Yleistä Kuka täällä kirjoittaa? Kirjoittelin instagramin puolelle esittelyä itsestäni. Siitä tuli niin pitkä, että saatte sen myös tänne blogiin. Olkaat hyvät! 🧡 Olen Heini, 31-v kahden muksun “äitti” 🧡 Olemme tavanneet mieheni kanssa, kun olin 18. Ihastuin häneen heti, kun kohtasimme Enterprisen kannella Tykkimäellä. 🧡 Olen opiskellut toimintaterapiaa Jyväskylässä. Lisäkoulutuksiakin löytyy mm. voimauttavasta valokuvauksesta ja kuvataidepainotteisesta terapiasta. 🧡 Olen tehnyt työurani lasten ja nuorten parissa. Vaikka koen, että lasten kanssa työskentely on parasta, mulla on heikko kohta nuorille ja lastensuojelulle. 🧡 Olen ollut tosi kauan kiinnostunut lapsista ja halunnut äidiksi. Haaveeni oli 4 lasta (jotta kukaan ei olisi keskimmäinen). Lapsena itkin äidilleni, ettei musta voi tulla äitiä, koska en ikinä voisi antaa isompaa jäätelöpalaa lapselleni, kuten hän teki. Esikoisen saaminen oli suuri haave, joka toteutui ja oli vaikeaa miettiä, mistä nyt sitten haaveilen? 🧡 Olen harrastanut vaikka mitä! Olen monessa asiassa “ihan hyvä” tai keskinkertainen, en osaa mitään yhtä asiaa tosi hyvin: ihailen ihmisiä, jotka ovat tosi hyviä siinä, mitä tekevät. 🧡 Haaveilen uudesta järjestelmäkamerasta, että perhe olisi terveenä ja lisäkoulutuksista. Olisi upeaa olla kuvataideterapeutti! Minulla on aina paljon haaveita, materialistia, utopistisia ja arkisia. Haaveilu on minulle tärkeää ja usein haaveeni ovat myös toteutuneet. Nyt haaveeni on myös apuraha lastenkirjaa varten. 🧡 Olen ollut kolmessa taidenäyttelyssä mukana. Kirjoitan blogia, tanssin salsaa ja aikuisbalettia ja käyn pilateksessa. Haluaisin käydä paljon useamminkin pilateksessa ja laitepilateksessa, koska ne ovat supertehokasta liikuntaa. Luen kirjoja ja kuuntelen paljon musiikkia. Viime aikoina olen kuluttanut paljon äänikirjoja. Podcastit kiinnostavat mutta ne jäävät mulla usein kesken. 🧡 Rakastan kauniita asioita ja käyn paljon kirppareilla. Olen tarkka väreistä ja muodoista. Tällä hetkellä etsin tytöille kerrossänkyä. Paras sänky olisi Niemen tehtaiden nuorisosänky. 🧡 Paras herkku on salmiakki, laku ja voimakkaat maut kuten homejuusto. Olen keliaakikko vuodesta 2009. 🧡 Tylsistyminen on ihanaa, silloin syntyy luovuutta. Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Kaikista paikoista parhain on syli. Siinä pari mulle tärkeää ajatusta. 🧡 Aloitin tämän blogin mieheni kannustuksesta. Hän osti minulle kotisivut ja joka joulu saan siis saman joululahjan: hän maksaa näiden kotisivujen ylläpidon. 🧡 Vauva heräsi, menen hoitamaan häntä. 😁 Terkuin, Heini
DIY / Yleistä 19 lokakuun, 2023 1 kuukausi Tagged halloween, juhlat Halloween-juttuja herkille Sain inspiraation tähän tekstiin, kun Näkymätön reppu-sarjan kirjoittaja Marianna kertoi kauppakeskuksen pelottavasta näyteikkunasta, joka saisi kenet tahansa tolaltaan. En itse todellakaan nauti […]
Tunteet / Yleistä 30 syyskuun, 2023 2 kuukautta Tagged mediakasvatus, peli-vinkit Ovatko ruudut ja tabletit haitallisia lapsille – sanon asian suoraan Leikkiä ei korvaa mikään. Olen taas tänä syksynä surullisena nähnyt, mitä käy, kun lapsi eksyy videoiden ja älylaite/tablettipelien maailmaan. Miten lyhyet tiktok-videot […]
Yleistä 15 elokuun, 2023 4 kuukautta Flow-viikonloppu 2023 Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Flow-festivaaleilla. Festarit, josta olen haaveillut varmaan kymmenen vuotta. Festarit, joille en ole koskaan päässyt syystä tai toisesta. […]
Lelusuositukset / Yleistä 30 heinäkuun, 2023 4 kuukautta Tagged ajatuksia, Barbie, lapsuus, leikki-ikä Tuoreita ajatuksia Barbie-elokuvasta ja leluista En tajunnut sitä koskaan. En lapsena, enkä aikuisena. Ettäkö nukke aiheuttaisi minulle kauneuskomplekseja. Kyllä aikuiset sitten olivat typeriä. Barbie (tai barbit kuten […]