Lelusuositukset

Miten valita lapselle leluja?

Leluteollisuus on iso bisnes länsimaissa. Vaikka lapsia syntyy Suomessa vähemmän, tuntuu, että heitä halutaan hemmotella enemmän. Kun itse sain syntymäpäivälahjaksi 4- vuotiaana heijastimen isovanhemmiltani, nyt se sama heijastin nakataan ostoskoriin muuten vain ostosreissulla ja lahjaksi annetaan mitä mielikuvituksellisempia leluja. Muistaakseni 70-luvulla lelujen määrää paheksuttiin erityisen paljon, sen ajan ideologiaan kuului, että lapsen pitäisi olla tyytyväinen vähään. 80-luvulla homma lähtikin sitten käsistä, muotilelujen (erityisesti muovisten) määrä kasvoi räjähdysmäisesti. 90-luvun lama vaikutti varmasti myös siihen, että jokainen hittilelutoive ei mennyt läpi. 2000-luvulla leluja oli taas runsaasti nousukauden myötä, kunnes 2010-luvulla taas pelit ja laitteet ajoivat lahjatoiveissa ohi ainakin kouluikäisillä. Aika aaltomaiseltahan tämä vaikuttaa.. Millainen on 2020-luku? Siihen voimme nyt vaikuttaa valinnoillamme.

Meille on “siunaantunut” joitakin leluja, jotka ovat olleet ihan hirveää kertakäyttökamaa. Tämä ei haittaisi, jos ne olisivat käytettyjä tai kirpparilta. Mutta ei, uusia, muovisia leluja. Kun kysyn kerran mun äidiltä, miksi ostit uutena, hän vastasi “no kun se oli niin halpa”. Hmm.. Olisiko voinut kysyä, onko meillä tarvetta tälle? Meillä olisi nimittäin sillä hetkellä ollut enemmän tarvetta sille vitoselle aivan muussa muodossa.. Lelut ovat nykyään todella halpoja omaan lapsuuteeni verrattuna.

Leluja, kuin myös lastentarvikkeita ja vaatteita ostettaessa on mielestäni syytä kysyä aina seuraavia kysymyksiä:

  • Kestääkö tämä kulutusta? Onko materiaali laadukas?
  • Entä onko se pestävissä? Onko puhdistaminen vaikeaa?
  • Onko se ekologinen? Missä tämä on tuotettu?
  • Onko se mahdollisesti uudelleen myytävissä, annettavissa seuraavalle käyttäjälle vai tarkoitettu kertakäyttöiseen huviin?
  • Onko se monikäyttöinen? Ehkä jopa käytännöllinen?

Kaikkiin ei tarvitse välttämättä vastata kyllä, mutta nämä kysymykset on silti hyvä kysyä. En puhu nyt pelkästään vauvoille tarkoitetuista tuotteista (heidän vanhempansa ovat näiden kysymysten äärellä usein) vaan myös isompien lapsien, koululaisten ja teinien hankintojen kohdalla näitä voi pohtia yhdessä heidän kanssaan. Voiko joskus ostaa “kertakäyttöleluja”, tarvitseeko aina olla järkevä? No ei. Vappuhyrrä, no onhan se ihan kiva. Ainakin jonkun aikaa.. Jos kuitenkin haluat ilahduttaa lasta pidempään on muutamia ikisuosikkeja, joilla ei oikein voi mennä pieleen. Autot, eläimet, nukkekoti, rakennussarjat, tietyt lautapelit. Ne eivät tunnu menevän muodista koskaan!

Jos lelu on valmistettu muovista, on hyvä varmistaa, että se olisi sellaista muovia, joka ei mene helposti rikki. Esimerkiksi legot ja duplot ovat kovaa muovia, joka hajoaa äärimmäisen harvoin (mutta sitäkin tapahtuu, olen nähnyt päiväkodissa, että jopa pikkulegojen levymäiset osat saa tarvittaessa halki!). Legot ovat olleet vuosikymmeniä yhteensopivia keskenään, mikä on mielestäni huikea bonus. Retropalikat sulautuvat kivasti uusien joukkoon.

Puisia leluja on todella vaikea saada rikki. Erilaisissa figureissa hajoamisriski on iso, joten niissä kannattaa huomioida lapsen ikä ja käsittelytaidot ennen ostoa. Olen itse esimerkiksi taittanut muovihevoselta hännän poikki, ihan vaan koska kokeilin hännän ominaisuuksia. Oma lukunsa ovat tietysti niin sanotut “parturointitarinat”.. Aihe saattaa olla joillekin lukijoille arka, joten ei niistä sen enempää..

Hyvä lelu on sellainen, että se on edelleen leikittävissä, vaikka yksi osa häviäisi. Se on nimittäin melko todennäköistä. Lautapeleissä korvaamattoman osan häviäminen on erityisen ikävää. Muistan vieläkin, kuinka taaperona otin pyöräretkelle nuppipalapelin apinapalan mukaan (en tiedä syytä) ja se putosi pyörän istuessa ollessani. Etsin sitä hiekasta pitkään, eipä löytynyt. Siskoni taas tunki pikkulegon radion antennin nenäänsä (sekään tarina ei päättynyt hyvin). Lelujen osia siis vain häviää, ei pelkästään imuriin vaan mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin. Legoleikkiä yksittäinen radion antennin puuttuminen ei kuitenkaan merkittävästi haitannut.

