Sairaskertomuksia
Tämä on tarina siitä, kun joku on koko ajan kipeä. No, ei nyt sentään koko ajan. Mutta ehkä varhaiskasvatusikäisten ja koululaisten vanhemmat tietävät mistä puhun. Siitä, kun mitään ei voi suunnitella, koska kaikki voi peruuntua koska tahansa. Ja minä RAKASTAN suunnittelua.
Meille ei ole osunut edes vielä mitään pitkäaikaissairautta, mitä nyt rauta-arvot ovat syynissä (mikä on kuulemma supertyypillistä nimenomaan kolmevuotiailla, kaikki rauta on siinä iässä käytössä ja varastot tyhjenevät). Ei ole ollut korvatulehduskierrettä, putkituksia eikä koko perheen noroa. Viime vuonna olimme 5 viikkoa yhtäjaksoisesti kipeänä Mimmin kanssa eikä syytä koskaan löytynyt. Se raastoi henkisesti ja fyysisesti, kun yskä hakkaa joka yö ja kuuntelet sitä yöstä toiseen.
On muuten jännä ilmiö, että lapset sairastaessaan tuntuvat vain lisäävän kierroksia. Mietin onko tämä jokin evoluution kehittämä suojamekanismi? Olemme kuitenkin olleet saaliseläimiä ja saalistajat huomaavat heikot yksilöt ensimmäisenä. Ehkä siksi lapset eivät jää korkeassa kuumeessa paikalleen, vaan feikkaavat olevansa elämänsä kunnossa?
“En ole lääkäri mutta voin toki vilkaista”. Seuraavat vinkit ovat varmasti monelle itsestäänselvyyksiä mutta ajattelin silti niitä koota yhteen, jos vaikka jokin ei ole vielä tuttu.
Oksennustauti
- Jostain syystä sitruunavettä (suolalla höystettynä) voi olla helpompi juoda kuin tavallista vettä. Muistan lapsena, että Jaffa oli se paras juoma ja jos lapsi sietää happoja, niin go for it! Meillä juotiin lapsena myös usein Gefilus-mehua. Siksi en ole voinut niitä aikuisenakaan juoda, koska tulee oksennustauti mieleen 🙂
- Vadit (meillä kaksi kappaletta) ovat aina lähettyvillä mutta pienillä lapsilla se ei yleensä riitä ja vahinkoja sattuu. Suosittelen vatia ämpärin sijaan, koska se on matalampi lapselle ja helpompi osua. Meillä lapsena yleensä myös kerrossängyssä vaihdettiin sänkyjä siten, että oksentava oli aina alasängyssä.
- Sain niin hyvän vinkin, että huh, tää pelasti meidän viikonlopun! Lapsen vuoteeseen kasataan päällekkäin pyyhkeitä ja päälimmäinen kerros kuoritaan pois oksennuksen tullessa sänkyyn. Mutta ei siinä vielä kaikki! Kuulemma fleecehuovat ovat vielä parempia ja me uhrasimme kolme parvekekäytössä ollut huopaa – pitivät oksennuksen oikein hyvin eikä mennyt läpi!
- Pitkähiuksisella hiukset letille tai korkealle ponnarille 🙂 Myös suihkumyssy voi olla toimiva, ettei tarvitse koko ajan olla tukkaa pesemässä
- Kosteussuojat myös vanhempien sänkyyn!
- Varaa pyykkitupa heti, jos mahdollista. Monissa paikoissa on myös itsepalvelupesuloita, jos joku perheenjäsen on terveenä niin suosittelen pesemään lakanapyykit ja pyyhkeet isossa koneessa!
Flunssa
- Inkivääri ja hunaja ovat mulle itselleni toimiva keino flunssan oireiden lievittämiseen mutta inkivääri ei yleensä ole lasten mieleen ja hunajaa ei ihan vauvoille saa antaa. Mimmi pyytää nykyään usein lusikallisen hunajaa ja olen sen antanut, jos vaikka saa siitä jotain lohtua kipeään kurkkuun
- Eräs lääkäri selitti mulle kerran, että kehossa yksi tärkeimpiä asioita on ilmastointi. Ilmastointi toimii siis pääosin nenän kautta, joten pienikin “tukos” siellä aiheuttaa tulehdusta. Nenän pitäminen auki on siis supertärkeää flunssan ehkäisyssä ja hoidossa. Meillä siihen on ollut käytössä Physiomer Baby- suolasuihke ja toisena tärkeinä pilkotut sipulit ja valkosipulit harson sisään ja sängyn päätyyn.
- Kauratyynyt lämmitettynä tuovat lohtua kaikkiin särkyihin ja kolotuksiin, myös kuumeen noustessa auttavat viluun
Entero yms. rokot
- Meillä ainut mikä auttoi enterorokon aiheuttamaan kipuun oli kylmät harsot. Laitoin siis vauvan harsoja kostutettuna pakastimeen. Hain niitä siellä joko jäisinä tai hieman viilenneinä (pro tip, toimii myös vauvan hammassärkyyn/helteellä viilennyksenä) ja käärin lapsen jalat ja kädet kylmiin harsoihin. Jostain syystä entero vaivasi erityisesti yöllä ja lapsi sai harsojen avulla nukuttua edes pätkissä.
- Kuulin, että vesirokkoon on kehitetty jokin voide, joka saattaisi auttaa myös enterorokkoon mutta en ole itse tätä kokeillut.
