Yleistä

Pieni opas vauvanvaatteista osa 3

Kaikki kuvassa olevista vaatteista second hand

ULKOVAATTEISTA

Ensi alkuun tunnustus. En osta ulkovaatteita uusina, silti niitä on minulla seuraavaksi pariksi vuodeksi eteenpäin. Koska olen hamstraaja.

Olen ollut tosi tyytyväinen käytettyihin ulkovaatteisiin, vaikka monet niitä vieroksuvatkin. Lähikirpparillamme niitä on syys-lokakuussa tangot tötteröllään ja monet tutut suorastaan tyrkyttivät pieneksi jääneitä haalareita (ne vievät paljon tilaa komeroissa). Ostin taaperolle Reiman haalareita priimakuntoisena kympillä, enkä harmittele, vaikka niistä menisivätkin polvet naarmuille talven leikeissä. Välillä hiplailen kaupassa tarjoushaalareita, mutta toistaiseksi olen hillinnyt itseni. Välikausihanskat tai toppahanskat jos löytää käytettyinä, kannattaa myös ottaa. Gugguu ja Metsolan pipoja löytyy tosi paljon käytettyinä, jos tykkää niistä. Meillä tosin vauvavuotena käytettiin lähinnä äitiyspakkauksen pipoa ja ihanaa merinokypärämyssyä.

Ensimmäisen talven Musume pärjäsi kahdella haalarilla, koon 68cm jääkarhuhaalarilla (jota käytimme ns. makuupussina siten, että jalat yhtenäisessä pussissa) sekä koon 74cm haalarilla, joka tuli äitiyspakkauksessa. Talvivauvasta ei ole kokemusta, joten pienemmistä haalareistakaan ei ole sanottavaa, tarvitseeko niitä. Olisin kuitenkin haalareiden ostamisessa maltillinen, monissa haalareissa kun on mitoitettu jopa 5cm kasvuvaraa!

Ulkohaalaria joudut/saat katsella joka päivä. Tiedän monia, jotka valitsevat ottavatko äitiyspakkauksen haalarin perusteella. Valitse siis söpöin haalari, jonka löydät. Samoin pipo. Välillä näen instagramissa hurjia pipokokoelmia, on samalta merkiltä jokaista väriä ja kuosia. Muista kuitenkin, että lapsellasi on vain yksi pää ja siihen mahtuu vain yksi pipo kerrallaan. Olivat ne pipot kuinka söpöjä tahansa.. Harvoin ulkovaatteet likaantuvat niin pahasti, etteivät ne ehtisi kuivaa seuraavaksi aamuksi, varsinkaan kun pienet vauvat harvemmin ryömivät kuralätäköissä.

Haalarin alle puin usein ihanat äitiyspakkauksen merinohaalarit (ne valkoiset ja ohuet) tai äitini ja siskoni neulomat villahaalarit. NIIN ihania! Meillä tosin sattui niin, ettei talvi ollut mikään ekstrakylmä ja luntakin oli vähän. Vauva ei päässyt möyrimään lumessa kertaakaan, pulkkaankin pääsi kaksi kertaa räntäsateessa.. Vaunuissa oli aina äitiyspakkauksen makuupussi ja parvekevaunuissa (joissa yleensä nukkui ainakin yhdet päiväunet) hieman paksumpi makuupussi. Peiteltynä villapeiton alle ja lasitetulla parvekkeella vauva usein pärjäsi fleecehaalarissa tai paksummassa villahaalarissakin.

Taaperolle olen myös ostanut käytettyjä kenkiä, ensimmäistä kertaa jopa nettikirpparilta!! Mun mielestä on tärkeämpää, että lapsella on useammat hyvät kengät, joita vaihdella yhden upouuden parin sijaan. Mulla on sen verran monta lasten fysioterapeuttia työkaverina, että olen saanut heiltä erittäin hyvät vinkit kenkien valintaan. Katson aina pintakunnon lisäksi kantakupin, vääntelen vähän kengänpohjaa ja katson, että kengät saa kiristettyä nilkan kohdalta. Toki myös yhdet Minna Parikan puputennarit on tarttunut mukaan.. Onneksi emme elä Jenkkilässä, jossa kenkiä pidetään käsitykseni mukaan jopa koko valveillaoloaika. Suomessa onneksi lapset saavat olla kotona sukkasillaan ja paljasjaloin! Hurraa!

Hanskoista meillä oli käytössä äitiyspakkauksen hanskat ja töppöset, usein parvekkeella nukkuessa myös pelkät lapaset ja villasukat. Eivät pysyneet millään käsissä ja jaloissa, kunnes tajusin pukea ne haalarin alle (eli ensin töppöset, sitten haalari). Stonzeja en suosittele ostamaan, eivät mielestäni ole hinnan väärti ja taaperolle en suosittele niitä muutenkaan.

KESÄLLÄ

En aiemmin tiennyt, miksi ihmiset etsivät netissä jumpsuiteja “hiekkalaatikkokäyttöön”. Se selvisi sitten keväällä. Miten ihanaa oli pukea paksu college-haalari sisävaatteiden päälle, siinä vauvan oli kiva möyrytä hiekassa, ei ollut liian kuuma ja ulkoa tullessa voi vain heittää collegehaalarin pesuun, jos se edes oli likainen. Hanki siis joku kevyt collariasu ihan vaan möyryämistä varten.

Kesällä myös hellehattujen merkitys korostui ihan uudella tasolla, suhtaudun ihon palamiseen ja UV-säteilyyn vakavasti. Meillä oli uutena ostettu Reiman UV-hattu MUTTA SE OLI LIIAN ISO ja pyöri päässä, joten nappasin vielä Po.P:in vastaavan. Sopivan kokoinen hellehattu helpotti arkea huomattavasti. Suosittelen myös kesävauvalle/taaperolle hihallista UV-uimapukua, se oli tosi hyvä luonnonvesissä uidessa.

Sadevaatteista ei tarvitse vauvan kanssa stressata, yleensä kun he ovat sadesuojan alla vaunuissa tai rattaissa. Jos haluaa melkein kävelevälle mutta vielä konttaavalle vauvalle sadevaatteita, suosittelen sadehaalaria. Meillä yllättävän vähän tosiaan olleet sadevaatteet käytössä, vaikka ulkoilemmekin joka päivä. Vuorettomat vai vuorelliset sadevaatteet on tietysti maksuasia, mutta kurahousuissa suosisin ehdottomasti vuorettomia, koen, että vuorelliset menevät helposti “tunkkaisen” hajuisiksi.

Musumen kanssa ulkovaatteiden pukeminen tosin on ollut aina verrattain mutkatonta enkä siksi ole kokenut kerrospukeutumista vaivalloiseksi. Suoraan sanottuna, vauvan pukeminen ja riisuminen oli mun mielestä ihanaa.. 😀

terveisin Heini

P.S. Taaperon ulkovaatteista minulla on toistaiseksi melko vähän kokemusta, joten kirjoitan niistä myöhemmin lisää. Jos tykkäsit näistä vauvanvaateoppaista 1, 2 j 3, jaa ne kaverillekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aika lentää

3 marraskuun, 2020