Yleistä

Käytetyt joululahjat lapselle

Karsastatko ajatusta käytetyn lelun tai vaatteen antamisesta lahjaksi? Mieti vielä uudestaan.

Maailmamme on jo täynnä muovia. Kuinka paljon sitä tarvitaan tänne lisää? Onko mahdollista säästää rahaa ostamalla lahjan kirpparilta tai vaikka ystäväperheen lapsilta, joille lelu ei ole enää ajankohtainen? Oletko katsonut Toy Story 3:sen? Jos et, niin kannattaa. Mikä käytetyssä tuntuu väärältä tai nololta vai tuntuuko mikään?

Tässä vain muutamia leluhankintoja, joita olen tehnyt Mimmille tässä parin vuoden aikana. Nämä taitavat olla livekirpparilta ostettu mutta muutaman olen myös yläkerran tytöltä käytettynä Mimmille ja ajattelin, että ne sopivat hyvin pakettiin tänä vuonna. Kaikkia näitä en ehkä anna vielä, ehtiihän sitä myöhemminkin. En myöskään vierasta ajatusta siitä, että antaisin vaikka tällaisen söpön pandasetin kaverisynttäreillä lahjaksi, jos sen vaan paketoi kauniisti. Pesen lelut kotona ja tarvittaessa tuuletan tai pakastan pari viikkoa. Barbien hiukset saa usein takuttomiksi hoitoaineella pesemällä ja tussitöhryt naamasta lähtevät Fairylla. Pehmoleluja en ole viime aikoina enää ostanut, kiitos turkiskuoriais-gaten. Metsästän silti tiettyjä Barbapapoja (niitä pieniä), joista puuttuvat keltainen, oranssi ja musta Barbamama.

Jos olet käytettyjen lelujen ostamisessa amatööri, suosittelen hakemaan tiettyjen lelujen hakusanoilla, joista tiedät lapsesi tykkäävän vaikkapa Torista. Eilen esimerkiksi tein haun hakusanalla GRAPAT, joka valmistaa puisia leikkejä Montessori-hengessä. Heti löytyi haluamani tuote ja laitoin myyntitiedustelun. Ei se aina vaadi sen kummempaa, tosin aina ei onni suosi – vieläkin harmittaa kun Grimm´sin palapelin kanssa aikailin liikaa ja se ehti mennä parempiin suihin. Voi myös hakea vaikka “puiset” hakusanalla lelu- osastosta ja johan löytyy jos jonkinlaista vempelettä. Haun voi tietenkin rajata omalle kotipaikkakunnalle, jolloin säästetään postikulut. Mitään hirveän painavaa ei nimittäin kannata kauempaa lähteä postitse roudaamaan, postikulut nousevat äkkiä ja lelulle tuleekin hintaa hieman enemmän. Torissa vaaditaan siis aktiivisuutta, että kyttää vähän oman paikkakunnan tarjontaa.

Tietyt lelut tuntuvat menevän aina kaupaksi mutta kannattaa varoa, ettei niistä maksa liikaa. Scleich, Littlest Pet Shop ja Ryhmä Hau-lelut kuuluvat keräilijöiden suosikkeihin. Tietystä ajoneuvosta ollaan valmiita maksamaan paljonkin, jos sitä ei enää valmisteta. Oma lukunsa ovat tietenkin klassikko My Little Pony-ponien keräilijät sekä erilaisten action-figuurien keräilijät, esimerkiksi Marvel-hahmot ovat tällä hetkellä suosiossa. Vintage-lelujen kohdalla kannattaa muistaa, että 60- ja 70-luvun lelujen laatu- ja turvallisuusvaatimukset olivat erilaiset ja niitä kannattaa antaa lapsille leikkeihin vain harkiten. Nämä vauvat olen ostanut Mimmille puhtaasti nostalgiasyistä, sillä omassa lapsuudesssani oli samanlaisia ja kyllä, Mimmi tykkää leikkiä niillä kovasti.

Pikkuautot, duplot ja legot eivät tunnu menevän muodista ikinä. Samoin Brion junaradat. Kysyessäni terapialapsilta, mikä on heidän lempilelunsa, yleensä jokin näistä se on; autot, junarata, legot. Jos muksusi tykkää vaikka poliiseista, voi Torista hakea hyvinkin spesifeillä hakusanoilla vaikka “lego poliisi” ja hakutuloksia tulee heti nelisenkymmentä. Muistutan kuitenkin, että välillä kannattaa tehdä vertailuja ja silti miettiä, mikä on sopiva hinta. Torissa saa myös tinkiä 🙂

Lautapeleistä suosittelen, että hieman kurkkaisi pelilaatikon sisään, ovatko osat suunnilleen tallella. Ostin kerran kirpparilta palapelin, josta puuttui yksi pala. Se harmitti, vaikka voihan tietysti olla, että pala hävisi meillä kotona jo.. Siistit kirjat ovat hyviä lahjaideoita myös, niin aikuisille kuin lapsille.

Sain juuri siskoltani ja Mimmin kummitädiltä kassillisen vaatteita. Kaikoa, Papua, Taimia, Pomp De Luxia.. Kaikki käytettyjä vaatteita, kaikki ihania. Olin niin iloinen, että en voi sanoin kuvata, miten ilahtunut olin lahjasta. Siskoni tietää tietyt merkit, joista pidän ja hänellä on hyvä maku. Jos et luota lahjanantajan makuun, voi ihan hyvin toivoa tiettyä merkkiä ja kokoa. Jälleen nettikirppareilta löytyy mitä tahansa, voit aivan hyvin toivoa vaikka tiettyä Kaikon kuosia ja varmasti sellainen löytyy ennen pitkää.

Ja sitten kaikkein simppelein idea. Miten olisi sittenkin ne abstraktit lelut, joihin ajan hammas ei pure sitten millään. Suosittelen lämpimästi, sillä kyllä ne puiset palikat vaan ovat meillä ainakin taaperon suosiossa. Toy Rotationin eli lelujen kierrättämisen ansiosta edes “tylsät” palikat eivät ole tylsiä, kun niiden antaa välillä levähtää ylähyllyllä. Kuvan pussi talonrakennussetti maksoi kirpparilla 50 senttiä.

terveisin Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Imetysliivit isorintaiselle

lokakuu 26, 2021

Raskaushieronta

marraskuu 4, 2021