Vain äitylijutut / Vanhemmuus

Aika ennen odotusta

HUOM! NÄMÄ SEURAAVAT TEKSTIT OLEN KIRJOITTANUT OSITTAIN TOUKOKUUSSA 2019 EDELLISESSÄ BLOGISSANI ja ovat osa raskausmuistelosarjaa! Tästä johtuen niissä saattaa hassuja sanamuotoja ja aikamuotoja, asiavirheitä tai hormoonihuuruja! Teksti on minulle aika henkilökohtainen.

“Olen vältellyt blogiin kirjoittamista koko syksyn ja kevään, koska jotenkin pelottaa kirjoittaa itselle niin tärkeästä aiheesta. Äitiys on asia, jota arvostellaan tosi helposti ja äänekkäästi ja koko raskausajan olen ollut vähän herkillä ja varovainen kertomasta asiasta, vaikka samalla haluaisin kertoa siitä kaikille. Olen ollut myös varovainen, koska tuttavapiirissäni ei ole kovin paljon vauvoja ja tiedän, että osalle tulee raskaudesta ja vauvoista keskustellessa heti oksennus suuhun. Asia on kuitenkin mulle huipputärkeä, koska olen toteuttamassa unelmaani ja en osaa täysin peitellä onneani asian suhteen.

Nämä kuvat otin salaa lähimetsässä syyskuussa, kun en vielä ollut tehnyt positiivista raskaustestiä. Tein tuosta kurpitsasta myöhemmin sosekeittoa ja kokkasin muutenkin maanisesti koko viikonlopun. (Mikä olikin ihan hyvä, että pakkasessa oli paljon ruokaa.. viikon päästä alkoi nimittäin oksentaminen 24/7 eikä ruuanlaitto sujunut kolmeen kuukauteen). Vaikka en tiennyt olevani raskaana, oli sellainen tunne, että halusin ottaa nämä kuvat.. En todellakaan kehdannut kertoa tästä aavistuksesta ja toiveesta kellekään. Toive oli kuitenkin vahva. Siitä kertoo ehkä se, että minulla on jo Stokkalta ostettu äitiysmekko päällä.

Kaiken lisäksi kuvia suunnitellessa ja ottaessa olin laskenut väärin lasketun ajan. Vauva ei ole siis tulossa toukokuun puolella, vaan melko varmasti kesäkuussa!!! Nyt mahani on jo oikeasti iso mutta kurpitsan kanssa oli tuolloin kiva fiilistellä..”

Tarkoitus oli tehdä sote-vauva, siten, että jäisin äitiyslomalla ennen organisaatiouudistusta. No kuten arvaatte, se ei valitettavasti onnistunut, sillä toisin kuin luulin, raskaus aina sen alkamisesta lähtien on täydellisen epävarmuuden ja hallitsemattomuuden aikaa. Se on hyvää harjoittelua tulevaa vauva-arkea varten, sillä asiat eivät ole kaikilta osin omissa käsissä, mikä on loistavaa harjoitusta kaikenlaisille kontrollihirmuille. Mitä maanisemmin kyttäsin ovulaatiotestejä, sitä enemmän stressaannuin. Kierrossa, jossa lopulta raskauduin olin selvästi rennompi asian suhteen ja stressasin vähemmän.

Jossain vaiheessa olin ihan epätoivoinen erityisesti PMS-oireiden aikoihin, ajattelin, että varmasti ne munasolutkin on loppu ja olen hedelmätön. Tämän oli päätellyt siitä, että vanhempi nainen kahvihuoneessa oli kertonut, että he eivät saaneet yrityksistä huolimatta toista lasta. Kun kerroin, että olin huomannut itselläni karkeita “partakarvoja” leuan alla, hän tokaisi; “Niin siitä minullakin se hedelmättömyys sitten alkoi”. Keliakia voi hoitamattomana aiheuttaa lapsettomuutta ja olin gluteenittomasta ruokavaliosta ihan supertarkka noihin aikoihin.. Menkkojen aikaan olin lohduton. Muistan eräänkin kerran, kun olin yksin mökillä riipputuolissa valkoinen kaftaani päällä ja kun vuoto alkoi, se tuntui silloin maailmanlopulta. Tämä kaikki siitä huolimatta, että emme edes yrittäneet kovin pitkään, mutta tällaiselle suunnitelmalliselle ihmiselle se tuntui pitkältä odotuksen odotukselta.

