Leikkivinkit

100 tapaa käyttää muovailuvahaa

Okei no heti alkuun huijasin, ei nyt ihan sataa tapaa.

Kerron salaisuuden; muovailua käytetään toimintaterapia-arviossa yhtenä testivälineenä, mm. kahden käden yhteistyön arvioimiseen ja myöhemmin koululaisilla työkalujen käytön arvioimiseen. Olen siis (ikävä kyllä) tottunut siihen, että vihkisormuksessani on pieni värisuora erivärisiä muovailuvahan paloja. Kyllä, muovailen työkseni.

Terapiassa käytän erilaisia muovailuvahoja ja -massoja melko paljonkin. Yleensä suosin muovailuvahaa, joka on tehty mehiläisvahasta. Sen etu on verrattain hyvä hygieenisyys, allergeenejä on vähän ja pienellä lämmityksellä (käsissä, usein kylläkin kiireessä patterilla) vaha on miellyttävää muotoilla. Mehiläisvaha ei myöskään kuivu toisin kuin jotkut vastaavat tuotteet (esim. Play Tough kuivahtaa helposti).

Silkkimassa ja sen sukulainen helmimassa ovat erittäin ERITTÄIN hyviä askartelussa, sillä ne kuivuvat ilmassa eikä niihin tarvitse uunia. Huono puoli on tietenkin se, että ne kuivuvat, mikäli tarkoitus oli lähinnä massan tunnusteleminen ja muovailu. Olen joskus “elvyttänyt” vedellä kuivahtanutta silkkimassaa minigrip-pussissa, siitä riitti pitkään iloa pussia puristeleville pikkukäsille. Lopputulos muistutti viime vuosina suosiossa ollutta limaleikkiä.. Taikataikinaa voi tehdä tietenkin itse. Erilaiset limat ja DIY-muovailuvahat ovat myös suosiossa mutta niitä en ole vielä kotona kokeillut. Vaikka seuraava vinkki ei sovellu varsinaisesti muovailuun, suosittelen myös kokeilemaan ilmapallon täyttämistä perunajauhoilla. On muuten erittäin hauskaa, kunnes pallon poksahtaessa ei enää olekaan.

Olen ollut lapsena ns. himomuovailija. Ei ehkä ihme, että loistin koululaisena savitöissä.. Mulla on punaista mehiläisvahaa, siskolla keltaista, keltaista en saanut koskaan lainata. Tein ison “kallion”, johon koversin pieniä kuoppia, siellä muovailevani pikkueläimet asuivat. Jossain vaiheessa mulla oli kova dinosaurusvaihe mutta useimmiten tein pieniä pupuja, kettuja ja niille ruokia. Muita helposti toteutettavia eläimiä ovat linnut, perhoset, toukat, madot, hyönteiset ja hirviöt ovat myös suosiossa. Siskoni lempimuovailuhahmo oli “ONIX” Pokemonista 😀

12 Leikkiä muovailuvahalla, sovella ikäkauden mukaan:

  • Makkaroiden pyörittely ja pilkkominen esim. leikkiveitsellä
  • Makkaroista kirjainten ja numeroiden muovaileminen
  • Voi leikkiä myös ruuanlaittoa, muffinssien pullien, rullien tekoa, jne.
  • Piparileivontamuotin uhraaminen muovailukäyttöön, muovailuvahan kauliminen edistää kahden käden yhteistyötä symmetrisesti
  • Ruokailuvälineiden käytön harjoittelu (lähinnä veitsen ja haarukan yhteiskäyttö, ei kuitenkaan muovailuvahaa suuhun!)
  • Hahmojen muovailu, apuna voi käyttää myös askartelusilmiä
  • Pienien lelujen piilottaminen muovailuvahan sisään
  • Yhden muovailuvahaköntin voi varata siihen, että sen tunkee ihan täyteen pieniä helmiä, hamahelmiä ja vastaavaa sälää (käytetään erityisesti tuntoaistin herättelyssä). Ja niitä minihelmiä pitää olla siellä siis tooooodellla paljon.
  • Mehiläisvahaa voi lämmittää vesihauteessa tai patterin päällä oikein lämpimäksi, jolloin voit tehdä “käsinaamion” lapselle.
  • Saksilla leikkaamista kannattaa ehdottomasti harjoitella muovailuvahapötköä leikkelemällä. Erityisesti vauhdikkaat lapset ovat innostuneet tästä, vaikka saksityöskentely ei muuten kiehtoisi lainkaan.
  • Muovailuvahaleikkeihin saa uusia ulottuvuuksia, jos käytössäsi on muovailuun tarkoitettuja työkaluja (löytyy ihan perus-prismasta). Jos näitä ei satu olemaan, hyödynnä muovisia veitsiä, rautalangasta tehtyä lenkkiä tms. jolla voi kaivertaa koloja, hammastikkuja jne.
  • Leimasimilla voi myös tehdä muovailuvahaan kuvioita! Töissä mulla on ihan tähän tarkoitetut leimasimet mutta ihan perusaskartelujutuilla saa kanssa kivoja kuvioita. Leimasimet ovat verrattain kalliita, joten suosittelen myös ihan vaan piirtämään vaikka sukkapuikolla kuvioita. Erittäin hyvä motivointikeino piirtämistä ja kirjoittamista harjoittelevalle…
  • Silkkimassalla voi tehdä vaikka ja mitä.. saat kestävämpiä askartelutuotoksia ja silkkimassan tuntuma on todella ihana, kevyt ja silkkinen. Jotkut aistiyliherkät lapset pystyvät muovailemaan silkkimassalla, vaikka eivät tavallista muovailuvahaa sietäisikään
  • Muovailuvahaan jää ihanat renkaanjäljet pikkuautoista, vaikkapa Plaston traktorista vahan saa myös helposti pois. Tähän leikkiin suosittelen erityisesti taikahiekkaa (kinetic sand), jolloin pesuvati muuttuu ihanaksi hiekkakuopaksi. Taikahiekkaa en itse valitettavasti vielä omista, mutta joulupukille vink, vink! Töissä käytän aika paljonkin taikahiekkaa erityisesti aistisäätelyltään poikkeavien lasten kanssa.
  • JOS sulta löytyy kotoa mitä tahansa irtosilmiä, rikkinäisiä leluja, kinderlelun osia tai vastaavia, voit tehdä muovailuvahasta erilaisia hahmoja. Olen itse saanut ylhäällä kuvassa olevan setin ystävältäni Eveltä (palkinnoksi olisiko ollut musavisasta? Toimintaterapeuttien iltamista ei tekemiset lopu kesken..)
  • Villi kortti; anna lapselle vapaat kädet. Älä ohjeista ollenkaan, älä korjaa epätasaisia matoja, älä neuvo, vaan kysele. Mitä tällä muovailuvahalla voisi tehdä? Anna sotkun tulla, anna murusien putoilla lattialle, hengittele ja ole vaan “let it go”-asenteella. Lapsesi saattaa yllättää sinut (tavalla tai toisella). Tiedän, tää on vähän next level- tasoa mutta kannattaa koittaa edes joskus 😉

Tässä nyt mitä tuli mieleen näin ensihätään. Unohtuiko joku? Vinkkaa omat muovailuleikkisi! Toivottavasti näistä on sulle ja/tai muksuille iloa!

Terveisin Heini

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mistä ostan terapialeluja?

10 huhtikuun, 2020

Huolehtimisesta

14 huhtikuun, 2020