Leikkivinkit / Vain äitylijutut / Yleistä

Sekalaisia ajatuksia äitienpäiväksi

Kuvassa oma äitini, jonka “leikkimökki” oli puskan takana näkymä kivijalka saunan vieressä.

Mun piti kirjoittaa alunperin jotain ihan muuta. Ideoita ja ajatuksia äitiydestä oli liikaa. Ei niistä sekavista ajatuksen pätkistä olisi kukaan oikein saanut kiinni. Tarkoitus oli myös kirjoittaa ylistysteksti omalle äidille tai vastaavaa mutta toivon, että hän tietää muutenkin, että rakastan häntä.

Kuuntelin eilen Yle Puheen ohjelmaa äitiydestä ja äitimyyteistä. Ohjelmaan sai soittaa ja laittaa viestejä. Harmitti se negatiivisuuden määrä. En muista, että isänpäivänä analysoitaisiin isyyttä, sen merkitystä ja nykyajan ilmiöitä puoliksikaan tällaisella tarkkuudella ja vakavuudella kuin äitienpäivänä. Isänpäivä on hieman sellainen “hassuttelupäivä”, kepeä, huumorintäyteinen (tai tietysti surullinen niille, jotka ovat oman isänsä menettäneet tai eivät halustaan huolimatta voi tulla isäksi.) Aivan kuin raskausaikana huomasin eron tuoreille isille ja äideille suunnatuissa kirjoissa, on myös näissä juhlapäivissä pieni sävyero, koska äidithän tekevät aina kaiken väärin. Suosittelen muuten alla näkyvää kirjaa. Just hyvä, ostin itselleni kauppareissulla. Tuo lause; “huolehdi turhaan, syyllisty, häpeä” oli mulle sillä hetkellä niin hyvä myyntipuhe, että ostin kirjan edes selailematta.

No mua jokatapauksessa ärsytti se, miten soittajat vaan valittivat omista äideistään (syystä ja syyttä). En jotenkin jaksanut kuunnella sitä valitusta ja nurinaa. Äidit syyllistävät itseään aivan tarpeeksi ilman sitä, että yhteiskunta, media ja kiivaat rage-pyöräilijät sitä tekevät. Tuntemani äidit ovat todella ankaria itselleen. Huvituin, kun 23-vuotias sinkkumies soitti ohjelmaan ja kertoi omat mielipiteensä, miten äitien kuuluisi toimia. Hyvä, että soitti, sain hyvät naurut. Laitoin sitten sellaisen viestin studioon, joka kertoi omista ajatuksistani sillä hetkellä. Siitä, että äitiys voi olla myös “ihan kivaa”. Viestini luettiin viimeisenä lähetyksessä ja olin superiloinen!

Laitan nyt alle vielä viestini 😀 Kirjoitin tämän hetken huumassa..

Loppuun vielä askarteluvinkki lapsiperheille etenkin niille, joiden omat äidit ja läheiset ovat kaukana tällä hetkellä tai ikävä vaivaa. Aloin tekemään Musumelle ns. tärkeiden ihmisten kortteja. Tämäkin idea on pöllitty Montessori leikeistä. Valitsin hänelle tärkeistä sukulaisista, kummeista ja isovanhemmista selkeät kasvokuvat. Toki tärkeistä muksu-ystävistäkin voisi tehdä taaperolle vastaavat. Musume rakastaa kaikkea laminoitua, joten laminoin kuvat korteiksi ja niiden avulla on tarkoitus harjoitella näiden ihmisten “nimiä”. Samaa ideaa eli valokuvaa vanhemmasta käytetään paljon päiväkodeissa etenkin, jos lapsi kärsii eroahdistuksesta. Tärkeä ihminen (tai päivähoitopäivän aikana vanhempi) pysyy lapsen mielessä pidempään kuvan avulla. Jos oikein innostuu, voi ottaa ns. tuplakuvat ja askarrella muistipelin! Eikun ifolorin tilausta tekemään!

terveisin, Heini

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun haluat kommentoida..

8 toukokuun, 2020

Somessa

11 toukokuun, 2020