Aikaisemmin kirjoitin syömisjutuista, lue juttu TÄÄLTÄ

Ruokailutilanteiden haasteet

Eksyn sivupolulle, TAAS. En ole nimittäin ruokakasvattajana mitenkään erityinen ja myönnän, ettei minulla ole aiheesta tarpeeksi tutkimustietoa. En siis “tiedä” aiheesta mitään, mutta jaanpa nyt omat vinkkini sen perusteella, että meillä ei ole ns. nirsoilua tai haasteita ruokailuissa. Minulla on kokemusta vain tästä yhdestä lapsesta mutta toki asiakastyössä olen kohdannut jos jonkinlaisia syömäreitä. Suunnittelimme syömishäiriöryhmää vuosia sitten nuorisopsykiatrian polilla ja opin siellä työskentelevältä ravitsemusterapeutilta paljon. Nämä opit olen oman lapseni kohdalla yhdistänyt maalaisjärkeen. Mielestäni myös varhaiskasvatuksessa on erittäin hyvää ruokailukasvatusta ja alalla kouluttaudutaan tässäkin asiassa aktiivisesti! On kuitenkin erittäin tärkeää, että ruokailut sujuisivat myös kotona ja nämä vinkit ovat sinulle, jonka lapsi ei syö.

Muistutan, että on olemassa asiantuntijoita, jotka ovat huomattavasti perehtyneempiä syömisen ja ruokailun pulmiin (suositus Annukka Moilaselle Helsingistä!) —> pienetsydämellä.fi. Lääkärin kanssa on hyvä poissulkea mahdolliset allergiat, psykologin kanssa taas mahdollisia psyykkisiä esteitä syömiselle.

Usein erityisesti äideillä isoin ongelma on huoli siitä, saako lapsi syötyä tarpeeksi ja riittävän monipuolisesti. Vinkkini tähän on; unohda se huoli. Ainakin ruokailutilanteen ajaksi. Ymmärrän, että äidin biologia ja evoluutio tekevät kaikkensa, että se on oma kultanuppu oli ravittu ja hyvinsyönyt, aliravitsemus on ollut ei-niin-kauan sitten todellinen huoli ja me vanhemmat olemme tietenkin valmiita tekemään kaikkemme estääksemme sen. Suomessa lapset eivät kuitenkaan kuole nälkään. Ruokaa on saatavilla, sitä saa kaupasta rahaa vastaan ja tiukimmassakin tilanteessa sosiaalitoimi ja ruoka-avustukset auttavat.

On normaalia, että lapsi ei joskus syö tai huoli. En vetäisi kieltäytymisestä liian tiukkoja johtopäätöksiä tyyliin “aha, vauva ei tykkää porkkanasta, en laita enää koskaan porkkanaa”. Kyse kun voi olla ihan vaan siitä, että hänen energiantarpeensa ei ollut tänään niin iso kuin jonain toisena päivänä. Tai ehkä hänellä oli jo tarpeeksi karoteenia kropassaan sille päivälle? Mistäs minä tiedän, minkä verran toisen aivot ja kroppa tarvitsevat ruokaa? Jos tuntuu siltä, että vauva/taapero ei syö ja sanallinen kommunikaatio on puutteellista, ettekä ymmärrä toisianne, niin olkoon. Tällä ruokailulla hän söi tämän verran.

Itse teen niin, että annan hänen olla syömättä, jos tilanne ei etene. Ruokailu ei ole tahtojen taistelun aika. Ne ateriat, jotka ovat ennen päivä/iltaunia, yritän kuitenkin täysillä houkutella syömään. Jos edellinen ateria on ollut minimaalinen, seuraava on yleensä maistunut hienosti. En anna välipaloja aterioiden (5x) väleissä kuin poikkeustilanteissa. Jos menee monta ateriaa, ettei mitään mene alas, olisin yhteydessä lääkäriin, sillä voihan olla, että vauva on vaikka kipeä!

Lapsen pakottamista en kannata lainkaan mutta kannustusta kyllä. Tuputtamisen ja kannustamisen raja on toki hiuksenhieno mutta tiedän, että sinä vanhempana tiedät kyllä, miten välttää painostusta ja turhaa taistelua. Ajattelen niin, että minä aikuisena valitsen ruuat ja lapsi valitsee, mitä hän lautaselta syö. Mimmi syö kaikkia kasviksia, paitsi ananasta, paprikaa ja kiiviä. Meillä riittää myös maistaminen, se että ruoka käväisee suussa ja sen saa jättää syömättä.

