Eräänä iltana sen huomasin. Oli lasten iltapala-aika, mies hoito syöttöjuttuja ja esikoinen nautiskeli iltapalaansa selittäen kaikenlaista. Sen sijaan, että olisin syönyt itse, huilannut tai tehnyt erittäin pakollisia kotitöitä, askartelin kukkakurpitsaa. Koska oli pakko.

Pysähdyin siihen miettimään, onko tässä mitään järkeä. Olin etukäteen ajatellut, että kurpitsa piristäisi minua, että se karkottaisi kiireen ja pimenevät illat. Että se toisi elämääni seesteisyyttä ja iloa. Mutta siinä kuopsuttaessani kovaa kurpitsan sisusta tajusin, että ei se kurpitsa minua piristä. Kurpitsa ei pelasta stressistä kipeää päätäni. Uni ehkä ja lepo. Mutta ei se, että ostan jotain, mikä piristäisi.

Tuntuu, että elämässä tapahtuu yhtäkkiä aivan liikaa ja liian nopeasti. Ja ne kaikki ovat hyviä asioita. (Noh, ehkä lasten sairastelut voisin jättää pois). Olen elänyt kaksi ja puoli vuotta ilman kalenterointia ja ylimääräistä “häseeräämistä”. Nyt vaka alkoi ja sitä häseeräämistä on yllin kyllin. Stressi mielletään ihmisten puheissa usein negatiiviseksi asiaksi mutta kivakin asiat voivat aiheuttaa kuormitusta. Läheisen kuoleman jälkeen yleisin stressin aiheuttaja on muutto tai lomamatka tai vaikka työpaikan vaihto. Eli se odotettu viikko Kreetalla saattaakin olla se, mikä kuormittaa aivoja enemmän kuin vaikkapa vaan ero.

Ja ne ihanat harrastukset, nekin kuormittavat vaikkakin hyvällä tavalla. Aina kun aivot kokevat uusia asioita, ihmisen aikakäsitys hämärtyy. Sen takia esimerkiksi lapsella ja vanhemmalla on aivan erilainen aikakäsitys, koska lapsi kokee jatkuvasti kaikenlaista uutta. Olemme uutta oppiessa “alert”-tilassa, jolloin asiat jäävät itseasiassa huonommin muistiin. Toistan vanhan hokemani: uuden taidon harjoitteleminen vaatii 1000 toistoa.

Ja nyt on paljon uutta: uudet aikataulut, uusia lauluja muskarissa, uusia salsakoreografioita. Uusien taitojen harjoittelmista itselle. Ei ihme, että jaksan iltaisin katsoa korkeintaan Frendejä.

Olisin halunnut päättää tämän blogitekstin siten, että ihana treffi-ilta kahdestaan miehen kanssa Prismassa ja Hesburgerissa pelasti kaiken ja stressi kaikkesi. Sitten vaan vähän meditoin ja join kupin teetä ja kaikki olikin taas hyvin.

Sori ei. Unettomuus ja lasten sairastelu jatkuvat edelleen. Jotain aion tehdä, yritän keskittyä olennaiseen niin paljon kuin mahdollista. Miten se onnistuu, sitä en vielä tiedä.. Tiedän kyllä mikä auttaa. Aidot kohtaamiset ystävien kanssa, pienet hetket puolison kanssa kaksin ja se salsa koreografioiden opettelu. Ja vähemmän kurpitsojen askartelua silloin, kun olen “alert”-tilassa.

Terveisin Heini