Kolmenkympin kriisi?

Olen kuullut, että monelle ikäkriisit iskevät vasta myöhemmin, kun on YLIkolmekymppinen ja LÄHELLÄ neljääkymmentä. Toki olen surullinen siitä, että itsensä kehittäminen on tästä eteenpäin vaikeaa, sillä persoonallisuus kehittyy noin kolmikymppiseksi asti. Tällainenko minä sitten olen? Ok, näillä mennään.

Kun täytin kymmenen, olimme Espanjan Kultarannikolla Benalmádenassa. Se oli uskomatonta, ensimmäinen kaukomatkani. Sain lahjaksi sellainen pienen kokoontaitettavan potkulaudan, ne tulivat muotiin Suomessakin seuraavana vuonna ja olin tavattoman ylpeä, että minullakin oli sellainen.

Kun täytin viisitoista vuotta, juhlimme synttäreitäni viikon. Kaikki tehtiin minun kunniakseni. Rakastin sitä. Kävimme Club for Fiven konsertissa ja minua hemmoteltiin sellaisilla pienillä kivoilla jutuilla kuten hieronnalla. Minulla oli ihana kaveriporukka, joista tykkäsin ihan hurjasti.

Kun täytin kaksikymmentä, järjestin isot juhlat vanhempieni kotona. Olin kutsunut ystäviäni lukioajalta ja Tykkimäeltä. Kun juhlavalmistelut alkoivat, en voinut hyvin. Makasin koko päivän olohuoneen lattialla ja kuuntelin 30 Seconds to Marsin uusinta levyä, itkin. Siskoni oli minulle vihainen, koska joutui tekemään yksin juhlavalmisteluja. Olin valinnut teemaksi Hello Kittyn (miksi, en muista..) Ystäväni kertoi illalla, että näki minusta aivan uuden puolen, kaikki luulivat, että olin juonut liikaa. Todellisuudessa olin vakavasti sairas, viikon päästä siitä päivystyksessä, diagnoosina kuukausien päästä autoimmuuniperäinen enkefaliitti, joka luokitellaan ultraharvinaiseksi. Olenkin tästä aiemmin kirjoittanut täällä.

Sen jälkeen syntymäpäivät muuttuivat itselläni muotoon “en juhli”. Korkeintaan olemme käyneet mieheni kanssa syömässä ja olen saanut muutamia lahjoja.

Kun täytin kaksikymmentäviisi, koitin paikata synttäritraumaani. Kutsuin muutamia ystäviä kotiimme mutta silloin minulla oli pulma; useimmat ystäväni olivat eri puolella Suomea ja olimme muuttaneet pois Jyväskylästä, johon iso osa kavereistani jäi. En tiennyt, ketä kutsua. En ollut saanut uusia kavereita, saatikka ystäviä vielä siinä vaiheessa, kun olin ollut vasta vähän aikaa uudella paikkakunnalla. Olin kärsinyt edellisen vuoden yksinäisyydestä, olin työporukan kuopus ja työkavereilla kiire omassa arjessaan, en todellakaan tutustunut joogatunneilla keneenkään ja en oikein tiennyt, mistä olisin edes lähtenyt “etsimään” ystäviä. Onneksi muutamat ystävät Jyväskylästä tulivat synttäreilleni, samoin ystäväni yläasteelta asti sekä muutamia mieheni ystäviä. Muistan, että ilta oli hauska, olin helpottunut, että kaikki sujui “normaalisti” ja trauma oli murrettu.

Osittain.

Sillä jostain syystä, nyt kun täytän kolmekymmentä, vanha trauma nostaa taas päätään. Se mitä tapahtui kymmenen vuotta sitten, se mikä oli jo taltutettu EMDR:llä ja vuoden kestäneellä traumaterapialla ja on ollut unohduksissa jo viisi vuotta. Herää jälleen kysymys, pystynkö koskaan viettämään syntymäpäivääni ilman ajatusta siitä, mitä tapahtui 2011?

Ihailen sitä, että Jasmine Repo (jonka tapasin kyseisenä vuonna) juhli tapaturmansa vuosipäivää kokonaisella juhlavuodella. Hän teki asioita, joista oli haaveillut mutta ei ollut uskaltanut. Pystyisinkö minä siihen? Juhlistamaan kolmekymppisiäni juhlavuodella, unohtaen sairauden ja juhlimaan vain itseäni ja elossa olemista? Tekemään asioita itselleni?

Olen toivonut yllätyssynttäreitä. Koska korona, nyt ne eivät toteutuvat. Olen yllättävän surullinen asiasta. Vaikka juhlat peruuntuvat, tämä on minun juhlavuoteni, samalla tavalla, kuin viisitoistavuotiaana oli minun juhlaviikkoni. Jokainen sushiateria, jokaiset uudet korvakorut ja jokainen kampaajakäynti tapahtuu juhlavuoteni kunniaksi.

Juhlavuonna aion ainakin tehdä nämä;

• päästä purjeveneajelulle
• aion mennä ripsien kestotaivutukseen (mun joululahjaksi saamalla lahjakortilla) ekaa kertaa ikinä!
• käydä kesäretkellä Muumimaailmassa pikku-Mimmin kanssa
• järjestää taidenäyttely maaliskuussa (EHKÄ TOTEUTUU!)
• käydä kansallispuistossa perheeni kanssa
• yksi hotellireissu kotimaassa, myös mökkiloma lasketaan
• käydä kokeilemassa ekaa kertaa laskettelua.. APUA(!!!) (TEHTY!!!)
• jos festareita järjestetään, aion mennä ekaa kertaa ikinä festareille!!
• jatkaa blogin kirjoittamista ja kehittää itseäni kirjoittamisessa

terveisin, Heini