Tein paljon valmisteluja vauvaa ajatellen jo ennen odotusaikaa. Lopetin alkoholin käytön kokonaan 6kk ennen raskauden yrittämisen aloittamista. Aloin käyttää foolihappoa 4kk ennen yrittämisen alkua eli yhteensä 8kk ennen raskautumista ja tietysti koko raskauden ajan. Siihen paloi muuten euro, jos toinenkin. Söin paljon kukkakaalia ja vihreitä kasviksia sekä palkokasveja kuten linssejä, koska olin lukenut, että vauvaa toivoessa kehon on hyvä olla ravinnon ja vitamiinien suhteen valmiina. En tiedä, oliko tällä kaikella mitään merkitystä mutta silloin se tuntui rauhoittavalta, ikään kuin voisin vaikuttaa asiaan.

Suunnittelin liikuntaharrastukset sen mukaan, ettei potentiaalisesta raskaudesta olisi haittaa (tanssi vaihtui joogaan), aloin säästämään systemaattisesti (tästä myöhemmin lisää) ja tein paljon asioita, joista nautin, sellaisia, joita arvelin ettei vauvan kanssa voisi tehdä. Kävimme mm. mieheni siskon kanssa riippumatoissa yöpyen minivaelluksella Repovedellä, sillä tiesin, että yön yli vaellukset saisivat odottaa vauva-arjessa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kannattanut tehdä tämän tyyppisiä asioita enemmänkin, sinne melontakurssille nyt ainakin olisin voinut mennä.. Silloin ajatukset olivat kuitenkin niin vahvasti vauvassa, että halusin säästää rahaa vauvaa varten, enkä käyttää sitä reissuihin sun muihin.

Ensimmäiset vauvanvaatteet olin ostanut eräänä kuumana heinäkuun päivänä. Muistan myös, että juuri ennen kuin olin saanut tietää olevani raskaana, ostin kirpparilta lasten aurinkolasit ja rintarepun. En suosittele tekemään tämän tyyppisiä ostoksia, ne aurinkolasitkin olivat jotain 3-vuotiaan kokoa ja rintareppu jäi käyttämättä (koska ihastuin kantoliinoihin). Sen sijaan neuvoisin keskittymään asuntojuttuihin, opiskeluihin ja työjuttuihin, koska niihin ei sitten myöhemmin oikein energia riittänyt. Taktisesti olimme juuri elokuussa saaneet pitkään kestäneen pintaremontin päätökseen ja iso henkinen taakka putosi silloin harteilta.

Mistä ensimmäisenä arvelin olevani raskaana? Näin jälkikäteen voisin sanoa, että siitä, ettei tuntunut yhtään siltä, että olen raskaana. Kun aiemmin olin tuntenut valeoireita laidasta laitaan (kiitos vauva.fi) nyt olin melko varma, että ovulaatio oli mennyt sivu suun. Ovulaatiotestit eivät kertaakaan minulla hälyttäneet, johtuneeko sitten siitä, että ilmeisesti ovulaationi oli aivan eri aikaan kuin mitä kaiken maailman laskurit ja tuntemukset minulle kertoivat. Ei siis minkäänlaisia tunnistettavia oireita, eikä tuntemuksia. Mainittakoon kuitenkin, että ennen positiivista raskaustestiä mökötin miehelleni 2 viikkoa, selasin joka ilta mielenosoituksellisesti puhelinta ja haukuin hänet monta, monta kertaa lyttyyn. Olin siis “kuin perseeseen ammuttu karhu” kuten mun isän sanonta kuuluu. Muistan vain yhden oudon jutun; kävimme mieheni kanssa syömässä nepalilaisessa ja oksensin heti sen jälkeen parkkipaikalla. Ajattelin aidosti, että kyse on ruokamyrkytyksestä, tässä vaiheessa raskausviikkoja ei ole voinut olla enempää kuin 2 tai 3, kun testi hälytti vasta viikolla 4.

Takautuvat raskausjutut jatkuvat todennäköisesti viikottain, joten kannattaa seurata tätä hormoonipitoista tarinaani kesäkuisen Musumen raskaudesta. 🙂 Näitä on ollut yllättävän kiva muistella!

terveisin Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vähemmän hehkeät äitihetket

marraskuu 24, 2020