Lelusuositukset Nukkekodin elämää Kallax-hylly mikä Kallax-hylly. Mimmin “nukkekoti” sijaitsi pitkään ihan vaan meidän kirjahyllyssämme. Kun Lyyli alkoi nousemaan tukea vasten ja nappailemaan tavaroita hyllyiltä, oli aika laittaa nukkekotijutut vähäksi aikaa syrjään. Jouluna meillä oli nukkekoti vähän aikaa keittiössä tonttuovena. Oli aika tehdä valinta. Jatkaako kirjahylly-elämää vai nukkekodin etsintää. Valitsin jälkimmäisen. Aloin olla jo aika turhautunut. Ei löytynyt mitään järkevää kirppareilta, ei löytynyt torista, ei löytynyt uutena. Heikkoina hetkinä meinasin jo, että ostan sen Maileg-talon.. Sille olisi kuitenkin tullut hintaa halvimmillaankin 250-290€ mikä on mielestäni valitettavasti aivan liikaa, vaikka nukkekoti olisi miten ihana. Jälleenmyyntiarvonkin huomioiden hoitovapaalaisena se ei ollut vaihtoehto. Halusin kuitenkin laadukkaan nukkekodin, joka sopisi meille ja olisi kestävä. Ja voitteko kuvitella, sellaisen sainkin. Tämä nukkekoti on Jo.ka Galleryn meille TEKEMÄ. Siis mittatilausnukkekoti!!!! Annoin visuaaliseen ilmeeseen ja materiaaleihin vapaat kädet, budjetin annoin myös etukäteen. Tiesin, että priimaa tulee joka tapauksessa, sen verran pitkään olen Jo.ka Gallerya seurannut. Kiitos vielä kerran! Veikkaan, että tulette näkemään tätä nukkekotia vielä paljon! Yleensä en tykkää lavastaa leikkitilanteita kuvauksia varten mutta nyt tein poikkeuksen. Mimmi ei ole nimittäin vielä saanut tätä nukkekotia, vaan se on piilossa mun vaatekaapissa! Hän saa joko synttärilahjaksi tai jos maltan odottaa, joululahjaksi. Syynä on käytännön asiat: vaikka 3-vuotias osaa jo loistavasti leikkiä nukkekodilla, hänen 1-vuotias taaperosiskonsa EI OSAA. Tai no Lyyli pääsi yllättämään mut heräämällä aivan liian aikaisin päiväunilta ja pääsi nyt jo hieman tutustumaan taloon. Olin positiivisesti yllättynyt, että hän osasi käsitellä tavaroita kauniisti ja ihasteli yksityiskohtia ihan kuten minäkin. Kunnon kokonaiskuvaa en saanut kuvissa näkyvästä syystä otettua mutta sen aika tulee kyllä myöhemmin. Olen vain itse niin innoissani, etten malttanut olla vilauttamatta tätä jo nyt. Tästä kuitenkin näkyy mittakaavaa: talo on todella iso ja korkea. Se menee myöhemmin varmaan Barbie-leikeissäkin, jos se aika joskus koittaa. Erityisen innoissani olen siitä, miten hyvin nukkekoti sopii leikkihuoneen väreihin ja tyyliin, vaikka en antanut mitään erityisiä väritoiveita tai muotoilutoiveita. Oi, en malta odottaa, että Mimmi (ja Lyyli) pääsevät tällä jonain päivänä leikkimään! terkuin, Heini
Lelusuositukset / Taaperon jutut / Vauvajuttuja / Vauvaleikit huhtikuu 20, 2023 1 kuukausi Tagged kirjavinkit, leluja vauvalle, taaperolle, vauvalle, vauvavuosi Mitä vauvan ja taaperon kanssa voisi lukea? Lukuviikon kunniaksi 1-vuotiaan kirjasuosikkeja. Meillä asuu kaksi erilaista lukijaa. Ensimmäinen, joka osasi puolivuotiaana heti istumaan opittuaan kääntää sivua. Lapsi jonka saa tekemään […]
Leikkivinkit / Lelusuositukset maaliskuu 7, 2023 3 kuukautta Tagged leikki-ideat, leikki-ikä, leikkivinkit, taaperolle, talvi Leikki-ideoita talviseen ja keväiseen metsään Toivepostaus! Multa kaipailtiin vinkkejä luontoleikkeihin. Luontovinkit on mulle itselleni hieman haasteellinen aihe mutta ajattelin silti kirjoittaa aiheesta sen verran, mitä olen itse […]
Leikkivinkit / Lelusuositukset marraskuu 22, 2022 6 kuukautta Tagged joululahjat, lahjat, leikki-ikä, leikkivinkit, Leluja leikki-ikäiselle Mitä tänä vuonna joululahjaksi 3-vuotiaalle? Yhteistyössä Iloinen Heppu <3 Meillä on Mimmille niin riemastuttava jouluyllätys, että näen jo mielessäni hänen ilmeensä, kun hän silmät suurina avaa jouluna […]
Lelusuositukset marraskuu 8, 2022 7 kuukautta Tagged joulukalenteri, joululahjat, lahjat, lautapelit, peli-vinkit 8 lautapeliä lahjaksi eri ikäisille Postaus tehty yhteistyössä Iloinen Heppu kanssa (saadut tuotteet merkattu* muut olen ostanut itse) Te tiedätte, rakastan lautapelejä. Rakastan pelata niitä, saada lahjaksi, […]