Kuulumisia Ihanin perheloma Vierumäellä Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä hetkeä, tätä tunnetta, tätä kiitollisuutta ja tätä rentoutumisen ja onnen tunnetta. Meille tarjoutui niin ihana mahdollisuus, että olen siitä velkaa ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Miehen sisko oli varannut mökin Vierumäeltä ja kaiken lisäksi piti meidät hyvissä ruuissa koko reissun ajan. Mökki on vähän ehkä vähättelyä, majoitus oli nimittäin niin hieno ja upea, että kyllä meidän todellakin kelpasi. Saunan lisäksi majoituksessa oli palju (!), joka teki ehdottomasti meidän lomastamme luksusta. Kävimme aikuisten kesken pelaamassa padelia, mulle ensimmäistä kertaa. Se oli TODELLA hauskaa! Sen lisäksi menimme miehen kanssa kahden metsätreffeille eli ajelemaan e-fatbikeillä suomeksi “läskipyörillä”, sekin ensimmäistä kertaa. Kävimme myös molemmat hieronnassa ja se teki hyvää tietokonetyöskentelyn ja 1-vuotiaan nostelun runtelemille selillemme. Mitä lasten kanssa sitten voi tehdä Vierumäellä talvella? Siellä oli ainakin pieni kylpylä, jonne olisimme varmaan menneet, mikäli oma paljumme ei olisi ollut niin ahkerassa käytössä. Kiersimme Mimmin kanssa pulkalla Ahvenlammen ja sen jaksaa kävellä vaikka pienempikin taapero helposti. Lopussa pidimme evästauon nuotiopaikalla. Ulkoilureittejä olisi ollut enemmänkin, mutta valitsimme tällä kertaa kaikkein lähimmän reitin 400 metrin päässä Vierumäen keskuksesta. Toisen eväsretken teimme ihan majoituksemme takana kulkevalle polulle ja söimme eväät pulkassa istuen suon rannalla (hetki oli muuten harvinaisen idyllinen, kamerasta oli tietysti silloin akku loppu). Kävimme kokeilemassa Vierumäen leikkikenttiä, niitä näimme ainakin kaksi. Mimmiä ei meinannut saada toiselta pois lainkaan. Olimme reissussa kolme yötä ja aika kului kuin siivillä. Meillä olisi ollut lisäksi sukset ja luistimet Mimmille mukana mutta tällä kertaa ne jäivät käyttämättä. Ladut näyttivät olevan hyvässä kunnossa ja hiihtäjiä oli liikkeellä mukavasti. Ulkojäät olivat nyt maaliskuussa jo hieman sulaneet, jäähalliin olisi voinut kuitenkin varata (maksullisen) yleisöluisteluvuoron mailallisena tai mailattomana. Uskon, että keväällä ja etenkin kesällä olisi vieläkin enemmän tekemistä, ainakin kiipeilypuisto kiinnostaa kouluikäisiä. Ruokailusta vielä nopeasti, kävimme syömässä ravintola V:ssä, siellä oli alkuillasta muitakin lapsiperheitä. Annokset olivat mielestäni melko kalliita mutta lapsille mieluisia (nakit ja muusi maistuivat). Palvelu oli todella ystävällistä ja lapsiin suhtauduttiin ystävällisesti. Parasta oli tietenkin seura. T:n siskot huolehtivat hellästi jälkikasvustamme (nukuin yhtenä aamuna puoli kahdeksaan!!! Voitteko kuvitella?) viihdyttivät, auttoivat lasten hoidossa, syöttivät ja leikkivät. Oli kivaa viettää aikaa kiireettömästi. Illat sujuivat aikuisten kanssa lautapelaillen. Mimmikin pääsi jo joihinkin peleihin “mukaan”, ainakin SushiGo ja Uno onnistuivat “melkein”. Suosittelen tällaista aktiivilomaa, se oli todella hauskaa ja rentouttavaa. terkuin, Heini
Arki / Kuulumisia toukokuu 20, 2023 1 viikko Tagged ajankäyttö, ajatuksia, kesä2023, kesäkesäkesä, retket Kuulumisia toukokuulta ja suunnitelmia kesäksi Heti alkuun tärkeä tiedotus: Pidän ensi viikon somevapaata, joten blogikaan ei päivity ensi viikolla. Olemme lasten kanssa reissussa ja tapani mukaan poistan […]
Arki / Kuulumisia huhtikuu 28, 2023 1 kuukausi Tagged kuulumisia, leikki-ikä, perhevapaa, taapero Päivä perhevapaalla -Aamu alkoi hyvin, tanssittiin auringon valossa, oli idyllistä ja lapset katsoivat lumoutuneina mun tanssia ja matkivat söpösti mukana -Sitten hermostuin esikoiselle, joka […]
Arki / Kuulumisia huhtikuu 25, 2023 1 kuukausi Tagged ajatuksia, arki, kuulumisia Kevään kuulumisia Kevät juoksee vauhdilla eteenpäin, sellaisella vauhdilla, että minä en meinaa pysyä mukana. Kaikki tuntuu tapahtuvan nopeasti, melkein liian nopeasti. Ostin pääsiäisenä herätysostoksena […]
Kuulumisia maaliskuu 4, 2023 3 kuukautta Tagged juhlat, synttärit Synttärit ovat täällä taas Kierrätyspallot selvisivät 3 viikkoa jopa mun synttäreihin asti! 32 vuotta, hyvä minä! Viime vuonna emme juhlineet ollenkaan, tänä vuonna sitten kaksin miehen […]