Yleistä

Kokemuksia vauvauinnista

Fun fact: yllä kuvassa uimapuvut oikean koon mukaan, mikä ei todellakaan pitänyt paikkaansa.. Uimapuvut jos mitkä kannattaa ostaa samaa merkkiä, jotta tietää sopivan koon ja mallin. Näistä 4/6 second hand.

Osallistuimme vauvauintiin heti, kun Musume oli 3kk ikäinen. Painoraja taisi olla 5kg ennen vauvauinnin aloittamista.

Ensimmäinen kerta oli minulle yhtä vaikuttava kokemus, kuin ensimmäinen rakenneultra. Ihan ensimmäisellä kerralla, uittamisasennossa, Musume lähti kauhomaan käsillä ja potkimaan jaloilla vimmatusti siten, että hän näytti kroolaavan. Se oli uskomatonta.. Hän RAKASTI vettä ja näytti olevan elementissään. Myöhemmillä kerroilla tätä ei enää tapahtunut yhtä selkeästi.

Meillä oli vauhtuvia ohjaajia, mikä oli välillä hämmentävää mutta tykkäsin kuitenkin vauvauinnin “rakenteesta”. Alussa ja lopussa oli ohjattuja leikkejä ja siinä välissä kunkin vaiheen mukaan yksilöllistä ohjausta. Kannattaa olla kuitenkin itse aktiivinen ja pyytää ohjaajalta apua, esimerkiksi pienen vauvan kanssa koin hyväksi, että heti ohjattujen leikkien jälkeen teimme ns. vaativimmat jutut, kun vauva oli tyytyväisimmillään. Loppua kohden saattoi nimittäin yllättää jano tai väsy, muutaman kerran poistuimme altaasta jo ennen loppuleikkejä, kun Musume yritti janoissaan hörppiä altaan vettä.

Jos ensimmäinen vauvauintikerta ja pesu- ja pukuhuonetilanteessa toimiminen jännittävät, suosittelen ottamaan mukaan tukihenkilön, joka on samaa sukupuolta.. Nimittäin useampi käsipari pukuhuoneessa ei ole ollenkaan hassumpi juttu! Musumen mukana vauvauinnissa olivat eri kerroilla minun äitini sekä kaksi kummitätiä, mieheni lisäksi tietenkin. Yksinkin pärjää oikein mainiosti, etenkin jos käytössä on auton turvakaukalo pesuhuoneessa. Silloin, kun esimerkiksi äitini oli mukana auttamassa, sain vauvauinnin (ja imetyksen) jälkeen uida vielä 4-5 altaanväliä tai käydä poreammeessa, mikä oli IHANAA! Rauhassa peseytyminen on nimittäin pienen vauvan kanssa luksusta.

Musume oli myös herkkä sille, että kasvoille tulee vettä. Olemme käyttäneet kotona hänen kanssaan ensisijaisesti ammetta suihkun sijaan, joten johtunee tottumattomuudesta. Niinpä käytimme runsaasti aikaa veteen totuttautumiseen erilaisten harjoitusten avulla. Kävimme Pärskyn vauvauinnissa, johon sisältyi vauvakuvaus! Onko mitään ihanampaa, kuin Musumen sukelluskuva? Katson sitä päivittäin jääkaapin ovessa, joka kerta se saa minut hymyilemään. Imettäminen saunassa oli aivan ihanaa ja meidän tapauksessamme välttämätöntä, kun Musume oli niin janoinen. Siellä oli myös parhaat keskustelut muiden äitien kanssa!! 😀

Vauvauintipäivät olivat rankkoja.. ei niinkään itse uiminen mutta sitä edeltävä aika. Jännitettiin, miten unet osuvat sopivasti, että vauva heräisi ajoissa syömään. (Syöttöväli suositeltiin vähintään 45min ennen vauvauintia kakkavahinkojen ehkäisemiseksi). Pukuhuoneessa uimapuvun pukeminen pikkuiselle oli aluksi kuumottavaa. Kaiken lisäksi piti muistaa pestä ne omatkin hiukset ja huolehtia tavaroista.. ja loppujen lopuksi olin altaan reunalla lähes aina liian aikaisin. Vinkki: vauvauintiin mennessä ei tarvitse varata paljoakaan aikaa, vartti riittää hyvin. Poistullessa aikaa saattaa kulua sitten huomattavasti enemmän, joten suosittelen ITSELLE vesipulloa ja snacksia uinnin jälkeen, jotta nälkäkiukku ei yllätä kotimatkalla.. (Nimimerkillä hätä-drive-in-mama).

Vauvauinnin hyödyt näkyivät Musumen kohdalla selkeästi. Hänen motoriikkansa kehittyi normaalitahdissa ja hän oppi konttaamaan jo 6kk iässä (ja ensiaskeleet vuoden iässä). Huomasin selkeän eron lihasjäntevyydessä ennen ja jälkeen vauvauinnin aloittamisen. Uinnin jälkeen muuten vauva nukkui poikkeuksetta ennätyspäiväunet, joten selvästi myös aivot olivat saaneet virikkeitä!

Harmitti ihan vietävästi, että koronan aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi vauvauinti keskeytyi Musumen ollessa 9 kuukauden ikäinen, muuten olisimme ehdottomasti jatkaneet sitä. Ja todennäköisesti jatkammekin, kun mahdollista! Uimataito on sellainen asia, jonka harjoittelun lykkäämistä en missään nimessä halua. Olen todella ylpeä miehestäni, joka ei lievän vesikammonsa takia nauti uimisesta mutta haluaa juuri sen takia kannustaa lastamme vesileikkeihin ja kohti uimataitoa. Hän oli osalla kerroista mukana vauvauinnissa ja nautimme yhdessä perheenä uimaharrastuksesta. Suosittelen!

Erityislapsille suosittellaan lähes poikkeuksetta vettä ja uintiharrastusta ja allasterapia on esimerkiksi fysioterapeutin yksi tärkeitä työvälineitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuulumisia

16 heinäkuun, 2020