Lelusuositukset / Tunteet

Pippa Pippuri on taaperon paras kaveri

Kirja saatu Pippurinen Kustannus

Tähän kirjasarjaan tutustuminen oli täysin miehen ansiota. Eräänä päivänä hän kertoi, että on lukenut Mimmille Pippa Pippuria. Ai mikä? Onks se joku kirjaston kirja? Olinkin ihmetellyt, mitä taapero oli hokenut viimeiset pari päivää, se olikin “pippa pippu”. Mies kertoi löytäneensä kirjan netistä e-kirjana ja lukeneensa sitä iltasaduksi Mimmille. Ai semmosiakin on lapsillekin, minä ihmettelin. Googlasin ja löysin Pippa Pippurit Yle Areenasta. Siitä kaikki alkoi.

Näihin kirjoihin on pakko tutustua ihan oikeina kirjoina, ajattelin ja otin yhteyttä Pippuriseen Kustannukseen, suomalaiseen pienkustantamoon. Rakastan sitä, että Suomessa on rohkeutta panostaa raikkaaseen lastenkirjallisuuteen ja tykkään muksulleni valita kotimaisia kirjoja mahdollisimman usein. Sinituuli Viljasen luoma sarja on uskoakseni lastenkirjojen moderni klassikko. En ihmettele, että kirjat on poimittu Areenan iltasatuvalikoimaan äänikirjoina (kirjoissa on muuten aivan loistava lukija, suosittelen!) Kirja on kuitenkin aina kirja, kuten tiedätte, olen suuri perinteisen median ystävä.

En tiedä, mikä siinä taaperoon iski niin lujasti, että isänsä mukaan jo toisen lukukerran jälkeen hän alkoi kysellä Pippa Pippurin perään toistuvasti. Samaan aikaan tiedän täsmälleen, miksi taapero (ja minä) ihastuimme tähän kirjaan. Ihanat, sydäntä lämmittävät tarinat, jotka toistuvat tietynlaisina kirjasta toiseen. Samaistuttava päähenkilö, joka on tietyllä tavalla tarinan pahis ja sankari. Tarkoitan sitä, että Pippa ei ole mikään siloiteltu kiiltokuvatyttö. Häntä alkaa kiukuttaa usein ja hän myös näyttää sen. Ja silti tilanteet aina selviävät, Pipan omassa satumaailmassa. Niinhän asiat usein ovat: ongelmien ratkaisut ovat jo meillä omassa alitajunnassamme. “Pippurisuus” eli voimakastahtoisuus ja räiskähtelevä temperamentti nähdään kirjoissa ihanan positiivisessa valossa. Eikä Pippa Pippuri ole hahmona pitkävihainen; kun vanhemmat jäävät ihmettelemään, mitähän tässä oikein taas tapahtui, Pippa on jo unohtanut riidan aiheen ja siirtynyt seuraavaan puuhaan.

Pippa ei ole samaistuttava hahmo pelkästään Mimmin mielestä. Kukapa meistä vanhemmista ei olisi taistellut taaperon kanssa mitä kummallisimmista asioista. Kirjassa Pippa Pippuri ja keinu on tarinan keskiössä klassikkotilanne; on aika lähteä kotiin syömään mutta Pippa haluaisi vielä keinua. Pippa Pippurilla on omanlaisensa tyyli päästä yli pettymyksistä ja käsitellä tunteita. Vanhempana olen myös oppinut paljon taaperon sielunmaisemasta, siitä, miksi jokin aikuiselle itsestäänselvä asia saa muksun raivostumaan. Miten joskus rauhoittuminen vie vain hetken, joskus hieman pidempään.

Tilanteet ovat niin samaistuttavia ja arkisia, että niitä on helppo käyttää esimerkkinä oikeassakin elämässä. Mieheni kertoi, että hän on monta kertaa muistuttanut taaperoa kiukun hetkellä, että muistatko, Pippa Pippurillekin kävi näin. Usein tämä on auttanut taaperon kiukun kesyttämiseen ja keskusteluyhteyden avaamiseen. Käytän myös kirjoista opittua siivouslorua “siivoaa, siivoaa, pois, pois, pois” päivittäin, kun siivoamme leluja Mimmin kanssa ja hän yhtyy siihen innokkaasti.

Nauratti muuten, kun otin näitä kuvia ja taapero heti Pipan huomattuaan ryöväsi kirjan ja alkoi lukemaan. No, onpahan ainakin realistiset kuvat! Mieheni tuli myös kesken kuvaussession keittiöön, hymähti ja sanoi vain: “Sillä Pippa Pippuri rakasti keltaista”. Kirjan kuvitus on simppeli ja värikäs. Mielestäni kuitenkin tarinan vetovoima on vielä suurempi, ihastuihan taapero alunperin jo pelkästään kuultuihin iltasatuihin. Suosittelen kirjaa jokaiselle, jolla on tunteidensäätelyn kanssa kamppailevia muksuja kotona.

Mieheni halusi lähettää Sinituulille vielä terveiset; “Onko jo olemassa kirjaa, jossa Pippa Pippurilla on vaikeuksia käydä nukkumaan? Jos ei, niin sellaiselle olisi tarvetta.” Pienen googlailun jälkeen löysin tähänkin vanhemmuuden pulmaan äänikirjan; Pippa Pippuri ja iltapomppimiset. Se sujahtaa ostoskoriini seuraavaksi.

Taidamme myös suunnata kirjastoon metsästämään loputkin Pippa Pippurit… Suosittelen lämpimästi! Kirjan ikäsuositus on 3+ mutta meidän alle kaksivuotiaaseen lukutoukkaamme kirjat uppoavat jo nyt!

terveisin Heini

[P.S. tätä kirjoittaessa Mimmi istuu vessanpöntöllä ja kiljahtelee siellä itsekseen “PIPPA PIPPULI” x 100]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuulumisia toukokuulta

1 kesäkuun, 2021

Kesäkuisen synnytyskertomus

8 kesäkuun, 2021