Yleistä

Olipa kerran Ruotsin risteily vauvan kanssa

Olemme lähdössä ensi kuussa jännittävälle reissulle, joten kaivoin tämän vanhan tekstini naftaliinista ja ajattelin julkaista sen näin jälkikäteen. Oli kivaa lukea, mitä olen tuolloin kirjoittanut ja tuota reissua oli kiva muistella. Vaikka tällä kertaa meillä ei ole mukana vauvaa, on taaperonkin kanssa otettava monta asiaa huomioon: missä vaihdetaan vaipat, onko mahdollisuus lämmittää ruuat, missä taapero nukkuu ja niin edelleen. Kirjoittelen tästä siis myöhemmin, kun on kokemusta 1v1kk ikäisen kanssa risteilystä.

Ruotsin risteily 7kk vauvan kanssa

Mitä pitää ottaa huomioon vauvan kanssa risteillessä? Näin jälkikäteen matkan päätyttyä tuntuu, että pääsimme reissusta tosi pienellä ennakoinnilla. Ruotsin risteily on varmaan helpoin tapa kokeilla reissaamista vauvan kanssa.

Menimme Helsinkiin junalla ja kävelimme asemalta terminaaliin. Matkakumppaneiksi olin värvännyt 2 naisystävää, joita olen tavannut säännöllisesti siitä asti, kun vauva oli 2 viikkoa vanha. Vitsailinkin etukäteen, että minulla on kaksi “nannya” mukana jeesaamassa, mikä ei ollut kaukana todellisuudesta, sillä molemmat auttoivat aktiivisesti vauvan hoidossa siinä missä pystyivät.

Junamatkailu oli meille jo ennestään tuttua mutta nyt menimme tutun “nelosvaunun” sijaan perhehyttiin. Junalla vauvan kanssa matkustaessa kannattaa huomioida portaiden korkeuserot, jos olet matkalla yksin. Perhehytissä oli ihan rentoa, joskin sinne mentiin portaita pitkin, joten rattaita ei saanut ihan lähelle. Poispäin matkustaessa olimme sitten tutussa nelosvaunussa, jossa on joitakin paikkoja rattaille. Kerran palveluvaunussa meitä oli kuudet vaunut, mikä oli kyllä ihan maksimi.. Kannattaa muuten vauvan kanssa junalla matkustaessa valita aina IC-juna, kerran Pendolinossa matkanneena en nyt suosittele. 

Meillä oli ensimmäistä kertaa pidemmässä käytössä nimenomaan vaunujen ratasosa, mikä oli laivalla ihan huippu. Meillä ei ollut olemassa erikseen matkarattaita, vaan Britax Smile kakkoset kulkivat näppärästi hisseissä, laivassa sekä maissa Ruotsin päädyssä. Ainoa haaste tuli Ruotsin päässä, kun siirtymäkuljetus keskustaan ei ollutkaan matalalattiabussi, vaan tavallinen! Tähän en ollut osannut varautua. Jouduin herättämään vauvan kesken unien, pakkaamaan rattaat bussin alaosaan ja vauvaraukka matkusti SYLISSÄ bussissa.. En todella ollut tajunnut, että turvakaukalo olisi kuulunut tällaisen reissun varustukseen.. Mutta aikamoisella riskillä mentiin, huomioiden vielä, että bussi ajoi mielestäni melko kovaa vauhtia. 

Laivana oli Silja Serenade ja meillä oli upea Family Deluxe-hytti Promenad-luokassa (kiitos matkakumppanin Club One-pisteiden!) Hytti sijaitsi kannella 10, mikä on siis ylin kerros Promenadilla. Meitä oli siis kolme aikuista ja vauva samassa hytissä, mitä jännitin aika paljon. Pelkäsin eniten, että vauva ei saa unta tai itkee pitkin yötä eivätkä matkakumppanini saa nukuttua. Olimme etukäteen varanneet vauvan matkasängyn laivayhtiöltä ja se yllätti minut positiivisesti. Emman sänky oli sopivan kapea, että mahtui hyvin hyttiin ja oli erittäin tukeva, eikä esim. liikkunut laivan keikkuessa. 

Risteilymme oli sinänsä jännittävä, että menomatkalla oli aivan järkyttävän kova myrskyaallokko. Tämä haittasi kaikista vähiten vauvaa, joka nukkui meistä parhaiten. Vaikeinta oli saada vauva nukahtamaan, kun ei ollut tuttuja iltarutiineja mutta kyllä sekin onnistui, ei vain aivan yhtä nopeasti kuin kotona. Vauvan nukahdettua juttelimme ja nauroimme vielä aikuisten kesken hytissä ja toisena iltana muut kävivät myös katsomassa iltashown keulabaarissa. Itse halusin ehdottomasti olla vauvan kanssa hytissä ja tuntui ihan pahalta, että etukäteen keskustelupalstoja lukiessa osa oli sitä mieltä, että kyllä vauvan voi jättää hyttiin nukkumaan ja lähteä itse baariin. Öö, no ei voi, tämä ei tarvitse edes perusteluja. Promenadihytistä oli kuitenkin mukava katsella vielä laivan elämää ja valoja.. tai olisi ollut, jos en olisi ollut oksentamassa vessassa myrskyn takia. Olen nuorempana kärsinyt kovasti matkapahoinvoinnista ja tämä reissu ei ollut poikkeus. 

Ruokailut buffetissa ja ravintolassa sujuivat melko hyvin, tärkeänä apuvälineenä olivat useampi aikuinen lasta kohti sekä maissinaksut. Buffasta löytyi helposti mikrot vauvan soseita varten (olin ottanut omat eväät kotoa). Reissun ainut haastekohta liittyi ruokailutilanteeseen ja nälkäkiukkuun. Itseäni kiukutti istuessamme hienommassa ravintolassa se, että juuri silloin kun pääruoka oli edessäni jäähtymässä, Mimmiä kitisytti ja ärsytti jokin tuntematon asia. Loppujen lopuksi hän kuitenkin rauhoittui rattaisiin nukkumaan, jälkiruuan sain syödä täysin rauhassa. Ihana tarjoilijamme teki myös parhaansa vauvaa ilahduttaakseen mutta ei hänkään ihmeisiin pystynyt vauvan kaivatessa maitoa ja lepoa. 

Tämän kokemuksen perusteella voin suositella vastaavaa reissua, toki meillä aikuis-ylivoima oli puolellamme. Laivassa näin myös seurueen, jossa oli 3 aikuista yhdeksää vauvaa/lasta kohti, kyseiset äidit näyttivät erittäin väsyneiltä.. Respectit heille!

terkuin, Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vauvaleikit 11kk

24 tammikuun, 2023