DIY / Leikkivinkit / Lelusuositukset Projekti: nukkekoti Nachon ensimmäinen prinsessa-hiiri! Kaikki alkoi siitä, kun kävin kirpparilla eräänä harkitsemattomana päivänä joulukuussa. Löysin pilkkahinnalla Mailegin hiiriä ja tarvikkeita. En vain voinut jättää niitä sinne.. Tiesin jo silloin mitä tuleman piti. Tiesin, että nyt jos lähden tähän touhuun, loppua ei näy, enkä ole tyytyväinen ennen kuin minulla on nukkekoti näille ihanuuksille. Olen harrastanut nukkekoteja tietyllä tavalla aina. Muistelen, että 6-vuotiaana tein ensimmäisen nukkekodin aaltopahvista. Parikymppisen aloitin roskiksesta dyykatun nukkekodin kunnostamisen ja se on tällä hetkellä kesäpaikassamme huolellisesti sisustettuna. Lapsena minulla oli sellainen pieni nukkekoti, kokonaan muovinen muovisine kalusteineen. Muistan, että rakastin leikkiä sillä ihan tolkuttomasti. Myöhemmin perusteen Barbielle hulppean asunnon kirjahyllyyn. Asunnossa oli kaikki mahdolliset yksityiskohdat valokuva-albumista koulutehtäviin ja Cermit-massasta tehtyjä tavaroita läppäreistä haarukoihin. Barbeilla oli pahvista tehty kerrossänky äidin ompelemine sivuverhoineen. Oli joitakin “oikeita” kalusteitakin ja Barbien pieniä tarvikkeita mutta paljon myös muualta lainattua pikkutavaraa. Leikin Barbeilla paljon ja pitkään. Haaveena varmasti olisi ollut hieno Lundbyn nukkekoti avautuvine ovineen mutta en tiedä, osasinko edes aktiivisesti sellaista toivoa. Minulle nukkekodin tekemisessä tärkeää oli luominen ja itse tekeminen. Nalleille tehty pahvitalo ja sen kalusteet rakentuivat kaikenlaisesta pienestä “roskasta” vitamiinipurkeista vaahtomuovi sohvaan. En ehkä muistaisi taloa, ellei siitä olisi otettu kuvaa erikseen, sillä jossain vaiheessa talo päätyi kierrätykseen. Nyt nähdessäni miten Mimmi innostui joulukalenteriin tekemästäni “tontun talosta”, tajusin, että hetki on oikea. Hän osaa jo hienosti leikkiä nukkekodilla ja on kiinnostunut pienestä tavaroista. Hän on saanut aikaisemmin leikkiä maalle maalla rakentamallani nukkekodilla ja osaa hienosti leikkiä myös mummilan upealla puisella talolla varmaan yksivuotiaasta lähtien. Toki Nacho tuo omat haasteensa kuvioon, koska pikkuvauvalle nukkekodin tavarat eivät ole vielä sopivia. Nukkekoti täytyy siis säilyttää sitten, että vauva tai taapero ei se pääse käsiksi. En tiedä, tuleeko sisustusvimma kalliimmaksi oikeassa kodissa vai nukkekodissa, siellä uutena Mailegin huonekalut maksavat maltaita. Yritän löytää kalusteita second handina tai alesta? Ehkä tehdä itse jotain? Nyt kuitenkin haaveilen ensisijaisesti itse nukkekodista. Olen vielä hieman kahden vaiheilla toteutetanko nukkekodin oikeasti ihan vaan kirjahyllyyn kuten omassa lapsuudessani vai metsästetäänkö erillistä nukketaloa. Siinä olisi etu, että kotia voi maalata, tapetoida ja niin edelleen, kirjahyllyä en siihen uhraa. Tällä kertaa en aio tyytyä kompromissiratkaisuun vaan odotan ja etsin, kunnes täydellinen talo tulee vastaan. Kevään aikana saatte seurata nukkekodin matkaa ja kunnostusta, jos sellaisen löydän. Terveisin Heini
Lelusuositukset 14 marraskuun, 2023 2 viikkoa Tagged koululaisille, lelusuositukset Minkä ikäisille lapsille hankit leluja? Kirjoitan aiheesta, jota inspiroi työkaverini kertomus siitä, että alkuopetusikäisten vanhempien keskuudessa on levinnyt trendi, jossa leluja ei osteta ja vanhat laitetaan pois. […]
Lelusuositukset / Taaperon jutut 10 marraskuun, 2023 3 viikkoa Tagged joulu, joulukalenteri, joululahjat, juhlat Ihana joulukalenteri taaperolle [mun blogin kuvapankki ei toimi 🥲 joten saatte tämän postauksen ilman kuvaa! Onneksi kuvat näkee mun IG-tililtä @heininleikit] Tässäpä tulee vinkki ihan […]
DIY / Yleistä 19 lokakuun, 2023 1 kuukausi Tagged halloween, juhlat Halloween-juttuja herkille Sain inspiraation tähän tekstiin, kun Näkymätön reppu-sarjan kirjoittaja Marianna kertoi kauppakeskuksen pelottavasta näyteikkunasta, joka saisi kenet tahansa tolaltaan. En itse todellakaan nauti […]
Lelusuositukset 10 lokakuun, 2023 2 kuukautta Tagged kirjavinkit, lastenkirjat, lukeminen Suomalaisen (lasten)kirjallisuuden päivä Oletko miettinyt, mikä merkitys on sillä, että meillä julkaistaan kotimaisia lastenkirjoja? Monet klassikot (Pupet, Barbapapat yms.) ovat käännöskirjallisuutta ja joskus käännöksiin lipsahtaa […]