Vain äitylijutut / Vauvajuttuja Tammikuisen imetys osa 4 – korjaava kokemus Kuva Halla Visions Riikka Tammikuisen alku taival maailmassa oli hieman erilainen kuin siskonsa. Ei ollut takana vuorokauden synnytystä eikä tunnin ponnistusvaihetta. Hän putkahti tähän maailmaan ja tuskin edes itki. Hän oli rauhallinen, hänellä oli hyvä olla. Ensi-imetystä emme päässeet taaskaan kokemaan samalla tavalla kuin elokuvissa, koska jouduin kaavintaan. Synnytyskertomuksen voi lukea kokonaisuudessaan täältä. Imetyksestä olen kertonut aiemmin täällä, täällä ja täällä. Kuiitenkin isoin uusi asia oli se, että minä tiesin mitä tehdä. En hermostunut jos vauva ei saanut heti otetta. Tarjosin rintaa rauhallisesti ja pidin nänniä paikallaan, annoin vauvan tulla luo. Pyysin apua ajoissa. Sama upea kätilö, joka oli ohjannut minua esikoisen imetyksessä auttoi jälleen kerran nännin ja vauvan yhteen. Keskellä yötä pidätimme molemmat hengitystä – saako vauva syötyä vai onkohan liian väsynyt. Kun vauva sai hyvän imuotteen uskalsimme molemmat taas hengittää. Kotkassa siis todellakin sain paljon imetysohjausta kuten ensimmäisellä kerrallakin. Sellainen hauska juttu myös sattui, että päivitin someen, että olemme päässeet kotiin. Kyseinen kätilö sattui olemaan somevuorossa ja hän halusi vielä kysyä, miten imetys oli lähtenyt sujumaan. Tuo pieni kysymys tuntuu aivan uskomattoman hyvältä, varsinkin kun kerroin, että imetys oli lähtenyt jo toisena päivänä sujumaan todella hienosti. Ainut ihmetykseni tammikuisen imetyksessä on se, että miten hän voi syödä niin nopeasti. 2,5 minuuttia per tissi ja se on siinä, hän on kylläinen. Esikoisen kanssa se oli aina 40 minuuttia per tissi ja nukahdus siihen. En siis ehtinytkään tällä kertaa lukea kirjoja ja katsoa sarjoja sydämeni kyllyydestä, mikä menetys! Öisin hän olisi halunnut syödä jossain vaiheessa 2 tunnin välein. Se vaihe meni onneksi ohi, kun aloitimme iltapuurot ja isi alkoi hoitaa yöherätykset. Paikkoja joissa olen imettänyt tammikuista: museossaluistelukenttällähautajaisissa/kirkossaraitiovaunussabussissajunassakadullasängyssä nukkuessanisohvallaRossossa sun muissa ravintoloissaautossa (tissi turvakaukalossa, en suosittele!!)Prismassasairaalan laboratoriossarannallasaunassakonsertissasuoraan kantorepussaAkka-Kolillahuvipuistolaitteessa (Lintsin Panoraama)teltassakahvilassariippumatossa Katsotaan mihin asti imetys kestää tällä kertaa. Mulla on tunne, että se jatkuu vielä tovin. Hyvää imetysviikkoa kaikille! Terkuin Heini
Vain äitylijutut syyskuu 19, 2023 2 päivää Tagged kirjoittaminen, minäminäminä, toimintaterapia Ystäväkirja: Kuka täällä kirjoittelee? Heipä hei, ette ehkä usko, mutta täällä olen taas koneen ääressä. Tämänkin esittelyn lupasin jo monta viikkoa sitten. Esittelyn pitkästä, pitkästä aikaa. […]
Lelusuositukset / Taaperon jutut / Vauvajuttuja / Vauvaleikit huhtikuu 20, 2023 5 kuukautta Tagged kirjavinkit, leluja vauvalle, taaperolle, vauvalle, vauvavuosi Mitä vauvan ja taaperon kanssa voisi lukea? Lukuviikon kunniaksi 1-vuotiaan kirjasuosikkeja. Meillä asuu kaksi erilaista lukijaa. Ensimmäinen, joka osasi puolivuotiaana heti istumaan opittuaan kääntää sivua. Lapsi jonka saa tekemään […]
Vain äitylijutut / Yleistä helmikuu 22, 2023 7 kuukautta Tagged kotimaiset vaatteet Lapsuuden unelma totena Sukulaiset ja ystävät ovat laittaneet viime päivinä viestiä: “Hei mulle tuli tällainen facebook-mainos, näytät upealta!” Silloin ennen vanhaan, kun minä olin nuori, […]
Vain äitylijutut / Vauvajuttuja tammikuu 26, 2023 8 kuukautta Tagged kantoliina, kantovälineet, vauvan kanssa, vauvavuosi Vauvan kantaminen ja meidän kantovälineet Rakastan, rakastan. Kantaminen on tullut minulle ja vauvoille luonnostaan. Se tuntuu hyvältä, se tuntuu oikealta. Molemmat vauvani ovat viihtyneet kannettavina ja se […]