Hävikki ärsyttää kyllä välillä mua tosi paljon ja monissa päiväkodeissa onkin kampanjoita, joilla lapsia kannustetaan välttämään hävikkiä. Lähtökohta on varhaiskasvatuksessa usein se, että lapset saavat tällöin itse annostella tai pyytää pienen, keskikokoisen tai suuren annoksen. Kun aikuinen kysyy, kuka haluaa lisää, saattaa nousta yllättävän monta kättä. Ryhmäpaine siis toimii. Päiväkodissa lapset syövät usein reippaammin, sillä haluavat miellyttää aikuisia ja tulevat oikein esittelemään, että KATSO HEINI, KUPPI TYHJÄ!! Vaikka tyhjä lautanen ei ole itseisarvo (kannustan ennemmin oman kehon ja nälkäviestien kuunteluun) niin kyllä sanon silloin lapselle vaikka, että hienoa, että maistoit kaikkea, mitä lautasella oli! Kehun aina myös yrittämisestä, se riittää, että yrittää maistella ja kananpala edes käväisee suussa.

Tärkeintä mielestäni ruokailutilanteissa on se, että saa edes yhden onnistumisen kokemuksen. Yhden riisinjyvän, yhden porkkanaraasteen säikeen, yhden haukun lohta ja sitten tuuletetaan ja iloitaan! Ei surra sitä, mikä lautaselle jäi, vaan iloitaan siitä onnistumisesta! Positiivisesta kierteestä tulee nopeasti tapa, lapselle tulee myönteisempi suhde ruokaan ja aikuinenkin voi hengittää vapaammin, kun tietää, että jes, ainakin kurkku menee tällä aterialla. Peukutan kannustusta, en uhkailua vaikkapa jälkiruuan menettämisellä.

Käytän erityisesti iltapuurolla kaikki keinot, jotta taapero saa tarpeeksi energiaa tulevaa yötä varten (kukaan ei halua mennä nukkumaan nälkäisenä). Joskus laulan, luemme kirjaa ruokapöydässä, hassuttelen lusikan kanssa, syötän ja harhautan huomioita. Siis kaikkia niitä keinoja, joita ennen lasta suunnittelimme mieheni kanssa välttävän (Lause; “Meillä ei sitten tehdä ruokailusta minkäänlaista showta” romuttui pian, kun nukkumaanmenoaika oli jo lähellä ja iltapuuro ei maistunut). Iltapalalla kaikki keinot ovat sallittuja, koska Mimmin vireystila on usein jo niin matala siinä vaiheessa iltaa, että autamme häntä syömään positiivisin tavoin kannustaen, auttaen, syöttäen. Muilla aterioilla tunnelma on seesteinen, Mimmi syö pitkään ja hartaasti ja ruokailuhetket ovat kivoja.

Muistutan vielä, että mikäli ruokailutilanteissa on haasteita, panosta yhteiseen olemiseen, köllöttelyyn ja vuorovaikutukseen. Läsnäolo yhteisellä aterialla on myös avain onneen. Meillä ainakin niinä päivinä, kun en ole ehtinyt olla niin paljon taaperon kanssa, hän heittäytyy myös ruokailuissa hankalaksi. Ulkoilu, telmiminen ja liikunta ovat loistavia ruokahalun herättäjiä! Joillekin on tärkeää, että kaikki ulkoiset häiriötekijät (liesituuletin, telkkari, yms. piipittävät laitteet) rajataan tiukasti ruokapöydän ulkopuolelle, mutta joillekin musiikin kuuntelu voi olla myös kiva juttu (Bachin on todettu olevan rauhoittava taajuudeltaan!) Haastan myös sinut aikuisena olemaan läsnä ja keskittymään omaan ruokailuusi ja seurusteluun!

Toivottavasti tästä oli iloa!

terveisin Heini

P.S. Jälleen kerran muistutan, että ruokailuasiat ovat sen verran monimutkainen asia, että suosittelen kääntymistä ammattilaisen puoleen yksilöllisen arvion tekemiseksi.