Leikit vauvan kanssa 5kk Musume ei juurikaan 5 kuukautisena enää viihtynyt selällään ja oli aina kierimässä mahalleen, kun vaan mahdollista. Lelut (erityisesti pallot) karkasivat ulottumattomiin, se harmitti. Patentoin kuvassa näkyvän “hulavanne-systeemin”, joka piti lelut jatkuvasti sopivan etäisyyden päässä. Musume liikkui siis hulavanteen sisällä mahallaan kellonsuuntaisesti. Huomasimme, että hän kieri akselinsa ympäri aina vaan toiselle puolelle, vaikka yritimme mitä. Hulavanteen sisällä ollessaan aloimme siirtää leluja aina vasemmalle puolelle ja sitten hän oppi senkin verrattain nopeasti. Painonsiirrot puolelta toiselle alkoivat. Tämä tarkoittaa sitä, että vauva nojaa kyynärvarteen kurottaessaan lelua, mikä mahdollistaa merkittävästi lelujen tutkimista ja lelujen siirtelyn paikasta toiseen. Kuvassa näkyvät Musumen tuon ajan suosikkilelut; soiva sammakkoheiluripallo, aina ja ikuisesti ihana pehmokirja, helisevä jättiduplomato, Brion lelut (jotka tosin ovat 6kk eteenpäin, näissä ei kannata aina uskoa ikärajoja..), keltainen puristeltava kuulilla täytetty terapiapallo ja klassinen Fisher-Price rengastorni. Tykkään ihan hurjasti noista Brion vauvaleluista, koska jostain syystä ne vieläkin kiehtovat Musumea (nyt 1v) ja ovat ns. pulmapelimäisiä, joten niissä riittää tutkittavaa. Leluista kaikki paitsi terapiapallo ja sammakko on ostettu käytettyinä. Brion vauvaleluja löytyy ainakin meidän lähikirppikseltä tosi kivasti ja ne ovat yleensä moitteettomassa kunnossa. Paljon käytössä ollut leikkikaari jäi olohuoneessa hieman vähemmälle käytölle mutta kyllä Musume sielläkin välillä pötkötteli. Meidän leikkimatossamme oli onneksi kuvia ja kosketeltavia pintoja myös itse matossa, joten niissä riitti ihmeteltävää, kun ylhäällä roikkuvat jutut eivät enää kiinnostaneet. Leikit Musumen kanssa olivat niitä vanhoja tuttuja mutta nyt hän oli niin kiinnostunut leluista, että usein myös riitti, kun vaan ojensi hänelle liian kauas ajautuneita leluja ja yhdessä tutkimme niiden ominaisuuksia. Pallot ilahduttivat, kun niitä vieritti hänelle. Äidin hiukset ilahduttivat, kun niillä kutitti naamaa. Isin hassuttelut ilahduttivat. Kirjat ilahduttivat joka päivä, etenkin kun Musume oppi kääntämään itse sivua pyydettäessä. Oi sitä riemua! Hieman yllättävä asia, joka EI ilahduttanut Musumea oli ilmaan heittely ja kuperkeikat vauvajumpassa. Huomasin silloin, että hänellä oli ehkä pientä herkkyyttä liikeaistimuksille, mutta ei kuitenkaan kovin paha, sillä toistojen myötä hän tottui nopeasti. Pyysin nimittäin miestäni kokeilemaan vauvan varovaista heittämistä ilmaan ja hänen kanssaan ei ollut mitään ongelmaa ja näytti, että vauva vaan nauraa. Jostain syystä minun temppuiluani Musume sen sijaan pelästyi???? Aloitimme kiinteiden maistelun, kun Musume oli 5½ kuukautta. Se se vasta olikin melkoista leikkimistä.. Minä työnnän ruokaa suuhun, hän kippaa se ulos. Syömisjutuista voisin kirjoittaa toiste lisää. Muistan, että Musume oli todella tyytyväinen noihin aikoihin. Kiinnostunut leluista, iloinen, nauravainen, tyytyväinen uusiin taitoihinsa.. .. kunnes alkoi uusi vaihe. terveisin, Heini
Leikkivinkit / Vauvaleikit / Yleistä Leikit vauvan kanssa 4kk Aaah.. vauvaharrastusten kulta-aikaa. Oli vava-ryhmä, vauvauinti, jumppaa kaksi kertaa viikossa.. Siellä sitä köllittiin, muiden vauvojen kanssa patjoilla. Nautin muiden vanhempien seurasta hurjasti! […] Lue koko teksti
Aistit / Yleistä Vinkkejä hampaidenpesuun “Mä hampaita pestäkseni kai elän” laulaa Olavi Uusivirta. Ja näinhän se on, joka aamuinen ja iltainen rutiini meillä kaikilla, mutta etenkin lapsiperheissä […] Lue koko teksti
Yleistä Joka päivä ulos Tulimme juuri kotiin koko perheen pyöräretkeltä. Kuten edelliselläkin kerralla, Musume nukahti juuri ennen kotiovea pyörän istuimeen ja isänsä kantoi hänet nukkuvana sänkyyn […] Lue koko teksti
Lelusuositukset Miten valita lapselle leluja? Leluteollisuus on iso bisnes länsimaissa. Vaikka lapsia syntyy Suomessa vähemmän, tuntuu, että heitä halutaan hemmotella enemmän. Kun itse sain syntymäpäivälahjaksi 4- vuotiaana […] Lue koko teksti
Yleistä Somessa Olen miettinyt monta viikkoa yhtä lausetta. Ystäväni tokaisi eräänä päivänä iloisena ja harmittomasti: “mitäs se meidän sometähti?”. Ihan kamalaa. Ajattelevatko muut minusta […] Lue koko teksti
Leikkivinkit / Vain äitylijutut / Yleistä Sekalaisia ajatuksia äitienpäiväksi Mun piti kirjoittaa alunperin jotain ihan muuta. Ideoita ja ajatuksia äitiydestä oli liikaa. Ei niistä sekavista ajatuksen pätkistä olisi kukaan oikein saanut […] Lue koko teksti
Yleistä Kun haluat kommentoida.. Tee se! Mutta missä, milloin ja kenelle? Syy, miksi olen useimmissa teksteissäni poistanut kommenttikentän käytöstä on melko yksinkertainen. Mielestäni blogien ei tarvitse […] Lue koko teksti
Lelusuositukset / Vain äitylijutut Lelujen säilytys: leikkihuone Musumella on tällä hetkellä erillinen leikkihuone, mutta leluja on muuallakin asunnossamme (kylpylelut, hiekkalelut ulkoiluun, keittiön viihdytyslelut, kirjat, palapelit, lautapelit.. unohtamatta keittiön muovikippoja!) […] Lue koko teksti
Vauvaleikit Leikit vauvan kanssa 3kk Kolmas kuukausi.. Jotenkin muistan, että se oli rankka. Muistan hytkyttelyn jumppapallolla, odotuksen, että mies tulisi töistä kotiin.. Ja sitten kolmen kuukauden jälkeen […] Lue koko teksti