- Enterossa kaikki kylmä on ystävä, joten voit huoletta mennä koko päivän pelkällä mehujäällä
Yleiset vinkit sairastuvalle
- Ensimmäinen vinkki saattaa ärsyttää jotakuta, mutta sanon sen silti. JÄÄ KOTIIN KIPEÄN LAPSEN KANSSA TAI HANKI HOITAJA! Tiedän tiedän, työt odottaa, ei voi olla pois, kotona olo kipeän kanssa raastaa hermoja mutta silti, sinä olet korvaamaton vain yhdessä paikassa ja se on kotona. Et varmaan haluaisi, että toiset vanhemmat tuovat puolikuntoisen lapsen päiväkotiin muita tartuttamaan, ethän?
- Toinen erittäin tärkeä neuvo on: PYYDÄ APUA! Älä odota, että joku automaattisesti ilmestyy ovellesi lääkkeiden ja ruokakassin kanssa. Voit ihan reippaasti pyytää apua, sillä usko pois, ihmisillä on yleensä hyvä tahto ja ihan varmasti joku auttaa. Jos et keksi ketään, keneltä pyytää apua niin ei muuta kuin kauppakassitilaukset sun muut kehiin.
- Lapsi kannattaa opettaa sairastapausten varalle erilaisten lääkärileikkien avulla. Anna lapsen tutkia myös oikeita hoitovälineitä, kuten kuumemittaria, räkäimuria jne. silloinkin, kun hän on terve.
- Meille on muodostunut perinteeksi katsoa lapsen kanssa aina Olipa Kerran Elämää DVD:ltä. En tiedä auttaako se, mutta koska sarjassa usein valkosolut taistelevat viruksia ja bakteereja vastaan, mulle itselleni ainakin herää toivo, että hei, mun keho tekee parhaansa, vaikka olo onkin kurja.
- Tiedän, että monet käyttävät paljon Youtubea mutta mediakanavana se on mielestäni vähintäänkin arveluttava. Luotan enemmän Yle Areenasta löytyvään materiaaliin, esimerkiksi Pikku Kakkosen sisältöön. Sieltä löytyy kivaa, turvallista ja opettavaistakin materiaalia lapselle katsottavaksi.
- Tähän jatkoksi liputan jälleen kerran DVD-levyjen puolesta. Koska itsekin haluan kipeänä katsoa jotain tuttua ja turvallista (tyyliin Frendejä tai suosikkielokuvia) ymmärrän hyvin, että Mimmi toivoo kipeänä itselleen tuttuja ohjelmia. Meillä pyörivät yleensä Muumit, Myyrä, Pingu ja vanhat Franklinit.
- Äänikirjat tuovat hetken helpostusta ruutuaikaan ja unikin saattaa tulla nopeammin. Meidän suosikkeja ovat olleet Prinsessa Pikkiriikki, Heinähattu ja Vilttitossu, Uppo-nalle, Unitalon tarinoita lapsille (paras nukutussatu) sekä Yle Areenasta löytyvät Pippa Pippurit ja muut sadut.
- Näin yleisesti meillä uppoaa kipeänä parhaiten mehukeitto, piimä, pillimehu, mustikkamehu ja tietenkin jätski, ekana ruokana on usein ollut näkkileipä ja juusto tai tortillalätyt (voi täyttää esim. salaatilla ja leikkeleellä ja kääriä rullaksi). Flunssassa olen antanut lämmitettyä maitoa ja hunajaa.
- Kylpy ja suihku auttaa melkein aina ja moneen vaivaan.
- Meillä on aina kipeälle olevana “SAIRASTELUPATJA” eli ikivanha vaahtomuovipatja, jonka olen saanut kotoa mukaani lähdessäni opiskelemaan. Samalla patjalla olen itse aikoinaan sairastanut ja katsonut Leijonakuningasta. Patja auttaa suojaamaan sohvaa tai omaa sänkyä ja sen voi tarvittaessa siirtää vaikka kylpyhuoneen lattialle.
- Juomapullo on ihan paras silloin, kun lapsi ei suostu nauttimaan nesteitä, pillimehujen määrää ei lasketa
- Mulla on itselleni aina vanha Snoopy-yöpaita mun lapsuudesta, jonka ängen vieläkin päälleni (onneksi ysärillä oli niin isot koot!) ja saan siitä ihan hirmuisesti lohtua. Jos siis lapsella on jokin lemppariyöpaita, vauvaharso, unikaveri niin se voi oikeasti olla tärkeä juttu (tutut tuoksut ja tuntuma). Tosin itse muilutin lapselleni oksennustaudin aikaan ns. “kakkoslaadun” unikaverin, joka saikin osumaa mustaherukkamehusta mutta pääsi kuumaan pesuun ja toipui järkytyksestä.
Kyselin instagramissa teidän vinkkejänne sairastuvalle. Sain seuraavia ohjeita, joita olette kokeilleet!
- Oksennusämpäriin muovipussi, jolloin ämpärin pesu on helpompaa
- Valkosipulit yöpöydälle, korviin (???) ja sukkiin (meidän äiti tosin kertoi, että yhdellä lapsella oli lähtenyt korvista nahka, kun oli laitettu sipulit korviin, siis omalla vastuulla!)
- Kirjat, smoothiet ja Spotifysta sadut pyörimään
Kiitos näistä vinkeistä! Toivottavasti joku sai uusia vinkkejä, miten helpottaa pienten oloa. Tietenkin lääkärit osaavat neuvoa, miten juuri teidän lasta voi auttaa ja osaavat määrätä oikeanlaiset lääkkeet ja hoidot 😉
t. Heini