Vauvan tunnuslause tuntuu olevan “kun on kiire elää”. Hän on todellinen seikkailuvauva! Vauva, jonka voi ottaa mukaan mihin tahansa ja tiedän, että hän pärjää. Kuvassa kiipeilynäytös.

Hän rakastaa tällä hetkellä vilkutteluleikkejä. Muskarin alettua soittimet ovat menneet kaikkien muiden lelujen edelle. Hän tykkää mielestäni kaikesta köröttelystä ja lauluista. Muskarissa käymme sisarusryhmässä ja tämä on mielestäni vaikuttanut positiivisesti siskosten keskinäiseen suhteeseen. Siskoonsa verrattuna olemme ehtineet lukea paljon vähemmän kirjoja. Lyylin kanssa luemme joskus vain iltasadun eikä hän ole niin kiinnostunut kirjoista ja kuvista kuin muistan Mimmin olleen samanikäisenä.

Käsien käyttö on mielestäni Lyylillä ihailtavaa! Hänellä on mieletön “in-hand-manipulation” eli esineen käsittely yhdellä kädellä ja hän vaihtaa esinettä usein kädestä toiseen. Kiinnostus siskon Duploja kohtaan on sitkeää, lähinnä Godzilla-tyylistä purku- ja maisteluleikkiä. Tämä on aiheuttanut kinkkisiä tilanteita, kun tietenkin esikoista harmittaa, jos toinen purkaa vaivalla rakennetut tornit ja linnat. Olen ohjeistanut esikoista rakentamaan tärkeät jutut pöydälle ja sanoittamaan molempien tunteita. Riidat ovat vähentyneet jo huomattavasti ja olen ollut iloinen, että Mimmi on yllättävän kärsivällinen näissä tilanteissa.

Hän rakastaa kaikenlaisia kukkuu ja pöristely-leikkejä. Oikeastaan hän ilahtuu melkein kaikesta huomiosta, minkä saa. Eroahdistusta on ollut jonkin verran läsnä etenkin sairastuvalla, joten tämä on hyvää “harjoitusta” siihen. Hän tykkää “syöttää” isille leluja. Välillä on näyttänyt siltä, kuin hän yrittäisi syöttää myös nukkea tai eläintä, yritys on kuitenkin vielä kömpelö ja väkivaltainen.

Konttaamisessa hän on hauska hiippailija. Vauhti on hänen halutessaan jo erittäin nopea ja tyyli hiljainen ja ninjamainen. Siskonsa aikoinaan läpsytteli menemään sellaisella äänekkäällä tyylillä mutta Lyyli on enemmän sellainen hiihtäjä. Viittomista Lyyli osaa sanoa “kiitos” (ainakin useimmiten!) ja vilkutuskin kai lasketaan viittomaksi. Sanoista tulee toistaiseksi systemaattisesti vain äiti, vaikka usein hän hokeekin “vauvaa”. Niin ja meinasin unohtaa erään tärkeän! Intohimoisen kiinnostuksen NAAMOJA kohtaan! Nuket kiinnostavat kovasti ja erityisesti niiden kasvot. Myös isin ja äidin naamat (sieraimet, posket ja silmät) ovat kovilla, kun niitä täytyy tutkia väkivaltaisesti.

Jokainen kuukausi on kyllä aina parempi kuin edellinen. Vauva ei selvästi ole enää vauvamainen vaan sellainen ulkonäöltäänkin enemmän itsensä näköinen. Se saa jotenkin haikeaksi ja vähän surulliseksikin. Näinkö nopeasti aika meni?

terveisin, Heini