Vauvajuttuja / Vauvaleikit

Vauvaleikit 0kk

Kyllä, kuulit oikein. Olen alkanut leikkimään vastasyntyneen kanssa. Ja kyllä, aion jatkaa kesken jäänyttä vauvaleikki-sarjaa, joka taisi esikoisen kohdalla tyssätä siihen kuuteen kuukauteen. Minulla on kyllä Mimmin vauvaleikeistä myös hyvät muistiinpanot, joita voisi hyödyntää. Tämä on minulla blogin kirjoittamisessa haaste; ideoita on ihan älyttömästi ja räntättävää riittää mutta en millään ehdi kaikkia ideoita toteuttaa, ainakaan reaaliajassa. Olkaahan kärsivällisiä kanssani 🙂

Mutta niihin leikkeihin. Nehän eivät ole mitenkään ihmeellisiä. Aloitimme vauvatuksesta eli vauvan kanssa toistetaan tiettyjä liikkeitä tietyssä järjestyksessä. Kun olemme lausuneet vauvalle, olen huomannut, että Mimmi haluaa olla mukana, hän laulaa itsekin samaa laulua ja on välillä halunnut tehdä jopa minulle “vauvatusta”. Välillä teemme tätä leikillään myös taaperolle ja voi että, hän nauttii siitä hetkestä, kun saa olla “vauva”.

Leikit kuulostavat kirjoitettuina aina ihan älyttömän tyhmiltä. Tässä kuitenkin meidän vauvatusloru/laulu, jos joku kiinnostui.

(Vauva köllöttelee viltin päällä selällään. Aloitetaan katsomalla vauvaa silmiin ja tarttumalla häntä käsistä, yleensä vauva tarraa itse sormiin.) Ylös ja alas ja ylös ja alas ja ylös ja alas ja suukotus. (Viedään vauvan käsiä hellästi pään yläpuolelle ja alas, suukotus masuun). Sivulle ja ristiin ja sivulle ja ristiin ja sivulle ja ristiin ja suukotus. (Viedään vauvan käsiä sivuille ja sitten rintakehän päälle ristiin). Koukkuun ja suoraan ja koukkuun ja suoraan ja koukkuun ja suoraan ja suukotus. (Tartutaan vauvan jalkoihin ja viedään niitä vatsan päälle ja suoraksi). Vinksin ja vonksin ja vinksin ja vonksin ja vinksin ja vonksin ja suukotus. (Vauvan jalkoja heilutellaan puolelta toiselle) “

Olemme tanssineet vauvan kanssa, osin tietysti pakon edestä häntä rauhoittaaksemme, joskus huviksemme. Olen kokeillut myös tehdä pientä jumppaa vauvan ollessa patjalla tai kantaen, se onnistui noin neljän minuutin ajan. Mutta kaikenlainen valssaaminen on kyllä tullut tutuksi. Naamailu on myös varsinkin isin kanssa lempipuuhaa. Seurusteluasennoksi hyvä on sellainen, että aikuinen istuu jalat vaikka sohvalla koukussa ja vauva saa köllötellä hieman koholla jalkojen päällä. Vitsi, miten kiva on katsoa, kun mies naamailee vauvan kanssa. Siinä on jotain ihanaa ja heillä on ihan omat juttunsa.

Kolmeviikkoisena hän alkoi kiinnittää huomiota hoitopöydän yläpuolella riippuviin eläimiin ja sukkiin. Kyllä, olen ripustanut se pyykinkuivaustelineeseen. Hoitopöytämme on muuten nykyään pesukoneen päällä, Mimmillä se oli vielä pikkuhuoneessa. Tämä on osoittautunut ihan mukavasti ratkaisuksi ja ennen kaikkea käytännölliseksi. Mutta siitä toisella kertaa. Seinällä oleva hymynaama kiinnostaa myös tosi paljon, on kiinnostanut ihan alusta asti. Välillä vauva jää myös tuijottamaan lamppuja ja valoja. Katseen hän kohdisti ekan kerran kunnolla kahden viikon iässä, kolmesta viikosta eteenpäin saimme nauttia pienistä hymyistä ja ensimmäiset äänteet alkoivat tulla 4 viikon iässä. Leluja emme ole juurikaan hänelle vielä esitelleet, mitä nyt isosisko on välillä kantanut hänelle pehmoleluja. Siskonsa tahtoisi käyttää vauvaa myös leikeissään “nukkena”, johon en ole suostunut. Vauva on kuitenkin välillä roolileikeissä mukana “rekvisiittana”, hän saa vaikkapa koiran roolin.

Juttelimme eilen tiskejä laittaessa, että kun vauva alkaa kohdistamaan enemmän katsettaan, alkaisimme käyttää taas vauvaviittomia. Mimmi on muuten unohtanut viittomat! Kun sanoja alkoi tulla enemmän, ne korvasivat tukiviittomat hetkessä. Hän oikeastaan osaa viittoa enää “aurinko”, muita viittomia en ole nähnyt hänen käyttävän juurikaan, vaikka käsi-koordinaatio olisi nyt parempi.

Vaikka vauva ei ole vielä leikeissä mukana samalla tavalla kuin isompi vauva tai lapsi, koen, että ne pienet hassuttelun hetket ovat sellaisia, jotka kantavat myös vaikeampien hetkien yli. Sillä niitäkin on ollut ja tulee olemaan. Hetkiä, kun vauva itkee lohduttomasti ja ihmettelet, miksei se rauhoitu. Hymyt ja pienet vuorovaikutuksen hetket auttavat jaksamaan näiden hetkien yli ja muistat, että ne ovat vain hetkiä, vain elämää.

terveisin, Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Projekti: nukkekoti

2 helmikuun, 2022