Kuulumisia / Taaperon jutut Kaunis kaksivuotias “Kakki vootta” on Mimmi hokenut jo viimeisen kuukauden ajan. Ja nyt kun hän on oikeasti täyttänyt kaksi vuotta, tuntuu kuin pikkuiseni olisi kasvanut taas NIIN isoksi. Fiksu ja filmaattinen, reipas, ihana oma persoona, joka hämmästyttää mut monta kertaa päivässä. “Hauska, omapäinen, touhukas” sanoi isänsä. Vietimme Mimmin synttäreitä hieman erikoisella tavalla. Yhdistimme minun (maaliskuulta peruuntuneet) yllätyssynttärini taaperon oikeaan kaksivuotispäivään. Festariteema sopi muksuille kivasti, sillä päiväosuuden tarjoilut ja ohjelma oli mietitty taaperoystävälliseksi. Oli pallomeri ja pihalla sai juoksennella (ainakin ennen kuin kaatosade iski leirintäalueelle), esiintyjinä Kengurumeininki ja Mimmit ja kakkuna smoothiekakkua. Dippivihannekset, namiset-“karkit” ja sipsit maistuivat. Festariteema oli siitä hyvä, että kaikki ruuat oli ns. “yksittäispakattuja”, jottei kaikkien tarvitse koskea ottimiin tms. (Tällaisena aikana joutuu miettimään kaikenlaista). No onneksi MINUN ei tarvinnut miettiä, vaan Mimmin timanttiset tädit olivat hoitaneet KAIKKI järjestelyt. 🧡🧡🧡 Juhlatilana toimi Mimmin mummila. Illaksi taaperot evakuoitiin ja aikuisten osuus alkoi. Jälkikäteen mietin, tajusikohan Mimmi, että nämä olivat nyt ne hänen synttärinsä.. Hän höpötti innoissaan “juhlista” mutta en ole varma, hoksasikohan hän, että juhlat olivat myös häntä varten? Noh, ainakin “pallomeri” jäi mieleen, se oli jotain mitä koronalapsi ei ollut ennen kokenut. Minulle itselleni oli etukäteen tiedossa vain juhlapäivä. Teeman sain tietää hieman sen jälkeen, kun olimme vieneet Mimmille aamiaisen vuoteeseen ja olin kahden järkkärin ilmestyessä ovelle vielä kylpytakissa. Vietimme perheenä normaalin aamupäivän, sitten pääsin kampaajalle ja festaribussi vei minut juhlapaikalle. Voitte kuvitella hämmästykseni, kun näin uskomattomat koristelut ja kaikki yksityiskohdat, joita oli joka puolella! Kesän lapsi sai lahjaksi hiekka- ja uimaleluja sekä tietenkin kirjoja. Veikkaan, että tästä tuleekin kunnon uimakesä (eikä rakkaus kirjoihin ole ainakaan vähentynyt viime aikoina). Tänään käytiin ekaa kertaa sitten marraskuun uimahallissa ja iloa ja hämmästystä riitti. Jotain oli ehkä jäänyt mieleen myös vauvauinnista? Pesutiloissa hämmästyin; miten iso tyttöni onkaan! Hän osaa noudattaa ohjeita ja on super-reipas, saunassakin istuu omalla laudeliinallaan. Mihinköhän seikkailuihin kaksivuotiaani minut vieköön? Terveisin Heini
Arki / Kuulumisia 21 marraskuun, 2023 2 viikkoa Tagged arki, liikunta, suositukset Ruuhkavuosien lyhyet Mulla on voimakas tunne, että ruuhkavuodet ovat marraskuussa tuntuneet erityisen ruuhkaisilta. Kirjoitan siis lyhyet suositukset, joita mulla on ollut mielessä! Olen hieman […]
Lelusuositukset / Taaperon jutut 10 marraskuun, 2023 4 viikkoa Tagged joulu, joulukalenteri, joululahjat, juhlat Ihana joulukalenteri taaperolle [mun blogin kuvapankki ei toimi 🥲 joten saatte tämän postauksen ilman kuvaa! Onneksi kuvat näkee mun IG-tililtä @heininleikit] Tässäpä tulee vinkki ihan […]
Kuulumisia 17 lokakuun, 2023 2 kuukautta Tagged arki, kuulumisia Kuulumisia töiden, arjen ja varhaiskasvatuksen aloituksesta Huomaan arjen kuormituksen hiipineen mieleen ja kehoon. Kaipaan kovasti hoitovapaan kiireettömyyttä, aikataulujen itse luomista ja sitä, että kotitöille oli eri lailla aikaa. […]
Arki / Kuulumisia 31 elokuun, 2023 3 kuukautta Tagged ajatuksia, kuulumisia, perhevapaa Sieniä ja kyyneliä Huomenna on viimeinen päivä hoitovapaata Lyylin kanssa. Rakastan häntä ihan mahdottomasti. Hän on mahdottoman hyvää seuraa ja on ollut kaikin puolin hyvä […]