DIY

Kevätfiilistelyä ja ideoita pääsiäiseen

Viime viikko oli sellainen, että sain jo yhden uutisen ystävän kuolemasta (levätköön hän rauhassa) ja toisen viestin ystävän vauvan syntymässä, sitten taas sukulaisen kuolemasta. Elämä ja kuolema ovat niin lähellä toisiaan. Olen tällä hetkellä iloinen siitä, että mennään koko ajan kohti ELÄMÄÄ, uuden syntymistä, uutta alkua.

Kevättä on ilmassa ja mielessä, vaikka ulkona onkin reilusti pakkasta ja lunta polviin asti. Sekin on kyllä ok, ainakin parempi kuin loska. Ärsyttävintä on pursuileva eteinen, jossa talvivaatteet ja välikausivaatteet taistelevat reviiristään.

Kävimme hakemassa ojan penkasta virpomavitsoja ja koristelimme niitä. Tai siis minä koristelin, homma ei jaksanut kiinnostaa 3-vuotiasta kovinkaan pitkään. Hän ei ole päässyt vielä “kunnolla” virpomaan, eikä muista viime pääsiäistä kunnolla, joten suklaakaan ei motivoi. Ajattelimme, että ekaa kertaa hän saisi suklaamunia. Vakava pähkinäallergia tosin mietityttää, monissa makeisissa on hasselpähkinä tai jäämiä siitä. Jos teille on tulossa allergisia lapsia virpomaan, varatkaa pliis jotain, mikä sopii heidän ruokavalioonsa. Meille meni vielä viime vuonna Muumi-patukat oikein hyvin suklaan sijaan!

Askartelu sen sijaan on Mimmille erittäin mieleistä. Sitä onkin tehty paljon ja laitettiin muutama korttikin postiin.

Mimmi halusi kirjoittaa seuraavaa:

“Me teemme askarteluja. Teimme pääsiäispupun. Olemme kasvattaneet rairuohon. Mä menen aamulla kastelemaan sen, se kasvoi niin nopeasti. Miten meidän rairuoho kasvoi niin nopeasti?”

Pääsiäiseen valmistautuminen aloitettiin tänä vuonna hyvissä ajoin. Hoitovapaalla ollessa se on mahdollista. Olemme toteuttaneet askartelut pienellä budjetilla kotoa löytyneillä materiaaleilla. Toivottavasti tässä jotain ideoita pääsiäisen puuhiin lasten kanssa.

Terveisin, Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ihanin perheloma Vierumäellä

21 maaliskuun, 2023