Yleistä

Kokemuksia tattariakanatyynystä

Kaupallinen yhteistyö Tattariinan kanssa

Kun Mimmi täytti yksi vuotta, hän sai tädiltään lahjaksi tattariakanatyynyn. Itse en ollut kuullutkaan moisesta.. “Ai mikä se?”, kysyin, kuin siskoni kysyi, saisiko ostaa yksivuotiaalle sellaisen synttärilahjaksi. Kun hän mainitsi sanat “ergonominen”, “kierrätyskankaista” ja “ekologinen” olin jo aika vakuuttunut. Hän oli itse käyttänyt tyynyä jo pitkään, kun etsi sopivaa tyynyä CPAP-laitteen kanssa käytettäväksi. Vannoutunut käyttäjä on siskoni lisäksi ystäväni, joka on fysioterapeutti. Olin aloittanut tämän tekstin jo aikoja sitten, mutta sitten tajusin, että haluan kokeilla tyynyä itsekin (taapero ei osannut analysoida tattariakanatyynyn eroja tavalliseen)! Otin siksi yhteyttä Tattariinaan ja pääsimme koko perheen voimin kokeilemaan uusia tyynyjä.

En ollut kuullut ennen tätä tattariakanoista ja tattaria nautin yleensä vain aamupuurossa. Minulla on ollut keliakia 12 vuotta, joten gluteeniton tattari oli tuttu juttu. Tattari on kuitenkin ollut käytössä esimerkiksi Japanissa tyynymateriaalina jo satoja vuosia! Lukemani mukaan tattarilla on rauhoittava vaikutus ja aloin heti miettiä, tästäkö se johtuukin, että tyttö on nukkunut viimeiset puoli vuotta niin hyvin?!??

Mimmi on nukkunut mahallaan tai kyljellään siitä asti, kun hän oli 2kk. Tyynyn kanssa hän usein köllöttelee myös selällään mutta käy yleensä nukkumaan kyljelleen. Mietin kovasti, tarvitsee vauva edes tyynyä? Ei tarvinnut, mutta taaperolle tyynystä on ollut paljon iloa. Pienten kanssa mietityttää aina se, aiheuttaako pehmolelut, tyynyt tai vastavaavat tukehtumisvaaraa mutta tattariakanatyyny on täynnä pieniä ilmataskuja, joten se on luontaisesti hengittävä.

En aloittanut tyynyn käyttöä heti yksivuotiaana mutta se sai olla taaperon sängyssä, jotta tyyny tulisi tutuksi. Huomasin, että tyttö alkoi aktiivisesti hakea jotakin pään alleen ja usein myttäsi peiton “tyynyksi”. Silloin oli aika ottaa tyyny aktiivisemmin käyttöön ja Mimmi tykästyi siihen heti. Pian kaikille lapsille tuttu hokema “Pää tyynyyn” tulikin tutuksi.

Ergonomisuus on tyynyä valittaessa varmasti yksi tärkeimpiä kriteerejä. Tattariakanatyyny muovautuu käyttäjän pään muodon mukaan. Tykkään tästä ominaisuudesta ihan älyttömästi! Minun ei tarvitse murehtia, miten päin Mimmi nukkuu yön aikana, kun tyyny seuraa mukana. Tattariakanatyynyn saa muotoiltua ihan littanaksi tai korkeammaksi “ruttuun”.

Moniin muihin tyynyihin verrattuna Tattariinan tyynyt ovat melko edullisia. Niitä kannattaa siis kokeilla matalalla kynnyksellä. Valikoimasta löytyy mm. Suomessa harvinaisia japanilaisia tyynyjä, imetystyynyjä ja tulossa on myös ekologisia joogatyynyjä! Saimme miehen kanssa testiin keskikokoisen Tattaraija-tyynyn, joka sopii minulle, joka nukun yleensä selälläni ja isompi. Tattareijo tuli miehelleni, joka nukkuu yleensä kyljellään. Olemme nyt kokeilleet uusia tyynyjämme pari viikkoa ja olen ollut tyytyväinen. Kysyin mieheltäni, mitä mieltä hän on ollut ja hän nosti peukkua; “On hyvä”.

Isoin kysymykseni tyynyä pyöritellessä oli, eikö se pidä ääntä nukkuessa ja mieheni ihmetteli samaa. Tattariakanat kun liikkuvat tyynyn sisältä ja pientä suhinaa kuuluu, jos tyynyä liikuttelee. Mutta ei, tyyny pysyi paikoillaan hyvin ja normaalia “tyynyn suhinaa” kummempaa ei kuulu asentoa vaihtaessa. En edes ajatellut asiaa ensimmäisen yön jälkeen. Toinen asia, minkä huomasin oli, että niska-hartiavaivani hellittivät ja en purenut niin paljon hampaitani yhteen yön aikana.

Tattariakana tuntuu mielestäni yhtä aikaa kovalta ja pehmeältä. Pehmeältä siksi, että akanat liikkuvat tyynyn sisällä ja muovautuvat minkä muotoiseksi vain. Tuntuma on kuitenkin yhtä aikaa napakka ja pää ei pääse putoamaan tyynyltä. Koska nukun yleensä nukkumaan käydessäni selälläni ja yöllä kyljelläni, tykkään, että tyynyä voi muokata asennon mukaan. Raskausaikana suositus oli, että nukkuisi vain oikealla kyljellä ja olisin silloin kaivannut tämän tyyppistä tyynyä myös “halityynyksi”.

Hän katsoo telkkarista Titi-nallea ja välillä silitteli tyynyä iloisena

Saimme Mimmille kokeiluun myös sylipainotyynyn. Sylipainoa käytetään päiväkodeissa ja kouluissa lapsille, joilla voi olla hankaluuksia rauhoittumisessa tai keskittymisessä. Painotyynyn vaikuttavuus perustuu rauhoittavaan syvätuntoon, joka vaikuttaa autonomiseen hermostoon jäsentävästi. Mimmi on kovasti tykästynyt painotyynyyn ja se on mukana myös leikeissä. Tämä tyyny oli verrattain kevyt ja sopi Mimmin painolle hyvin. Painotyynyä voi käyttää, jos lapsen on vaikeuksia rauhoittua vaikkapa kirjan lukuun tai ohjelman ääreen. Tattariinassa on niin mukava asiakaspalvelu, että kannattaa kysellä myös yksilöllisiä ratkaisuja tattariakanatyynyihin.

Tässä kuvassa näkyy kaunis kierrätyskangas, josta Mimmin nukkumatyyny on valmistettu!

Kaikki Tattariina-tuotteet valmistetaan käsityönä Keski-Suomessa. Täytemateriaalina käytetty tattariakana ja tattarinjyvät ovat suomalaisilta pelloilta ja kangasmateriaalit ovat pääosin uusiokäytettyjä kierrätystekstiilejä. Tattariakanat voi tyynyn elinkaaren päättyessä laittaa vaikka kukan juurelle multaa peittämään. En tiedä, miten tyynyn saisi tämän ekologisemmaksi ja olen todellakin vaikuttunut Tattariinan ideologiasta ja aidosta pyrkimyksestä kohti kestävää kehitystä.

Peukku siis tattariakanatyynylle, etsit sitten tyynyä muksullesi tai itselle. Tattariinan sivuilta löytyy paljon lisätietoa tattariakanasta ja sieltä voit tilata tyynyn kokeiluun!

terveisin Heini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *