säätilassa, vuorokauden ajoissa ja vuodenaikojen tuomissa muutoksissa kasveissa ja eläimissä. Niistä riittää puhuttavaa! Ei ole sattumaa, että päiväkodeissa ulkoillaan säällä kuin säällä ja luonnon ja säätilan muutoksia pohditaan useissa aamupiireissä.

Musumella on todella vauhdikas kielellinen kehitys menossa. Hän osoittelee asioita ja esineitä (vähän sinnepäin) usein kuin kysyäkseen, mikä tuo on. Siksi olen kokenut tärkeäksi, että Musume istuu rattaissa kasvot minuun päin, jotta näen itse, mitä hän katsoo. Tällöin voin kertoa hänelle, mitä sillä hetkellä tapahtuu. Tavallisia asioita: “Niin, sieltä tulee pyörä”. “Oho, lintu lähti lentoon.” “Se oli mopon ääni, säikähditkö?” Idea ei ole omani, vaan tutustuin tähän mielenkiintoiseen teoriaan tänä keväänä lukemassani kirjassa:

Janna Rantalan ja Leea Mattilan mentalisaatiota käsittelevässä kirjassa Mitä ihmettä – opi ymmärtämään lapsesi mieltä (2019 Gummerus) kerrotaan näin: “Jaettu tarkkaavaisuus onnistuu arkisen liikkumisen lomassa, jos lapsen rattaiden työntöaisa on käännetty niin, että lapsi matkustaa selkä menosuuntaan. Aikuinen huomaa, mihin lapsen osoittelee ja katsoo. Lapsi voi tarkistaa aikuisen ilmeistä onko tilanne turvallinen. Aikuinen huomaa, jos lapsen tunnetila muuttuu. Yhteistä iloa merkkaavat onnelliset hymyt ja lentopusut osuvat maaliin. Moni vanhempi arvelee lapsen toivovan kasvot menosuuntaan matkaamista, jotta lapsi voisi katsoa mielenkiintoisia maisemia. Tuolloin unohtuu lapsen ensisijainen tarve: olla turvassa ja jakaa kokemuksensa sitä sanallistavan aikuisen kanssa. Mielenkiintoista voi sitten tutkia yhdessä.”

Pyöräillessä tai rinkassa vauvan ilmettä ei kuski näe mutta kun pyöräilimme yhdessä Musume ainakin näytti onnelliselta ja tyytyväiseltä. Hän myös vilkutti minulle ja kiljahteli isin polkiessa ylämäkeä, kunnes sitten nukahti innostuksesta uupuneena. Olen huomannut, että päivinä, joina emme käy ulkona, päiväunetkin jäävät selkeästi lyhyemmiksi. Selkeästi siis ulkoilma vaikuttaa myös unen laatuun, hapekas ilma on siisti juttu isoille ja pienille.

Metsän ja luonnon terveysvaikutuksia on tutkittu viime vuosina paljon ja toivon, että metsäretkistä tulee perheessämme luonteva osa arkea ja juhlaa. Hassua muuten, että lapsuudessani pikkukylässä asuessamme ei oikeastaan puhuttu metsäretkistä. Kävimme oikeastaan retkellä ainoastaan kerran vuodessa pääsiäisen aikoihin. Äitini on kertonut, että muutettuamme kaupunkiin, aloimme käymään metsässä huomattavasti enemmän ja näimme ensimmäistä kertaa oravia ja rusakkoja (maalla lääniä on sen verran enemmän, että eläimet pysyttelevät mieluummin omissa oloissaan?) Pikkumetsästä tuli tärkeä osa jokapäiväisiä leikkejä ja viereinen pururata ja lampi tulivat erittäin tutuksi ja ovat tärkeä osa lapsuus- ja nuoruusvuosiani.

No nyt taas eksyin aiheesta. Mutta siis, ulkoilkaa! Tavalla tai toisella, omalla pihalla, leikkipuistossa, lenkkeillen, pyöräillen, metsässä, poluilla tai poluilta poiketen. Ja jutelkaa taaperoillenne, vaikka oma puhelin tai kuulokkeet kutsuisivatkin. Niillekin on aikansa, kun pienet nukahtavat. Joku päivä nimittäin ne pienet vastaavat ja heillä voi olla tärkeää asiaa.

Terveisin, Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Miten valita lapselle leluja?

toukokuu 14, 2020

Vinkkejä hampaidenpesuun

toukokuu 18, 2020