Tylsää? Ikävää? Kotona ei ole tekemistä? Seinät kaatuvat päälle? Lupaan, että sairaalassa on tylsempää.

Sairaalassa oleminen ei ole koskaan “Netflix ´n´Chill”. Kerron tämän kokemuksesta, entisenä (epäpätevänä) hoitajakeikkalaisena sekä entisenä potilaana. Olen ollut kerran yhtäjaksoisesti sairaalahoidossa maaliskuusta kesäkuuhun erittäin vakavan, harvinaisen neurologisen sairauden takia. Se jätti jälkensä. (Minkä takia valitsin synnytyksen jälkeen perhehuoneen! Siitä lisää myöhemmin!)

Olen ollut siellä, tehohoidossa. Muistan siitä vähän, onneksi, sillä olin katatonisessa tilassa tai unessa suurimman osan. Pimeä huone, piippaavia laitteita. Muistan lääkärin, Reetan(?) istumassa sängyn reunalla. Muistan ranteesta pulppuavan veren, kun revin kanyylit irti ja yritin karata lääketokkurassa. Muistan hoitajat, miten he istuivat lasikopissa tietokoneiden ääressä, välillä myös juoksivat huoneessa.

Sitä ennen olin myös eristyshuoneessa. Siellä ei ollut mitään. Kuuntelin kellon tikitystä, se tikitti lujaa.

Tälläkin hetkellä sairaalassa on ihmisiä, lapsia, aikuisia, vanhuksia, joilla on vain yksi toive: kumpa pääsisin kotiin. Siitä siellä puhutaan, koska pääsee kotiin / pääsenkö tänään kotiin / kotiin, kotiin, kotiin. Jopa muistisairaat kyselevät sitä, vaikka muu olisi unohtunut. Muistan ensimmäiset sanani, joita hoin jokaiselle hoitajalle, joka suostui kuuntelemaan: “Kotiin Kuokkalaan, kotiin Kuokkalaan”.

Kun sitten vihdoin pääsin kotiin, olin kiitollinen. Sellaisista pienistä asioista, miten ihanaa on, että saa valita tv-kanavan itse. Miten ihanaa on, että voi ostaa karkkia halutessaan. Ennen kaikkea, miten ihanaa on, että lattialla on matot. Matot(!), niitä ei ole laitoksessa. Olen kiitollinen siitä, että ikkunat saa auki, olen kiitollinen ulkoilusta, olen kiitollinen omasta sängystä. Ennen kaikkea, olen kiitollinen rintaliiveistä, pinseteistä ja siitä, että saan ajaa kainalokarvat.

Jokainen vanhempi, joka on valvonut kipeän lapsen kanssa tietää, miten rankkaa se on. Sairaalassa se on vielä rankempaa. Jos sinulla on mahdollisuus olla kotona (etätöissä), olet tällä hetkellä etuoikeutettu. Onko kotona oleminen rankkaa? No joo on! Onko rankempaa mennä joka päivä töihin? Joo, on. Tämä kiistelyn aihe on myös tuttu monesta lapsiperheestä, joissa toinen paiskii töitä ja toinen paiskii kotihommia eli hoitaa lapsia.

Voi olla, että ihminen on ollut niin kiireinen, että kodista on tullut vieras. Tutustu siihen! Onko se vankila tai turva? Miksi? Kumman valitsisit itse mieluummin, 3 viikkoa kotona vai 3 viikkoa koomassa?

Kysyin mieheltäni, pitäisikö minun kirjoittaa aiheesta, siis koronasta. Hän sanoi, että ei. En silti pystynyt olemaan kirjoittamatta, sillä 18. päivä tuli kuluneeksi 9 vuotta siitä, kun olin teholla. Olen kuitenkin luottavainen, että tätä blogia ei lue kukaan ja kirjoitan muutenkin siitä, mikä on milloinkin mielessä.