Siinä missä lastenvaatteiden kohdalla sanat “organic cotton” ja “läpinäkyvä tuotanto” ja “sustainable materials” ovat kovia termejä, pehmoleluissa nämä arvot helposti unohtuvat. Leluissa korostetaan yleensä turvallisuutta, ei kestävän kehityksen tuotantoa. Prisman pehmoleluhyllyllä aikuinen on suurisilmäisen jättipandan ääressä aivan yhtä aseeton kuin lapsikin ja avaa lompakkonsa sen enempää miettimättä. Kun se on niiiiiiiin söpö! Se oli pakko saada!

Harvoja uutena ostettuja leluja Musumelle, aivan ihana..

Oma heikkouteni ovat puiset lelut. Jostain syystä niissä riemunkirjava värimaailma ei ärsytä niin paljon kuin muovisissa. Muovi, silikoni ja kankaat ovat hyviä materiaaleja tiettyihin juttuihin (kukapa haluaisi puisen pallon, tuskin pomppisi..) mutta voisiko leluteollisuus ottaa mallia vaatevallankumouksesta ja alkaa miettiä näiden tuotantotapoja hieman uusiksi? Terapialeluissa muovi ja silikoni ovat usein välttämättömiä tiettyjen ominaisuuksien takaamiseksi.

Markettien valikoimaan olisi hyvä saada lisää “ekoleluja”, sillä sieltähän joululahjaostokset todennäköisesti tehdään. Tärkeää on kuluttajana miettiä laatua ja määrää, mikä on sopivasti? Tarkoitus ei ole aiheuttaa lapselle kurjaa lapsuutta ja kohtuutonta taakkaa maapallon tilasta, sillä niinkuin tekstin alussa totesin, seuraava sukupolvi helposti menee suuntaan tai toiseen överilinjalle.

Toinen heikkouteni ovat lelut, joita en itse saanut toiveista huolimatta sekä replicat esimerkiksi 90-luvun leluista. Nostalgia on myyntivaltti laman lapsille, jotka nyt ovat vanhempia. Henkäisin marketissa, kun näin toisinnot My Little Pony -poneista ja vakavasti harkitsin ostamista. Kun sitten näin kirpparilla vastaavia, se oli menoa.

Kirppareilta voi tehdä huomattavan kivoja löytöjä mutta tietyistä retro- ja nostalgialeluista saa myös maksaa huomattavasti. Tukesin suosituksen mukaan aidosti vanhoja (esim. 70-luvun) leluja ei myöskään saa antaa lapselle leikkeihin, sillä lelujen materiaalisuositukset ovat muuttuneet. Turvallisuus leluissa ja esimerkiksi palonestoaineet materiaaleissa ovatkin ihan oma lukunsa.

Musumen suosikkilelu since 5 months

Viimeisenä kriteerinä lelujen ostamisessa on yksi melko simppeli kriteeri: INNOSTUVATKO MYÖS AIKUISET NIISTÄ? Lelu, josta aikuinen ei innostu lainkaan saattaa olla lapselle erittäin tärkeä mutta mielestäni tämä on seikka, jota ei voi täysin silti ohittaa. Yhdessä leikkimiseen ei periaatteessa tarvita välineitä, mutta mielenkiintoiset lelut, jotka saavat ahtaasti ajattelevan aikuisen tutkimaan, heittäytymään ja osallistumaan leikkiin yhdessä lapsen kanssa ovat kullan arvoisia. Vuorovaikutusta kun ei voi ostaa kaupasta.

Lapset ovat lelujen suhteen hieman arvaamattomia. Aikuiset saattavat intoilla kehittävän lelun ominaisuuksista, kun lapsille kelpaa periaatteessa mikä vain.. Pahvit, korkit, kivet, kepit, metsä ja ne aina mainitut käpylehmät.. Eli loppujen lopuksi lelut ovatkin meitä aikuisia varten, jotta lapsen olisi helpompaa houkutella meidätkin mukaan näkymättömään maailmaan.

terveisin Heini

Äidin suosikkilelu..

Comments

toukokuu 15, 2020 at 8:01 am

Tuo on tärkeää, että myös vanhempi tykkää leluista. Meillä on leikitty legoilla lukuisia tunteja, koska rakentelu on mielekästä myös aikuisena. Myös magneeteista rakentaminen on suorastaan terapeuttista. Muovileluja on tullut aika paljon lahjaksi ja niiden viehätys on varsin lyhytikäistä (lelu ei välttämättä kestä elossa edes kovin pitkään). Toisaalta silloin kun lapset olivat pieniä, niin ääntä tuottava lelu, jonka poika sai lahjaksi oli todellinen hitti. Sitä lelua ei kyllä olisi tullut itse ostettua sen hirveän äänen takia. Lautapelit ovat taas pelejä, joita tuli pelattua jo lasten ollessa pieniä. Pienille lapsille suunniteltuja lautapelejä ei mielestäni ollut vielä minun lapsuudessani. Tykkään juuri “yhteispeliin” tähtäävistä lautapeleistä pienten kanssa, jolloin sisarusten välinen kilpailu ei pääse viemään pelissä pääroolia. Nyt eskari- ja kouluikäisen kanssa voi jo pelata lautapelejä, joissa kilpaillaan toista vastaan.



    Heini
    toukokuu 17, 2020 at 11:15 am

    Juuri näin. RAKASTAN yhteistyöpelejä myös aikuisten lautapeleissä ja varsinkin lastenpeleissä! Terapiaryhmissä yhteistyöhön tähtäävät pelit ovat loistavia! Meillä äänekkäimmät lelut ovat myös suosiossa mutta ne löytyvätkin isovanhempien luota 😀 Legot, geomacit ja smartmaxit on ainakin meidän toivelistalla tulevaisuudessa.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Somessa

toukokuu 11, 2020

Joka päivä ulos

toukokuu 17, 2020